torstai 26. toukokuuta 2011

Kaksi nokkosnäkkäriä


nokkosnäkkäriä feta-basilikatuorejuuston kera
Olen odotellut nokkosaikaa pitkin kevättä. Leivoin ensimmäiset nokkosnäkkärit jo jonkin aikaa sitten, kun testailin rakennetta. Minun piti leipoa mökillä viikonloppuna jälleen yksi testierä, mutta nokkospenkkini ;) oli vielä vain muutaman hassun nokkostupsun kokoinen.  Onneksi kotoa nokkosia löytyy!

Olen kehitellyt siemennäkkäristä nokkosnäkäkkärille kaksi versiota. Erona näkkäreissä on vain proteiinit; tummemmassa olen käyttänyt hamppuproteiinia ja vähän vaaleammassa BakeProta. Hamppu-nokkosnäkkäri maistuu ”vihreämmälle”, enemmän kuivatuille kasveille. BakePro –nokkosnäkkäri maistuu ehkä raikkaammalta, nokkosemmalta? Hmm. Lapsimakuraatini tuomio oli: molemmat hyviä, ehkä BakePro –nokkosnäkkäri partempi. Kumpikin parempi.

Näkkärien kannattaa antaa kuivua paistamisen jälkeen joko pelleillä tai avoimessa kulhossa. Kun näkkärit ovat kuivia ja rapsakoita, ne kannattaa siirtää paperipussiin.

vasemmalla hamppu- oikealla BakePro -nokkosnäkkäri
 Kaksi nokkosnäkkäriä

n. 1 dl     ryöpättyä nokkosta silppuna (n. 1 litra putsattuja nokkosia)
2  + 1  dl auringonkukansiemeniä
2 rkl   fiberhuskia eli psylliumia
½ dl    pellavansiemeniä
1 dl     Pofiber
1 dl     Fibrex
1 dl     hamppuproteiinia TAI BakeProta
1- 1 ½ tl suolaa
2 + 4 dl vettä

Nokkosten ryöppäys
Laita vettä kiehumaan 5 litran kattilaan. Pese ja huuhdo nokkoset. Ryöppää nokkoset kiehuvassa vedessä 3 minuuttia. Huuhdo nokkoset kylmässä vedessä. Laita kulhoon kaksi desiä kylmää vettä ja hienonna sauvasekoittimella nokkoset silpuksi taikka voit silputa nokkoset hienoksi veitsellä (muista, että tässä reseptissä tarvitset kuitenkin yhteensä 6 dl vettä). Nokkosta voit nyt käyttää kuten pinaattia.

Hienonna 2 dl auringonkukansiemenistä monitoimikoneen leikkuuterällä. Kaada hienonnetut auringonkukansiemenet toiseen kulhoon. Lisää jauheen joukkoon loput kuivat aineet ja sekoita.  Lisää sen jälkeen nokkossilppu ja vesi. Sekoita huolella. Anna turvota 10 minuuttia.

Jaa taikina kahteen osaan, kahta pellillistä varten. Levitä taikinat taputellen ohuiksi levyiksi. Voit käyttää kertakäyttöhanskoja levittämisessä (pakastepussikin toimii).

Paista molemmat pellilliset samanaikaisesti kieroilmauunissa 160 asteessa ensin 10 minuuttia. Ota pellit uunista ja jaa pizza- tai taikinapyörällä kumpikin näkkileipä 4 x 4 palaan. Laita pellit takaisin uuniin vielä 50-60 minuutiksi. Vaihda näkkäripeltien paikkoja puolessavälissä paistoaikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...