maanantai 18. maaliskuuta 2013

Hitaasti kypsytetyt ribsit uunissa


Nämä ribsit ovat kysyneet niin rauhassa, matalassa lämpötilassa, että ne ovat pysyneet nautinnollisen mehevinä. Mehevyys on samaa luokkaa kuin etukäteen keitettyjen ja sen jälkeen grillattujen tai uunissa kypsyttettyjen ribsien. Iihanan mehevää ja pehmeää! Sopii erinomaisesti viikonloppuruoaksi.

Meillä grillataan tai paistetaan ribsejä uunissa vaihdellen vuodenajan mukaan. Ribsit tuovat kesän lähemmäksi. Marinadeja ribseille tai grillattavalle lihalle minulla on useampia: punaviinimarinadi, mieto marinadi, savuinen balsamiviinietikka-marinadi ja tällä kertaa valmistamani chilinen balsamiviinietikka-marinadi. Marinadit eivät eroa suunnattomasti toisistaan, niissä on vain annettu erilaista potkua kuhunkin marinadiin.

Minä maustan lihan aina kahteen kertaan. Ensin, ennen kypsennystä jollakin mieleselläni marinadilla ja paistaessa voitelen rimpsujen pintaan nykyään aina bbq-kastiketta. Ilman bbq-kastiketta rimpsut jäävät jotenkin vaisun oloisiksi. Bbq-kastike täydentää lihan maun juuri sopivaksi. Suosittelen tekemään itse bbq-kastiketta. Lapseni vaativat bbq-kastiketta aina ribsien dippaukseen. Tällä kertaa minulla oli kastiketta pakastimessa juuri sopivasti voiteluun ja dippikastikkeeksi :)

Kiitos ystäväperheelle vinkistä paistaa ribsejä piiitkään. Ribsit ovat täydellisiä, ylikypsää ja mehevää herkkua. Suosittelen ribsien ystäville.


Hitaasti kypsennetyt ribsit uunissa
4:lle

n. 1,5 kg possun kylkeä, "rimpsulihaa"

chilinen balsamiviinietikka-marinadi:
0,75 dl öljyä
2 rkl     balsamiviinietikkaa
2 rkl     sokeritonta siirappia (1 rkl tummaa siirappia)
1 rkl     savustettua paprikajauhetta
1 rkl     savusuolaa
1 rkl     Dijon-sinappia
2 tl       mustapippuria rouhittuna
2 tl       sipulijauhetta
1 tl       valkosipulijauhetta
0,5 tl    chilirouhetta
0,25 tl  cayennepippuria

voiteluun:
1,5 dl bbq-kastiketta

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Voitele marinadi kylkirimpsuille, voit tehdä sen voipaperin tai ison alustan päällä. Laita kylkirimpsut jääkaappiin marinoitumaan vähintään kahdeksi tunniksi. Lihan voi laittaa marinoitumaan jo grillausta edeltävänä päivänä.

Ota liha huoneenlämpöön puolesta tunnista tuntiin ennen paistamista. Levitä rimpsut leivinpaperin päälle uunipellille. Paista rimpsuja aluksi 200 asteessa puoli tuntia. Vähennä lämpö sen jälkeen 110 asteeseen ja hauduta kypsäksi 2 tuntia 30 minuutttia. Tuntia ennen kuin rimpsut ovat valmiita, voitele ne kertaalleen bbq-kastikkeella.

marinadi, joka tyttöseni mukaan jopa tuoksuu paremmalle kuin valmismarinadit ;)
uuniin menossa

 

21 kommenttia:

  1. Näitä pitää kyllä kokeilla :)
    - kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Anne!

      Ohje toimii ja on taas niin helppo että. Lisäksi lihan on mehevän ylikypsää kuten pulled porkissa tai suomalaisittain nyhtöpossussa - ihanaa ;)

      Poista
    2. Oih, nyhtöpossu! Mahtava sana.

      Poista
  2. Mitä on BBQ-kastikkeeesa käytetty sukrin?

    VastaaPoista
  3. No tuoltahan aikaisemmin löytyikin jo vastaus ;) Voiko nuo kuitenkin korvata iahn tavallisella siirapilla/sokerilla?

    T: Yläanonyymi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, kun kysyit. Lisäsin bbq-kastikkeen sivulle suomennoksen ;)

      Sukrin on makeutusaine, jossa ei ole kaloreita tai hiilareita. Sen sijaan sopii käyttää tavallista sokeria tai siirappia. Ts. nämä minun reseptit on helppo muuttaa ihan tavallisiksi resepteiksi.

      Bbq-kastike on todella hyvää. Vaikka sen tekemiseen menee pieni tovi, annos on suhteellisen suuri ja siitä riittää monelle aterialle.

      Poista
  4. Kiitos tiedoista. Sivuillasi on tosi paljon mielenkintoisia ohjeita, pitää lukea oikein ajan kanssa.
    Pidän ohjeista (ja sivuista) joissa myös reseptien muunneltavuus on otettu huomioon ;).
    Pitää tutustua myös noihin vähähiilarijuttuihin, josko niitä voisi kokeilla myös meidän keittiössä ;).
    Itse suhtaudun aika niuhosti "nykytrendi ruokiin", mutta yritän myös avoimesti niihin tutustua ja poimia meille sopivat jutut. Siksi tälläiset "selittävät" blogit ovat tosi mielenkiintoisia ja mukavia lukea. Sivuiltasi puuttuu semmoinen ylimääräinen kiihkoilu, mikä ei heti aja pois ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystävällisestä kommentista :)

      Tarkoitukseni on jakaa meidän perheen arjen ruokareseptejä, välillä juhlien tietenkin. Ilman sen ihmeellisempiä vouhkoamisia absoluuttisia totuuksia. Jokaisella on kuitenkin oma totuutensa.

      Pikemmin saatan pahoittaa mieleni siitä, että joskus jotkut tuomitsevat muiden ruokavalioita yleistämällä median käyttämiä sensaatiohakuisia ääri-ilmiöitä koskemaan kaikkia ko. ruokavalioon myönteisesti suhtautuvia koskeviksi. Esimerkkinä voisin sanoa sen, että vähähiilihydraattista (vhh) ja hiilihydraattitietoista (hht) ruokavalioita voi toteuttaa niin terveellisesti kuin hyvinkin epäterveellisesti. Ihmiset ovat yksilöitä ja jokaisella on omat terveyteen ja elämään liittyvät tarpeensa. Kiusallista, että näitä lähdetään yksisilmäisesti tuomitsemaan, mikäli kyseinen toimintatapa ei tälle kriitikolle ole paras vaihtoehto. Tieteellisesti todistetut faktat ovat lähinnä totuutta, mutta ajan saatossa nekin muuttuvat.

      Anteeksi tämä paasaus. Toivottavasti en nyt todistanut itseäni vastaan ja haluat vielä jatkossakin lukea reseptejäni.

      Suurin osa resepteistäni on ihan tavallisia ruokia. Niistä ei erikseen huomaa, että ne olisivat vhh:ta. Lapseni urheilevat ja liikuvat paljon, joten olen pitänyt heillä hiilarit mukana ruokavaliossa. Syömme samaa ruokaa, mutta lapset syövät lisäksi ruisleipää, spelttipuuroja, täysjyväpastaa, -riisiä ja perunaa.

      Poista
  5. Et todistanut ;). Ymmärrän toisaalta paasauksen, jos on raju elämäntaparemontti menossa ja on muutoksella saanut aikaan tuloksia. Mutta sitä sodin vastaan, että ihmiset muuttavat ruokailutottumuksiaan kun joku sanoo, mikä on oikein ja mikä väärin. Tällä tarkoitan niitä, jotka vuosia tekevät syömällään ruoallaan itselleen pahan olon ja ja sitten viimein huomattuaan sen, paasaavat suut ja korvat täyteen "uskontoaan".
    Itse en ole kummosemmin ylipainoinen, eikä minulla ole tarvetta terveyteni takia tapojani muuttaa. Mutta minut on jo kotona kasvatettu kunnon kotiruokaan ja herkkuhetkiin vain silloin tällöin. Tätä oppia olen yrittänyt omillekkin lapsille jakaa.
    Toisaalta taas, jos erehdyt syömään leivoksen kahvilassa, niin siitä jo pitäisi tuntea syyllisyyttä, vaikka juuri SE leivos saattaa olla juuri siihen hetkeen paras piristys. Hyvästä ruoasta pitäisi saada nauttia ilman huonoa omatuntoa ;)
    Tällä kommentilla en ota millään tavoin kantaa ihmisten yliherkkyyksiin tai allergioihin, vaan tarkoitan kaikkia meitä, jotka itse omasta tahdostaan voivat päättää, mitä suuhunsa laittavat.
    Ohjeissasi minun pisti silmaaän kasvisten monipuolinen käyttö ja nuo herkulliset grillausohjeet. Niitä varmasti tulen kokeilemaan. Loppupeleissä aika pienillä valinnoilla ja muutoksilla ruokaan saa terveellisempää tvistiä ja oman suunmukaista. Ja on kiva kun joku on jo kokeillut, niin voi peesata ja testata omassa kyökissä. Minusta on mukavaa, kun joku viitsii tehdä jopa kastikkeet ja marinadit itse.
    VArmasti tulen useinkin piipahtamaan sivuillasi, niin paljon mielenkiintoista löytyi ;)

    Alkup. anonyymi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Antoisaa keskustella kanssasi :)

      Aivan samaa mieltä myös satunnaisista herkuista. Kunhan arki perustuu hyvään kotiruokaan, täytyykin joskus hemmotella itseään ihananilla turhuuksilla. Olipa se sitten leivos tai muu herkku. Kaikein kieltäminen on melkoisen ahdistavaa menoa. Pitää olla suopea itselle ja kanssaeläjilleen - se rauhoittaa mieltä ja tuo onnea ;)

      Teen valtaosan marinadeista ja muista kastikkeista alusta lähtien, koska silloin tiedän mistä ne on tehty. Ei tule turhia säilöntäaineita tai muita täyteaineita. Itse tehdyt kastikkeet ja marinadit ovat tuoreutensa ja raikkautensa lisäksi paremman makuisia kuin tehdasvalmisteiset. Eikä niitä ole edes vaikea tehdä. (Myös esimerkiksi meksikolaista ruokaa valmistaessani, maustan ruokaa omalla tacomausteella - halvempaa kuin kaupan valmiit pusseissa olevat fajitas- tai tacomausteseokset ja huipusti parempaa! Suosittelen.)

      Kasvikset ovat parhaita kavereitani ;)

      Erittäin mukava kuulla, että viihdyt sivuillani. Voipi minulle lähettää myös vinkkejä ruoanlaittoon liittyen taikka toiveita. Ajan kanssa pyrin toteuttamaan niitä. Tervetuloa blogini lukijaksi!

      Poista
  6. Huomenna kokeilemme Ribbsien reseptiä.
    Ihan vaan kiinnostaisi marinadin sokeriton siirappi. Ilmeisimmin jokin tuotenimi, koska ainakaan paikallisesta Prismasta sellaista ei löydy.

    Kaide

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän peukut pystyssä, että tykkäätte yhtä paljon kuin mekin ;)

      Huomasin juuri, etten ole linkittänyt tuota sokeritonta siirappia. Korjaan asian.

      Sokeriton siirappi on siirppia, jossa ei ole tai on hyvin vähän kaloreita ja hiilihydraatteja. Se ei ole tuotemerkki, enkä ole sitä ainakaan vielä löytänyt marketeista tai muista ruokakaupoista. Ostan sokeritonta siirappia nettikaupoista (hiilariton.fi, fitnessfirst.fi ja amazon.com) sekä New Yorkissa ruokakaupaoista. Varmaankin siirappeja saa muualtakin, mutta näitä olen käyttänyt.

      Sokerittomia siirappeja on lukuisia tuotemerkkejä ja laatuja. Itse käytän vaahterasiirapin makuisia pannukakkusiirappeja; Walden Farm's Pancake Syrup, jota olen ostanut New Yorkissa ruokakaupasta sekä netissä osoitteista: http://www.fitnessfirst.fi/fi/walden-farms-kaloriton-pannukakkusiirappi.html tai http://www.amazon.com/Pancake-Syrup-12-Waldens-Farm/dp/B00024DB6O/ref=sr_1_2?ie=UTF8&qid=1365793538&sr=8-2&keywords=sugar+free+syrup+walden+farm sekä Joseph's All Natural Flavor Sugar Free Syrup/ JOseph's Thick Maple syrup osoitteista: http://www.hiilariton.fi/josephs-thick-maple-syrup-p-934.html tai http://www.amazon.com/Josephs-Sugar-Maple-Flavor-Syrup/dp/B0000DJDJZ/ref=sr_1_3?ie=UTF8&qid=1365793367&sr=8-3&keywords=sugar+free+syrup.

      Poista
  7. Useamman kerran tullut tehtyä mukailtuja versioita tästä reseptistä ja kyllä ovat herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että reseptistä on ollut iloa :)

      Meillä tehdään ribsejä näitä grillauskauden ulkopuolella aika ajoin. Ja perhe tykkää!

      Poista
  8. Olipa onni, että eksyin näille sivuillesi lomani aattona! Eilen oli ensimmäinen lomapäivä ja kukkakaalipizza on kokeiltu.Ihana ohje! Tänään on toinen lomapäivä - ribsit marinoin jo illalla, kohta laitan ne uuniin ja juuri surautin bbq-kastikeen jäähtymään.

    Kiitos tosi kivoista ohjeista! Ihanaa vhh arkiruokaa - tälläista olen kaivannut!
    Olen noin neljä vuotta tutkistellut ja kompastellut vhh polkuja, paljon lukenut, paljon kokeillut ja paljon repsahdellut. Repsahdukset ovat alkaneet lähinnä kiireestä: en ole ehtinyt tekemään eväitä ja nälkä on hirveä ja jossain palaverissa tarjotaan viineri kahvit... Se on sitten ollut menoa. Oma kokemukseni kuitenkin on, että vhh-ruokavaliolla voin vaan yksinkertaisesti paremmin. Ja aina uudestaan kompuroin polulle takaisin - josta olen karannut hiilariseireenin kutsun lumoissa.

    Tämä sivustosi on kuin turvaköysi jolla pysyn paremmin tällä kivikkoisella tielläni :) Nyt lomalla on aikaa testailla reseptejä ja kun työni taas alkaa, minulla on monta hyvää ideaa mitä pakkaan eväsrasiaani - ja voin hyvin.

    No nyt ne ribsit uuniin. Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi! Mukava kuulla, että reseptini ovat mieleesi :)

      Luulenpa, että erilaisten ruokavalioiden noudattaminen aina antaa haasteita ja kompurointia - ainakin näin minulla. Kun itselle sopiva ruokavalio on löytynyt, siihen on aina helppo palata. Varsinkin kun tietää, että sen noudattaminen on palkitsevaa yksistään jo hyvän olon ansiosta. En usko tiukkaan nipottamiseen ruoan suhteen, itseään ei kannata laittaa liian tiukoille. Kun vähän repsahtaa, ottaa sen verran itseään niskasta kiinni, että palaa omaan, sopivaan ruokavalioon. Nauttii yksistään jo siitä, että palasinpas takaisin! Nyt, kun suurin karppausbuumi on mennyt ohi, vhh- ja hht-ruokavaliota noudattavat ne ihmiset, joilla sokeri ja valkoiset jauhot aihettavat tympeää ähkyä ja turvotusta. Mainitsemasi hiilariseireenin kutsu on niin viekoitteleva, mutta kylläpä tulee hyvä mieli syödä hyvää ruokaa hyvillä mielin :)

      Kiva, että kerroit omista kompuroinnista - meillä muilla yhtä lailla kompuroivilla on helpottavaa kuulla, ettemme ole ainoita! Palataan vain ruotuun, kun olemme olleet hunningolla ;)

      Ihanaa kesää sinulle!

      Poista
    2. Kiitos samoin, ihanaa kesää sinulle ja perheellesi!

      Olen aina ihmetellyt hiilaripöhnässäni, että miksi taas lankesin vaikka oma olo on ihan oikeasti miljoona kertaa parempi kun vältän viljan ja sokerin. Tunnistan itseni täysin mitä olen lukenut hiilariherkistä tai sokeririippuvaisista ihmisitä. Pahimmassa tuskassa on mennyt nomparellitkin kaapista, puhumattakaan lasten karkkipäiväkarkeista eikä jäätelöpaketin tuhoaminen tee edes tiukkaa - vasta kuin vartin päästä, jolloin henkinen ja fyysinen ähkyturvotus valtaa kehon ja mielen. Ja kun on niin kurja olo, suklaa helpottaa hetkeksi... Kuulostaa hullulta mutta niin totta niin monelle.

      On tämä todellakin kivikkoinen tie! Joskus näen itseni kuin ulkopuolelta; aikuinen, kypsä, mukamas fiksu, monen lapsen äiti puolustamassa kiihkeästi itseään nuoren lapsensa edessä joka kysyy kuka nämä pätkikset söi, sinä äitikö taas. Ja ihan totta, ihan vannoen: huomenna palaan ruotuun. Minun huomiset ovat olleet usein liian kaukana,

      Mutta nyt siis taas kolmas tai neljäskö viikko vhh:lla, olon huomaa kohentuneen, myös henkisesti: jes, tein sen taas, pystyinpäs, sainpas järjestä kiinni! Ja nauttiminen hyvästä ruuasta hyvään nälkään, syödä kylläiseksi ilman ähkyä ja turvotusta, ruokkia perheensä hyvin ja löytää uusia reseptejä ja oivalluksia ja oppia uutta.

      On tosi ihanaa, että sinä ja monet muut vhh bloggaajat jaatte reseptinne, ideanne ja kokemuksenne muidenkin löydettäväksi. Kiitos!

      t. "Uppe"

      Poista
    3. Kiitos Uppe!

      Kirjoitat kyllä niin samoista asioista, joiden kanssa itse on saanut ponnistella. Onneksi, tosiaan, on hyvä ruokavalio, johon on hyvä palata!

      Kiitos taas kommentista. On aina kiva saada palautetta :)

      Poista
  9. Terve, olen tehnyt jo useamman kerran ohjeellasi soveltaen, ja aina on mennyt kuin "kuumille kiville". Uudenvuoden juhliin multa tilattiin edelliskertaan nähden tupla annos, kun viime vuonna loppui kesken.
    Kiitos
    Pete

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava juttu! Kiitos Pete, kun kommentoit!

      Ribsit on parhaimmillaan silloin, kun liha on reilusti kypsää ja irtoaa luista kepeästi. Kyllä kelpaa meidänkin perheelle. Kiva kuulla, että herkuttelette ribseillä uutena vuotena. Jään lasten kanssa viettämään uuden vuoden vaihdetta, kun mieheni on töissä. Lapset ilahtuvat varmasti, jos meilläkin on ribsejä. Kiitos sinulle loistavasta vinkistä!

      Mukavaa joulunodotusta ja mainiota uutta vuotta sinulle!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...