torstai 28. huhtikuuta 2016

Grillatut tai uunissa paistetut italialaisittain täytetyt portobello-sienet

Pestolla, paahdetulla paprikalla ja mozzarellalla täytetyt portobello-sienet kypsyvät ihaniksi grillissä tai uunissa. Balsamico-oliiviöljymarinadi antaa vielä lisämakua sienille. Huikean hyvää alkuruoaksi, lounaaksi salaatin kera tai lisukkeeksi päivälliselle.


Olen tänä keväänä käynyt useilla työväenopiston ruokakurssilla. Tämäkin resepti on sieltä poimittu, pienin tarkennuksin olen reseptiä muovannut. Minun piti laittaa resepti jakoon jo aikaisemmin, mutta päästyäni jalkaleikkaukseen, en olekaan pystynyt makuultani postauksia kirjoittamaan. Edelleen kuljen kyynersauvojen varassa, enkä juurikaan laita ruokaa – mieheni luovuus on päässyt valloilleen. Meillä on siten grillattu melko paljon lihaa, lihaa ja lihaa sekä vähän kalaakin. Nyt pystyn jo istumaan vähän pidempiä aikoja, joten kirjoittaminen on jälleen mahdollista. Nopeita ruokia alan kohtapuolin keitellä, jolloin minun ei tarvitse seisoa pitkään yhden jalan varassa. Maltan tuskin odottaa, että pääsen pihalle keräämään hortaa, jota meidän pihalta löytyy runsaasti. Mieheni vahvuus keväällä ja kesällä ovat lihan ja kalan grillaus sekä savustus ja minä tuon siihen mukaan muiden muassa raikkaat, itse tehdyt vinegretitmarinadit, kasvikset ja villivihannekset.


Portobellot ovat isoksi kasvaneita tummia herkkusieniä. Ne ovat mahtavan makuisia ja ne kutistuvat kypsyessä vähemmän kuin vaaleat herkkusienet. Luin eräästä kasvisten grillauskirjasta, että [herkku]sienet kannattaisi kevyesti keittää ennen grillausta, jolloin ne olisivat kokonaan kypsiä grillauksen jälkeen. Kokeilin keittämistä kahdella portobellolla ja loput jätin ryöppäämättä. Minun kokemukseni oli, että näistä aluksi ryöpätyt ja sen jälkeen grillatuista sienistä tuli ärsyttävän lötköjä ja vetisiä. Tämän reseptin yksi juju on sienten kevyt marinointi ennen grillausta. Ne sienet, jotka ryöppäsin, eivät enää imeneet marinointilientä kuten tuoreet sienet tekivät. En siten suosittele sienten ryöppäystä ainakaan tämän reseptin puitteissa.



Portobellot saavat ihanaa makua marinointiliemestä. Reilu puolet liemestä käytetään marinointiin ja loput valutetaan täytettyjen sienten päälle ennen grillausta. Täyte sinällään on todella ihanaa! Grillissä tai uunissa paahdettu paprika, itse tehty pesto, oliivit, sienten jalkasilppu ja mozzarellakuutiot yhdistettyinä on yksinkertaisesti huikean hyvää. Kannattaa kokeilla! Kurssilla pilkoin mozzarella melko pieneksi silpuksi, kotona jätin vähän isommiksi, sokeripalan kokoisiksi kuutioiksi. Mielestäni mozzarella toimi täytteessä paremmin hienompana, mutta turha ottaa tästä stressiä, koska täytetyistä sienistä tulee joka tapauksessa erinomaisia.



Pestoiset portobello-sienet mozzarellan ja paahdetun paprikan kanssa


4-6 portobello-sientä tai useita isolakkisia herkkusieniä

täyte:
2    mozzarella-palloa
1    punainen paprika
0,75-1 dl mustia oliiveja siivutettuina
      pestoa (ohje alla)
      suolaa ja mustapippuria

marinadi:
1,5 dl oliiviöljyä
0,5 dl balsamiviinietikkaa

koristeluun:
muutama yrtinlehti (samoja kuin pestossa)

Pyyhi sienet tarpeen mukaan puhtaiksi mullasta. Poista sienistä jalka ja pilko ne pieneksi silpuksi. Laita sienet heltat ylöspäin laakealle stialle tai leivinpaperilla vuoratulle pellille. Pyyhkäise sienten lakkeja pinnalta (nyt alapuolella) oliiviöljyllä. Sekoita marinadi oliiviöljystä ja balsamiviinietikasta. Lusikoi puolet marinadista lakkien sisään. Säästä loput marinadista. Anna sienien maustua puoli tuntia.

Halkaise paprika pituussuunnassa. Poista paprikasta siemenet ja kanta. Laita paprika grilliin kuoripuoli alaspäin tai 275 asteiseen uuniin kuoripuoli ylöspäin. Paahda paprikaa, kunnes sen pinta on tummunut. Laita paprikat 10 minuutin ajaksi syvälle lautaselle kelmun alle. Poista niistä kuoret. Pilko paprikat pieniksi kuutioiksi. Tee tässä välissä pesto alla olevan ohjeen mukaan.

Kuutioi mozzarellat hyvin pieniksi paloiksi ja kumoa kulhoon. Lisää joukkoon paprikakuutiot, sienen jalkakuutiot, oliiviviipaleet ja pestoa. Voit halutessasi laittaa kaiken peston. Sekoita ainekset kunnolla. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Tarkista ihana maku!

Lusikoi täyte sienten lakkeihin. Lusikoi loppu marinadi täytteiden päälle.

Grillaa sieniä kunnes juusto on sulanut kunnolla. Jos grillaat sienet uunissa, käytä uunin grillivastuksia kypsenemiseen. Koristele ennen tarjoilua yrtinlehdillä.


Yrttipesto


2,5 dl   yrttejä; basilikaa, persiljaa, timjamia ja/tai oreganoa
2          valkosipulinkynttä hienonnettuina
1 dl      oliiviöljyä
0,75 dl auringonkukan-  tai pinjansiemeniä
1 dl      parmesaania raasteena
suolaa ja mustapippuria

Mittaa kulhoon yrtit, valkosipuli, oliiviöljy ja auringonkukansiemenet. Hienonna ne sauvasekoittajalla soseeksi. Sekoita joukkoon lopuksi parmesaani ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

7 kommenttia:

  1. Nam:) Nuo isot portobellot ovat kyllä mainioita tuollaiseen tarkoitukseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael!

      Niin on. Olen aivan haltioissani portobelloista. Niistä voi tehdä vaikka mitä ja täytettäessä vain mielikuvitus on rajana.

      Poista
  2. Aivan ihanan kuuloinen resepti. Tuli kauhea himo näihin jo pelkästään että näin päivällä kuvan näistä instagramissa :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Olen itsekin iloinen, että pääsin kokeilemaan tätä reseptiä. Nyt haaveilen jo seuraavasta portobellon grillaamisesta. Kannattaa ostaa näitä sieniä, kun niitä kaupoista sattuu löytymään.

      Poista
  3. Oi nam! Järjestän lähiviikkoina illanistujaiset ja aion tarjota tapastyylistä purtavaa vieraille. Mitenhän nämä toimisivat huoneenlämpöisinä?

    -Tiltu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ovat hyviä huoneenlämpöisinä. Ensimmäisellä kerralla näitä syödessäni, ne ehtivät jäähtyä ja silti maistuivat ilmiömäisen hyviltä.

      Poista
    2. Jes!
      TArjottaviksi siis :)

      -Tiltu

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...