lauantai 5. huhtikuuta 2014

Hummus


Hummus on mahtava, samettisen pehmeä tahna, joka on valmistettu kikherneistä, tahinista eli seesaminsieentahnasta, valkosipulista, sitruunamehusta, valkosipulista ja ripauksesta suolaa. Hummusta myydään kaupoissa valmiina purkeissa, mutta sitä on todella helppo valmistaa itse. Itse valmistettu hummus säilyy jääkaapissa kolme päivää. Tai säilyisi, ellei sitä söisi sitäkin nopeammin.

Hummus on Lähi-idästä ja sen tarkemmasta alkuperästä alueella on kiistelty kovasti. Mitään varmaa tietoa ei ole mistä nimenomaisesta maasta se olisi alkujaan. Huvittavana lisänä tässä köydenvedossa on Guinnessin ennätyksillä kisailleet  Libanon ja Israel. Israelin arabit ja juutalaiset valmistivat tammikuussa 2010 jättimäisen, noin 4100 kiloa painaneen hummustahnan. Toukokuussa saman vuonna libanonilaiset kokit pistivät paremmaksi noin 10 450 kiloisella hummuksellaan. Lähde: Wikipedia – Hummus. Minusta vähän pienemmät annokset toimivat paremmin.

Hummusta voi käyttää dippina ja tahnana. Hummusta voi nauttia falafelien, grillatun kanan, kalan tai munakoison kera. Sitä voi levittää leivän, keksien tai kasvisten päälle. Minä levitän sitä salaatinlehdelle, lisään hieman tomaattia ja sipulisilppua. Tai tarjoan pieninä suolaisina alkupaloina kurkun päälle sipaistuna. Aivan ihanaa!

Reseptin hummukseen olen löytänyt Yotaman Ottolengin ja Sami Tamimin keittokirjasta Jerusalem: A cookbook. Keittokirja on mielenkiintoinen ja monipuolinen sekoitus Israelin juutalaisen, muslimien  ja kristittyjen ruokaperintöä. Kirjan ruokakuvat tuovat veden kielelle ja kirjaa selatessa alkaa tehdä mieli kokeilla vaikka kuinka montaa reseptiä. Innostuin kirjasta luettuani Appesiineja ja hunajaa -blogin Jaelin kehuja kirjasta.

Valmistin hummuksen kuivatuista kikherneistä, joita löytyy lähes kaikista ruokakaupoista. Jos haluaa oikaista tai haluat tahnan nopasti valmiiksi, voi käyttää valmiita purkitettuja kikherneitä. Keitettyjä kikherneitä voi myös pakastaa, joten jos liotat ja keität kaksinkertaisen annoksen kikherneitä, laita puolet pavuista pakkaseen seuraavaa kertaa varten. Muita valmistamiani tahnoja ja dippejä on runsaasti, sillä pidän maukkaista levitteistä ja sooseista. Tahnoja käytän usein cocktailpaloihin kahta, kolmea sorttia, jolloin jokainen löytää jotain mieleistään.

Jos haluat tahnasta juoksevampaa, lisää varovaisesti tilkka oliiviöljyä tai kylmää vettä. Jos olet arka tahinin suhteen, laita annokseen aluksi vain 1 dl tahinia. Tarkista maku ja lisää tahinia, mikäli se ei tunnu liian vieraalle.


Hummus


1,5 dl kuivattuja kikherneitä (noin 300 g keitettyjä kikherneitä)
liotukseen vettä

keittämiseen:
0,5 tl  ruokasoodaa
7,5 dl vettä

tahnaan keitettyjen kikherneiden lisäksi:
1,5 dl  tahinia
2         valkosipulinkynttä hienonnettuina
3 rkl    sitruunamehua
0,75 tl suolaa
0,5 dl  kylmää vettä

koristeluun:
korianteria tai lehtipersiljaa
paprikajauhetta
muutama keitetty kikherne
oliiviöljyä

Huuhtele kikherneet ja laita ne likoamaan runsaaseen veteen vähintään 12 tunniksi.

Kaada kikherneet lävikköön ja huuhtele ne kylmällä vedellä. Kumoa kikherneet kattilaan ja mittaa ruokasooda joukkoon. Laita liesi lämpenemään ja sekoittele kikherneitä koko ajan kattilan lämmetessä kunnes kattilan pohja alkaa kuivahtamaan. Lisää joukkoon vesi. Keitä, kunnes kikherneet ovat kypsiä 20–60 minuuttia. Kaada kikherneet jälleen lävikköön ja huuhtele ne kylmällä vedellä.

Kumoa valutetut kikherneet moitoimikoneen kulhoon. Surauttele leikkuterällä kikherneet tasaiseksi massaksi. Lisää tahini, valkosipuli, sitruunamehu ja suola tahnan joukkoon. Lisää lopuksi kylmä vesi ja sekoita tahnaan samettisen pehmeä koostumus.

10 kommenttia:

  1. Ihanan raikkaan näköistä! Hummus on hyvää, kiva että kirjoitit ohjeen ihan kuivatuista herneistä asti - itse olen oikaissut käyttämällä suolaliemiherneitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ssiiri!

      Oikaista saa aina. Minä valmistan kumpaisellakin tavalla, kiireellisyyden ja ruokakaapin sisällön mukaan.

      Poista
  2. Muistan kun siitä Abu Goshin jättihummuksesta oli telkkarissa ja lehdissä;aika huvittavaa itse asiassa;D
    Täällä hummus on kai kaikkein yleisin tahna ja kaupoissa on ihan valinnan vaikeutta,koska erilaisia humnuksia ja hummuksen valmistajia on niin paljon. Oma lempparini on Carmel-torin hummuspaikan hummusannos,josta olen blogiinkin laittanut;päälle tulee tahinia ,kypsennettyjä lämpimiä kikherneita ,yrttejä,sitruunamehua ja chiliä,nami:) Nykyään laitankin tosi harvoin kotona hummusta,mutta Suomessa asuessa sitä tuli laitettua aina vähän väliä.Kivan näköiset annokset nuo kurkut hummuksella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on mahtavat ruoka-apajat ja mielettömät toritarjonnat siellä Israelissa. Vesi kielellä luen postauksiasi.

      Poista
  3. Kiva että sinäkin innostuit tuosta kirjasta;se on kyllä paras viime vuonna hankkimistani keittokirjoistani ja inspiraation lähde:)

    VastaaPoista
  4. Hih, samaisen kirjan ohjeesta on meidänkin keittiön vakiohummus muokattu :) On se niin hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hummus on hyvää ja Jerusalem -keittokirja ihana! Hauska kuulla, että meitä on muitakin kirjan faneja :)

      Poista
  5. Ah, näyttää niin hyvältä! Juuri laitoin kikherneet likoamaan, uusi vuosi alkakoon hummuksen makuisena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että innostuit! Mielettömän hyvän makuisena sinun uusi vuotesi alkoikin.

      Nyt alkoi taas tehdä mieli hummusta - onneksi kaapista löytyy kikherneitä ja tahinia. Sinun perässäsi meilläkin kikherneet liotukseen.

      Oikein hyvää alkanutta vuotta!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...