perjantai 20. joulukuuta 2013

Broilerinmaksapasteija


Broilerinmaksapasteija on meidän perheen joulupöydän klassikkoja. Tarjoan sitä joko sellaisenaan, haudutetun punasipulin tai puolukkasurvoksen kera. Maksapasteijaa voi ottaa nokareen lautaselle tai sipaista reilusti leivän päälle, sillä se on erinomaisen levittyvää. Reseptin olen saanut aikoinaan veljeltäni.

Reseptin hauskuus on herkullisuuden lisäksi sen tekemisen helppous. Aikaisemmin jauhoin kypsennetyn maksapasteijamassan lihamyllyn läpi pariin kertaan, mutta nykyään surauttelen sen monitoimikoneella. Homma hoituu joutuisammin ja maksapasteijan rakenteesta tulee entistäkin hienompaa, vaikkakaan ei rouheisuuskaan haittaa lainkaan. Haasteellisin osuus on muistaa ottaa pakastettu broilerinmaksa sulamaan riittävän ajoissa. Broilerinmaksa sulaa huoneenlämmössä noin neljässä tunnissa ja jääkaapissa yön yli.

Pasteijan laittaminen useampaan kuin yhteen kippoon on siinä mielessä mielestäni hyvä ajatus, koska tällöin ei tarvitse ottaa jääkaapista kuin yksi pieni purkki huoneenlämpöön tarjolle. Lisäksi toiset purkit säilyvät nätteinä seuraavaan kattaukseen. Pinnalle valutettava kirkastettu voi voi olla myös sulatettua voita. Alhaalla olevasta pakkaseen menevän pasteijan valokuvasta näet, kun olen käyttänyt "vain" sulatettua voita, jolloin saa ripauksen suttuisemman näköisen lopputuloksen. Hyvää pasteija on molemmilla tavoin!


Broilerinmaksapasteija

300 g broilerin maksaa
300 g sipulia silputtuna
75 g   voita 
2 rkl   oreganoa tai meiramia (kuivattua)
0,5 dl konjakkia, sherryä tai portviiniä
suolaa ja mustapippuria

halutessasi:
reipas teelusikallinen roséepippuria tai viherpippuria sekä 1 kynsi hienonnettua valkosipulia

pinnalle:
noin 30 g kirkastettua voita
roséepippureita, viherpippureita

Voin kirkastaminen:
Sulata 30 g voita ja anna sen jäähtyä kattilassa. Siivilöi voi ja ota talteen vain kullan keltainen, kirkastettu voi.

Ota nokare voita pannulle. Hauduttele sipulia keskilämmöllä hiljakseen hienoksi mössöksi. Huuhtele ja valuta maksa. Lisää pannulle sipulin joukkoon loppu voi. Lisää maksa, oregano, konjakki ja mustapippuri. Jos käytät rosée-, viherpippuria tai valkosipulia, lisää myös ne pannulle. Hauduta kannen alla puoli tuntia, välillä vähän käännellen. Ripottele joukkoon suolaa.

Surauta monitoimikoneen leikkuuterällä hienoksi mössöksi. Tarkista maku. Jaa sose yhteen tai useampaan kippoon. Kaada pasteijoiden päälle varovasti kirkastettua voita. Ripottele halutessasi pinnalle koristeeksi rosée- tai viherpippureita. Nosta kipot jääkaappiin asettumaan.

*****


Jälkikirjoitus:

Tein tupla-annoksen pasteijaa eli käytin kaksi 300 g pakettia broilerinmaksaa. Halusin näet kokeilla pasteijan pakastamista. Alla olevan annoksen laitoin pakastimeen, kerron myöhemmin onnistuiko pakastus vai tuliko pasteijasta vetistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...