lauantai 7. huhtikuuta 2012

Lampaanviulu

Lisää kuvateksti


Meillä lapsuudessa ei syöty lammasta kovinkaan usein, joten olen päässyt lampaan makuun paljon myöhemmin. Kuitenkin, iät ajat sitten kävimme pääsiäisillallisella ystäviemme luona. Erika oli valmistanut aivan ihanaa lampaanviulua. Silloinen poikaystäväni, nykyään mieheni, ihastui ruokaan myös. Erika oli kiltti ja opasti minulle miten lampaanviulu valmistetaan. Olenkin siitä lähtien valmistanut lampaanviulua joka vuosi. Oma reseptini pohjautuu saamiini oppeihin, mutta se on hieman matkalla muuttunut. Kiitos Erikalle hyvistä opeista!

Tyttöseni on viettämässä pääsiäistä mummolassa Tampereella, suvun kanssa. Hän oli todella huolissaan sinne lähtiessään, että saahan hän myös lampaanviulua kotiin tullessaan. Lupasin säästää hänelle hieman lammasta. Näin paljon meillä koko perhe tästä pääsiäisruoasta pitää :)

Minä uskon, että lampaanpaisti kannattaa kyniä rasvasta. Toiset taas jättävät rasvaa pintaan. Jokainen oman makunsa mukaan. Minä siivoan terävän veitsen kanssa kaiken näkyvän rasvan ja kaivelen hieman syvemmältäkin. Minä jätän paistin aina punertavan väriseksi. Se on mielestäni mehukkaampaa. Tämäkin on makuasia ja sen voi toteuttaa oman mieltymyksen mukaan. Yrttiöljyyn käytän epämääräisiä kourallisia yrttejä. Reseptissä esitetyt luvut ovat sinnepäin. Yrttiöljyyn riittää, kun laittaa kahta yrttiä, jolloin niitä kannattaa laittaa hieman esitettyä enemmän.

vielä lisää valelua ja takaisin uuniin
Lampaanviulu

n. 3 kg lampaanpaisti
10        valkosipulinkynttä halkaistuina

yrttiöljy:
1 dl      oliiviöljyä
1 dl      rosmariinia
1 dl      basilikaa
1 dl      timjamia
0,5 dl   salviaa
2 tl       suolaa
1 tl       mustapippuria

voiteluun:
1,5 dl kahvia
1,5 dl kermaa

kastike:
kermaa tai demi-glacea ja punaviiniä

1 mm psylliumia 

Sekoita sauvasekoittajalla yrttiöljyn ainekset tahnaksi. Poista lampaanviulusta kaikki näkyvä rasva ja leimat. Pistele veitsen kärjellä paisti joka puolelle pieniä taskuja/koloja, joihin lusikoit yrttiöljyä ja suljet ne valkosipulinkynnellä. Sivele loppu yrttiöljy paistin pintaan. Pane paisti muovipussiin tai tiiviisti muovikääreeseen ja anna maustua jääkaapissa yksi vuorokausi. 

Nosta paisti uunipannuun ja anna sen lämmetä huoneenlämmössä puolisen tuntia. Työnnä lihalämpömittari paistin lihaisimpaan kohtaan. Paista paistia 200 asteessa 20 minuuttia. Valele paistia kahvikermalla ja vähennä uuniin 175 astetta lämpötilaksi. Valele paistia kypsennyksen aikan useaan kertaan. Ota paisti uunista kun paistomittari näyttää 65 – 72 astetta (minä pidän punertavasta ja otan paistin uunista aina 65 asteisena), jos haluat läpikypsän paistin, lämpötilan tulee olla 77 astetta. 

Kääri paisti leivinpaperiin ja folioon ja anna sen levähtää puolisen tuntia ennen leikkaamista.  

Kastike:

Valmista kastike siivilöidystä paistoliemestä lisäämällä kermaa tai valmista demi-glacea ja punaviiniä. Kastikkeen voit suurustaa 1 mm psylliumia rivakasti sekoittaen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja viherpippuria.

kauhea kuva, mutta näkee lihan punaisuutta ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...