torstai 9. kesäkuuta 2011

Parmesaanimunakoiso ja marinara-kastike



Toukokuun ruokahaasteen voitti Inkiväärihillo possupunajuuriburgerillaan. Kesän ruokahaasteeseen osallistun parmesaanimunakoisolla. Haasteen aiheena on tomaatti, jota parmesaanimunakoisossa löytyy kastikkeessa. Perinteisellä marinara-kastikkeella en yksistään halua osallistua, koska se on niin simppeli peruskastike. Mutta tämä simppeli peruskastike taipuu moneen parmesaanimunakoison lisäksi; kuumana esimerkiksi kesäkurpitsapastan kanssa tai kylmänä dippinä paneroitujen kesäkurpitsatikkujen tai mozzarella-tikkujen kera.

Kävimme New Yorkissa Mama Sparros -nimisessä italialaispikaruokapaikassa lounaalla. Muu perhe valitsi pizzaslicejä, mutta minä taas buffetpöydän, jossa oli runsaasti salaatteja ja lämpimiä herkkuja. Parmesaanimunakoiso oli minulle uusi ihana löytö, oma versionsa klassisesta parmesaanikanasta. Kotona halusin heti tehdä oman parmesaanimunakoison. Käytin reseptini pohjana Martha Stewartin reseptiä. Makuraatini: lapseni, naapurin rouva ja naapurin tytär tykästyivät myöskin tähän herkulliseen ruokaan. Parmesaanimunakoisossa on ihana juustojen, marinara-kastikkeen ja munakoison liitto. Kertakaikkiaan suussasulavaa!

Parmesaanimunakoiso

reilusti öljyä leivinpaperin päälle
1 kananmunaa
1 rkl kylmää vettä
1 ½ dl Pofiber (tai korppujauhoja)
1 ½ dl raastettua parmesaania sekä
½ dl raastettua parmesaania pinnalle
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl suolaa ja mustapippuria
1 iso munakoiso (+ 500 g) siivutettuina 1 cm viipaleiksi
1 annos marinara-kastiketta (ohje alla)
n. 270 g mozzarella-juustoa siivuina

Munakoison itketys: Ripottele suolaa munakoisoviipaleille ja jätä siivilään itkemään puoleksi tunniksi. Valmista tällä välin marinanra-kastike. Kun kastike porisee iloisesti, huuhtele munakoisoviipaleet huolella ja valuta ne hyvin.

Panerointi: Sekoita yhdellä syvällä lautasella keskenään kananmuna ja vesi. Sekoita toisella syvällä lautasella keskenään Pofiber, 1 ½ dl parmesaani, oregano, basilika, suola ja mustapippuri. Kaada uunipellin päällä olevalle leivinpaperille reilusti öljyä. Pyörittele munakoisoviipaleet yksitellen kummaltakin puolelta ensin munassa ja sen jälkeen Pofiber-parmesaaniseoksessa. Laita paneroidut munakoisot leivinpaperin päälle. (Sutaise sudilla öljyn pintaa tasaiseksi, kun laitat paneroidut munakoisot leivinpaperille.)


Munakoisoviipaleiden paisto: Paista paneroituja munakoisoja uunissa 185 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes viipaleiden alapuoli on kauniin kullankeltainen. Käännä viipaleet, lisää tarvittaessa öljyä ja paista lisää noin 20 minuuttia, kunnes viipaleet ovat molemmin puolin kauniin kullankeltaiset.

Munakoisokeot ja paisto: Voitele noin 30 x 22 cm kokoinen vuoka. Ryhmittele munakoisoviipaleet suunnilleen samankokoisin parein. Laita pareista toinen vuoan pohjalle. Levitä niiden päälle reilu ruokalusikallinen marinara-kastiketta. Kastikkeen päälle asettele mozzarella-juustosiivu. Juuston päälle aseta munakoisoviipalepari. Lisää munakoison päälle jälleen reilu ruokalusikallinen kastiketta, kastikkeen päälle mozzarella-juustosiivu ja lopuksi ripottele jokaisen keon päälle parmesaaniraastetta. Paista vuokaa 200 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja kastike alkaa porista. Anna vetäytyä viitisen minuuttia ennen tarjoilua.  


Marinara-kastike

1 prk (400 g) kuorittuja tomaatteja
3 valkosipulinkynttä silputtuina
1 sipuli silputtuna
1 dl valkoviiniä (tai punaviiniä)
1 rkl Sukrin (sokeria tai muuta makeutusta)
½ dl silputtuja basilikan ja timjamin lehtiä
suolaa ja mustapippuria

Muusaa tomaatit haarukkaa käyttäen syvällä lautasella hienoksi - älä unohda essua. Freesaa sipuli ja valkosipuli korkealaitaisessa pannussa. Kaada joukkoon murjotut tomaatit, valkoviini ja Sukrin. Keitä puoli tuntia kannnen alla. Mikäli kastike alkaa kuivua liikaa, lisää joukkoon vähän vettä. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi joukkoon tuore yrttisilppu ja kuumenna uudelleen kiehuvaksi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...