lauantai 28. toukokuuta 2011

Thai lihapullat kookosmaitokastikkeessa



Thaimaalaisten mausteiden tuoksu on huumaavaa. Chili, valkosipuli, galanga, sitruunaruoho, currytahna, kalakastike ja limetin lehdet antavat maku- ja tuoksunautinnon, jonka ääressä hiljentyy ruoan antamaan aistien elämykseen. 


Tähän asti olen käyttänyt purkista galangaa, mutta ilokseni löysin Stockalta tuoretta  tätä inkiväärin sukulaista. Sitruunaruohoa löytyy nykyään tuoreena, kuivattuna ja purkissa tahnana. Tuoreen sitruunaruohon uloimmat suojalehdet tulee poistaa ja leikata kannasta pala pois. Vaalea alaosa voidaan silputa hyvin hienoksi ja käyttää lihapullissa. Loput varresta leikataan muutaman sentin paloiksi, jotka käytetään kastikkeessa (tai keitoissa). Nämä sitruunaruohon palat ovat puisia ja ne poistetaan liemestä ennen ruokailua. Limetin lehdet ja galangan palaset poistetaan samaten liemistä ennen ruokailua. 

tarjoa thai lime-kukkakaaliriisin kera
Thai lihapullat kookosmaitokastikeessa

Thai lihapullat
1 dl kookoskermaa, -maitoa tai vettä
1 kananmuna
400 g broilerin jauhelihaa
1 punainen chili raastettuna
2 valkosipulin kynttä raastettuna
1 rkl galangaa tai inkivääriä raastettuna
1 kevätsipuli hienoksi silputtuna
1 rkl hienonnettua sitruunaruohoa
2 rkl kalakastiketta
½  dl korianteria silputtuna

Kookosmaitokastike
1 tlk (400 ml) kookoamaitoa
1-2 rkl punaista currytahnaa
1/2 dl maa- tai cashewpähkinöitä
1 rkl Sukrin
1 rkl kalakastiketta
2 cm galangaa tai inkivääriä ohuina siivuina
1 sitruunaruohon varsi
4 limetin lehteä
2 kevätsipulia pilkottuna
100 g siitakesieniä kevyesti pilkottuna
(8 punaista kirsikkatomaattia halkaistuna)
1/2 dl korianterisilppua koristeluun

Lihapullien valmistus: Sekoita kookoskerma, Pofiber ja kanamuna. Anna turvota 10 minuuttia. Kuullota kevyesti pannulla chiliä, valkosipulia, inkivääriä, kevätsipulia ja sitruunaruohoa. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Käytä kertakäyttöhanskoja sekoittaessasi ja pyörittäessäsi lihapullat. Käytä kylmää vettä käsissäsi pyöritellessäsi pieniä pyöryköitä. Tarkista maku paistamalla pieni pala jauhelihataikinaa pannulla. Paista rasvassa paistinpannulla tai uunissa 220 asteessa noin 15 minuuttia.

ihana tuoksu!


lihapullat jäävät paiston jälkeen vaaleiksi
Kookosmaitokastikkeen valmistus: Sekoita kookosmaito, currytahna, Sukrin, kalakastike, galanga, sitruunaruoho ja limetin lehdet kattilassa  ja keitä niitä 5 minuuttia. Lisää joukkoon siitakesienet ja kevytsipuli. Keitä 10 minuuttia. Tarkista maku, lisää currytahnaa tai kalakastiketta tarvittaessa. Lisää lihapullat ja pähkinät (+ tomaatitit) kuumenna kastike uudelleen kiehuvaksi. Koristele korianterilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...