Punasipulipiiraat ovat makeansuolaisia ihanuuksia, joita on ilo tarjota niin perheelle kuin vieraillekin. Ne ovat illanistujaisten suosikkeja ja sopivat pikkujouluhippoihin ja uudenvuoden pikkusuolaisiksi. Me nautiskelimme niitä eilisissä vaalivalvojaisissa.
Piiraat ovat siitä monipuolisia, että ne sopivat todella moneen ruokavalioon: gluteenittomaan (vaihtamalla ruisjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen), hiilihydraattitietoiseen, kasvisruokavalioon ja ihan taviksille. Vähän tuunaamalla piiraista saa vegaaneja vaihtamalla mm. rasvan kasviperäiseen margariiniin, maitorahkan pehmeään tofuun tai kaurakermaan ja vuohenjuuston vegaaniin tuorejuustoon.
Olen jouluihminen ja aloitan joulusta haaveilun ajoissa. En pysty hillitsemään itseäni, kun näen kaupoissa aikakausilehtien jouluruokien erikoispainoksia. Nautin kauniista jouluisista kuvista ja luen moneen kertaan reseptit läpi. Löydän monta ihanaa reseptiä, jotka unohdan heti seuraavaa lehteä lukiessani. Tänä vuonna olen aloittanut kirjoittaa muistiin ne reseptit, joita haluan kokeilla. Ruutuvihkoon kirjoitan lähteen, reseptin nimen ja sivunumeron/sijainnin. Olen melkoinen jouluruokahöperö!
Punasipulipiiraiden ohjeen löysin Kotilieden Jouluelämää 2/23.10.2012 numerosta. Olen muokannut reseptiä erityisesti taikinan osalta. Lopputulokseen olen mielettömän tyytyväinen! Minun ruis-rahkavoitaikinaa kannattaa käyttää muidenkin suolaisten piiraiden pohjiin. Pohjataikina on nimittäin paras taikinapohjani koko hiilihydraattitietoisen elämäni aikana. Se maistuu erinomaiselta, se on helppo leivottava ja pysyy kypsänä koossa, kuten kuuluukin. Suosittelen kokeilemaan!
Ruis-rahkavoitaikina voi käyttää perinteisen rahkavoitaikinan tapaan ja sen voi pakastaa. Aion itse tehdä useita taikinalevyjä pakkaseen, josta niitä on helppo ja nopea ottaa käyttöön.
Ruis-rahkavoitakina
125 g voita
1,5 dl mantelijauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl psylliumia
1 tl leivinjauhetta
1 mm suolaa
125 g (0,5 prk) maitorahkaa
Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää voi nyppimällä jauhoihin. Sekoita joukkoon rahka. Kun taikina on kunnolla vaivattu sekaisin, muovaa taikinasta pötkylä. Laita taikinapötkö pitkittäin kelmun päälle, taita taikinan päälle kelmua siten, että taitteeseen jää muutama sentti tyhjää tilaa. Painele taikinaa kelmun päältä noin puolen sentin paksuiseksi levyksi. Taittele kelmun reunat taikinan päälle. Laita taikinalevy jääkaappiin kovettumaan tunniksi. Taikinan voi myös pakastaa tässä vaiheessa.
käytä timjaminoksia, jolloin on helpompi poimia pois ;) |
6 punasipulia kuorittuina ja halkaistuina
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl sokeritonta siirappia (tai 1 rkl sokeria)
0,5 dl punaviinietikkaa tai balsamicoa
150 g vuohenjuustoa
nippu timjamia
koristeluun:
1-2 rkl timjamia riivittynä
Kuumenna öljy ja siirappi pannulla. Paista sipuleita miedolla lämmöllä leikkuupinta alaspäin noin viisi minuuttia, kunnes ne saavat hieman väriä. Vähennä vielä vähän lämpöä ja lisää pannulle etikka ja timjamin oksat. Peitä pannu kannella ja kypsennä sipuleita 5-8 minuuttia. Nosta pannu pois levyltä ja ripottele sipulien pinnalle mustapippuria ja suolaa. Anna niiden jäähtyä.
Ota taikinalevy jääkaapista. Levitä yksi lisäleveys kelmua työpöydälle, avaa taikinalevy kelmusta, nosta taikina pois kelmusta ja levitä taikinan ympärillä olleesta kelmusta puolet työpöydällä olevan kelmun kanssa vierekkäin, vähän päällekkäin. Laita taikina kelmujen keskelle. Käytä ylijäänyttä kelmua taikinan päällä ja kauli taikinaa kelmujen välissä ohueksi levyksi. Jaa taikinalevy 12 osaan.
Painele taikinapalat 12 muffinipohjaan ja niiden reunoille. Laita jokaisen taikinapohjan päälle siivu/nokare vuohenjuustoa. Poista sipuleista timjamioksat. Nostele sipulit varovaisesti kauhaa apuna käyttäen juuston päälle. Kaavi pannulle jäänyt tahmea liemi ja jaa se sipulien päälle. Paista piirasia noin 12 minuuttia 225 asteessa uuni keskiosassa.
ihania! |