perjantai 16. toukokuuta 2014

Suomalainen, kermainen herkkusieni-poronkäristys uunissa paadetun juuresmuusin kera


Kermainen herkkusieni-poronkäristys on niin suomalaista ja niin hyvää. Palattuamme ulkomaanmatkalta, halusin juhlistaa kotiinpaluuta suomalaisilla mauilla. Herkullinen, suomalainen ruoka oli hieno päätös mahtavalle reissulle – oma maa mansikka! Blogiringin kautta olen mukana Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjassa lisäksi tuen kampanjaa Suomalaisen Työn Liiton Haaste-sivun kautta.

Suomalaisen Työn Liiton mukaan, saisimme 10 000 uutta työpaikkaa Suomeen, jos jokainen suomalainen ostaisi kuukaudessa 10 eurolla lisää suomalaisia tuotteita. Ihanan yksinkertaista! Käyttämällä kympin enemmän suomalaisiin tuotteisiin, saataisiin huimasti lisää työpaikkoja Suomeen. Sinivalkoisin ajatuksin kävin Citymarketissa ruokaostoksilla varmistaen, että kaikki ostamani tuotteet olivat suomalaisia. Oli jännä huomata, että jotkut kotimaisina pitämäni tuotteet eivät olleetkaan suomalaisia. Kotimaiset tuotteet tunnistaa helposti Suomalaisen Avainlipun, Design From Finland, Hyvää Suomesta ja Sirkkalehti -merkeistä. Haastankin kaikki lukijani käyttämään kympin enemmän kotimaisiin tuotteisiin kuukaudessa ja liittymään mukaan Sinivalkoisen jalanjäljen kannattajiin Haaste-sivulla. Samalla pääset osallistumaan sinivalkoisten palkintojen arvontaan.

sinivalkoinen ostoskori
Koen pororuoat suomalaisina ruokina, vaikka lappalaiset voisivat asiasta olla eri mieltä. Olenkin aikaisemminkin käyttänyt poroa muun muassa lihakääryleiden täytteenä. Poronkäristystä olen haudutellut monet kerrat, mutta nyt vasta huomasin, etten ole kirjoittanut siitä kertaakaan. Tälläkin kerralla teen tuunattua poronkäristystä, sillä olen ottanut mukaan kerman ja herkkusienet. Ne eivät peitä poron makua, vaan korostavat sitä lempeästi. Poron käristelihoja on myynnissä monenlaisia. Lihojen pakkauksessa annetaan vinkki, kannattaako lihojen antaa sulaa hieman ennen ruskistamista, vai voiko lihat laittaa pakkasesta suoraan pannulle. Juurekset voi paahtaa uunissa samaan aikaan poronkäristyksen kanssa, mutta kannattaa huomioida, että juurekset kypsyvät tällöin hitaammin.

Sen verran lainaan ranskalaista keittotaitoa kuin myös amerikkalaista kokkilegendaa, että herkkusienet olen valmistanut rapsakkaan maukkaiksi Julia Childin tapaan paistamalla ne ruskeiksi, enkä nahistavaan tapaan keittämällä sienistä ensin nesteitä pannulla. Voi ne sienet tehdä jälkimmäisellä "perinteisellä" tavalla, mutta minä suosin Julian tapaa. Olen siivuttanut sienet, koska saan niihin tällöin paljon ihanaa ruskistettua pintaa. Pienet sienet voi yhtä hyvin paistaa kokonaisina tai lohkoina.

Poronkäristyksen perinteinen lisuke on puolukka. Koska rakastan tomaattia, tein vaihteeksi lisukkeeksi raikkaan tomaattisalsan. Voit käyttää kumpaa vain tai tarjoata ilman lisuketta. Tomaattisalsasta saa kuivemman, kun poistaa siitä siemenet kiinnikkeineen. Tomaatit voi kuoria salsaa varten, mutta poronkäristyksen kanssa mielestäni tomaatin kuoret antavat mukavan suutuntuman, vähän samaa tuntua kuin murskattujen puolukoiden kuoret.


Kermainen herkkusieni-poronkäristys


750 g poron käristelihaa
200 g pekonia tai luutonta siankylkeä silputtuna
200 g herkkusieniä siivuina
2        sipulia silputtuina
1–2 dl    vettä
1 dl    lehtipersiljaa tai lipstikkaa silputtuna
suolaa ja mustapippuria


Paista pekonia kevyesti pannulla. Kumoa pekonisilppu kannelliseen uunivuokaan tai pataan. Kaada päälle 1 dl vettä ja 2 dl kermaa. Laita pata liedelle ja anna sen lämmetä miedolla lämmöllä. Ruskista hiljalleen jäinen tai osin sulanut poronliha pannulla. Kumoa se pataan.

Kuumenna rasvaa pannulla. Kun pannu ja rasva on hyvin kuumia, kaada herkkusienet pannulle. Sekoittele sieniä viiden minuutin ajan, kunnes ne ovat ruskistuneet. Lisää sipulisilppu ja jatka paistamista lieden jälkilämmöllä tai hyvin alhaisella lämmöllä minuutin ajan. Lisää sieni-sipulisilppu, lehtipersilja pataan. Rouhi mukaan pippuria. Hauduta pataa miedolla lämmöllä liedellä tai 150 asteissa uunissa kahdesta kolmeen tuntiin. Tarkista välillä, ettei neste ole kokonaan haihtunut ja lisää tarvittaessa hiukan vettä.

Kun käristys on kypsää, tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoa tomaattisalsan tai hieman makeutetun murskatun puolukan kera.


Tomaattisalsa


3      tomaattia
0,5   pieni sipuli silputtuna
2 rkl lehtipersiljaa hienonnettuna
1 rkl öljyä
1 tl   valkoviinietikkaa
suolaa ja mustapippuria

Halkaise tomaatit ja kaavi niistä lusikalla siemenet ja niiden kiinnikkeet. Poista tomaateista kannat. Kuutioi tomaatit hyvin pieniksi kuutioiksi. Sekoita tomaatin joukkoon loput ainekset. Mausta ripauksella suolaa ja pippuria. Laita makuuntumaan jääkaappiin.

Uunissa paahdettu juuresmuusi


400 g porkkanoita
300 g lanttua
200 g palsternakkaa
1        punasipuli lohkoina
0,5 dl öljyä

suolaa
2 rkl lehtipersiljaa tai lipstikkaa silputtuna

Kuori ja paloittele porkkana, lanttu ja palsternakka. Esikypsennä niitä  keittäen ensin lanttua 10 minuuttia ja lisäämällä sitten porkkanan ja palsternakan 5 minuutiksi, sipuli ei tarvitse esikypsennystä. Valuta niistä keittämisen jälkeen ylimääräinen vesi pois. Laita kaikki juurekset kulhoon ja kaada öljyä niiden päälle. Sekoittele juureksia niin, että ne peittyvät öljyyn. Kaada juurekset uunivuokaan. Paahda juurekset kypsiksi 200 asteisessa uunissa kypsiksi noin tunnissa.

Kaada juurekset kulhoon. Muussaa ne sauvasekoittajalla. Mausta lehtipersiljalla ja pienellä ripauksella suolaa.




*****



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...