sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Viikonlopun brunssi: avokado-lohitahnaa ja ohuita siemenleipäsiä



Isänpäivä on viikon kuluttua, joten silloin juhlitaan isää ja tehdään maukas brunssi päivänsankarille. Ainakin meidän perheessä iskä nukkuu riittävän pitkään, että brunssi valmistuu helposti ajoissa. Avokado-lohitahna ohuiden siemenleipästen päällä on herkullista tarjottavaa ja hurjan hyvää. Niiden kanssa sopii tarjota iskälle jopa lasillinen kuohuvaa juhlajuomaa!

Osallistun Alpron aamiaiskampanjaan ja sen kautta pääsin tutustumaan Alpron jogurttihapatettujen tuotteiden Mild & Creamy, pehmeän täyteläinen –sarjaan. Alpron tuotteet ovat kasvipohjaisia, myös pehmeän täyteläinen soijajogurtti. Itse innostun aina maustamattomista jogurteista, koska niitä saan maustaa oman mieleni mukaan. Valmiita makuja pehmeän täyteläisestä löytyy niitä kaipaaville maustamattoman lisäksi mansikka-raparperi, mustikka ja vanilja.

Mietin tässä, että kehtaanko kertoakkaan ensimmäistä aamiaisyritystäni. Syteen tai saveen, tunnustan hullutukseni. Minä nimittäin lähdin lennokkaasti liikkeelle ideoimaan tätä aamiaista. Tein suolaisen kääretortun, johon täytteeksi laitoin maustamatonta soijajogurttia, omaa majoneesia, avokadoa, kylmäsavulohta ja mausteita. Vähän samankaltainen sisältö kuin lopuksi toteuttamassani avokado-lohitahnassa. Mutta tämä ensimmäinen täyte ei ollut tahnaa, vaan rempseän pehmeää ja se valui tortun sisältä loiskis vaan. Torttu ei pysynyt kasassa. Poikani kauhoi lautasella valunutta täytettä ja sanoi, että ihan hyvää on, vaikka onkin tällaista litkua. Aloin jo hermostua, koska halusin tehdä jotain erilaista jogurtista, eikä ensimmäinen suunnitelmani toiminutkaan. Yön yli huilittuani hoksasin, että voisin kokeilla soijajogurtin valuttamista, saadakseni siitä jämäkämpää – pehmeän täyteläinen soijajogurtti on ihanan paksua, muttei ihan sellaisenaan sopivaa täytettä kääretorttuun. Jogurtin valutus toimi loistavasti ja siitä tuli levitettävää soijajogurttitahnaa – soijatuorejuustoa? Vautsi, pääsin jälleen liitoon ideani kanssa. Matkan varrella kääretorttu vaihtui siemenleipäsiin, joihin olen myös erityisen tyytyväinen. Hääpi endiing ;)

Ohuissa siemenleipäsissä ei ole käytetty viljaa eikä maitotuotteita, joten ne sopivat useisiin ruokavalioihin kuten gluteenittomaan ja maidottomaan. Ja vaikka ei noudattaisikaan mitään erityistä ruokavaliota, siemenleipäset maistuvat silti mahtavilta. Niiden valmistaminen on nopeaa, joten ne ehtii pyöräytellä aamulla. Avokado-lohitahnan valmistaminen kannattaa aloittaa jo edellisenä iltana, jotta soijajogurtista saadaan tuhtia tahnaa. Aamulla valmiin soijajogurttitahnan kanssa avokado-lohitahnan surauttelee todella joutuisasti. Voihan tahna ;)

Jos et kaada leipätaikinaa heti kulhosta leivinpaperille, se muuttuu psylliumin ansiosta jämäkämmäksi. Se ei haittaa, mutta taikinan levittäminen voi olla vähän hitaampaa. Helpoimmalla leipätaikinan kanssa pääsee, kun kumoaa sen heti sekoitettuaan kaikki ainekset. Ohuet leipäset maistuivat meidän perheessä niin hyvin, ettei niitä jäänyt yli lainkaan.



Pehmoinen ja ohut siemenleipänen

1 dl     auringonkukansiemeniä
0,5 dl  kurpitsansiemeniä
1 rkl    pellavansiemeniä
1 rkl    seesaminsiemeniä
1,5 rkl psylliumia
1 tl      leivinjauhetta
0,5 tl   suolaa
3         kananmunaa
1,5 dl  Alpro Mild & Creamyä, pehmeän täyteläistä maustamatonta soijajogurttia

pinnalle:
seesaminsiemeniä

Surauta siemenet monitoimikoneen leikkuterällä jauheeksi. Mittaa joukkoon psyllium, leivinjauhe ja suola. Sekoita toisessa kulhossa kananmunien rakenne haarukalla rikki ja vatkaa soijajogurtti kananmunien joukkoon. Kaada kananmuna–soijajogurtti siemenjauheseoksen joukkoon ja surauttele taikina sekaisin. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja tasoittele se lastaa apuna käyttäen. Ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Paista 175 asteessa noin puoli tuntia, kunnes leipä on kypsää ja saanut kevyesti väriä. Leikkaa siemenleipänen sopiviksi viipaleiksi.



Avokado-lohitahna

100 g kylmäsavustettua lohta
1        avokado
1 prk (750 g) Alpron Mild & Creamyä, pehmeän täyteläistä maustamatonta soijajogurttia
0,5 dl tilliä hienonnettuna
0,5 dl ruohosipulia hienonnettuna
2 rkl   limetin tai sitruunan mehua
hyppysellinen cayennepippuria
mustapippuria

Aloita tahnan valmistaminen jo edellisenä iltana suodattamalla soijajogurtti. Kaada soijajogurtti siivilään asetetun harsokankaan, suodatinpaperin tai kestosuodatinpussin sisään. Siivilän tulee olla sopivan kokoisen kulhon päällä, johon ylimääräinen neste kertyy. Laita koko setti jääkaappiin yön yli tekeytymään. Aamulla soijajogurtti on huikean paksua tahnaa. Soijajogurtista irtautuneen nesteen voit käyttää leivontaan tai heittää pois.

Mittaa kaikki ainekset mukaan lukien suodatettu soijajogurtti monitoimikoneesen ja surauttele leikkuuterällä kaikki sekaisin. Tahna saa jäädä hieman kökkeröiseksi, jolloin sillä on kiva ulkonäkö. Tarkista maku. Laita tarjolle.

*****

Blogini on mukana Alpron ja Blogiringin kampanjassa, jossa on lisäkseni mukana lukuisa joukko ruokabloggaajia luomassa uusia ihania aamupalareseptejä viikottain. Viime viikolla Kaakao kermavaahdolla -blogissa Mimosa valmisti ihanan näköisiä juustoisia jogurttisämpylöitä, vadelmaisia jogurttiskonsseja ja luumu-kanelikompottia. Ensi viikolla isänpäiväksi on Liemessä -blogin Jennin vuoro brunssitella.


Yhteistyössä Alpro

10 kommenttia:

  1. Onpa kiva idea nuo siemenleipäset! :-) Ihastuin kyllä tuohon jogurttiin niin paljon, että sitä tulee varmasti käytettyä jatkossakin. Hauska nähdä mitä kaikkea siitä onkaan valmistettu muissa blogeissa. Mukavaa sunnuntaita! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mimosa :)

      Jogurtti on minustakin herkullista ja ihanan paksua. Pelkäsin näet etukäteen sen maistuvan tofulle, jolloin perheeni saattaisi vieroksua sitä. Mutta onneksi pelko oli turha ja soijajogurtti ihanaa!

      Mukavaa sunnuntaita sinullekin :)

      Poista
  2. Kiva aamiainen,maistuisi minullekin!Ja tuota lohitahnaa tekisin,ellei lohi täällä olisi niin tyyristä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael :)

      Mietin itseasiassa mihin vaihtaisin lohen, mikäli haluaisin tahnasta vegaania. Ehkäpä käyttäisin kypsäksi keitettyjä punaisia linssejä, jolloin ulkonäkökin pysyisi samanlaisena.

      Poista
  3. Isänpäiväbrunssi kuulostaa kyllä hyvältä idealta. Mun isä vaan on aina Espanjanlämmössä isänpäivän joten ei olla moniin vuosiin sitä päästy viettämään. Ehkäpä pidän itsekseni ihan oman vain minulle brunssin silloin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun voit järjestää etäbrunssin iskän kanssa ja kertoa mitä kaikkea olet kokkaillut isänpäivän kunniaksi ;)

      Poista
  4. Sekä leipä että levite kuullostavat herkullisilta. :) Leipää voisikin testailla kun palaan Suomeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Siiri :)

      Leipä onkin tosi helppo tehdä ja niin hyvää että!

      Poista
  5. Nam, tämä menee meidän to do -ruokalistalle. Avokado ja lohi kuuluu ehdottomasti lemppareihini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meilläkin. Avokado ja lohi sopivat sitä paitsi loistavasti yhteen ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...