lauantai 19. lokakuuta 2013

Palak paneer – juustoa pinaattikastikkeessa


Intialainen lempeästi maustettu pinaattinen kastike, jossa on maukkaina sattumina runsaasti juustokuutioita, on perheemme ehdoton suosikkilisuke intialaisella aterialla. Intialaisissa ravintoloissa se on meille olennainen osa ateriakokonaisuutta. Kotona intialaista ruokaa valmistaessa, teen aina kaiken muun lisäksi palak paneeria. Olen tehnyt palak paneeria vuosia ja siitä yksi versio löytyy blogissani intialaisesta menusta. Jos selailee muitakin intialaisia reseptejäni huomaa pian, että taustalta löytyy aina palak paneer. Ihan aina. 

Palak paneeriin kuuluu tietenkin kotijuuston kaltainen paneerjuusto, jota meillä Suomessa ei vielä myydä päivittäistavarakaupoissa. Osasta etnisiä kauppoja sitä löytää. Palak paneeria voi tehdä suhteellisen helposti itse (vie tietenkin hieman aikaa), mutta olen löytänyt oikotien onneen kokeilemalla erilaisia helposti saatavilla olevia juustoja. Myönnän, ettei palak paneer ole täysin autenttinen ilman paneeria, mutta erinomaisen lopputuloksen saa muillakin juustoilla. Viimeisimmän kokeilun tein fetalla. Jeps. Tietenkin kreikkalaisten feta-pinaattiyhdistelmä on klassikko, mutta alkuun pelkäsin, ettei maku sovi intialaiseen ruokaan. Huoli oli turha, sillä feta oli rakenteeltaan ja maultaan erinomainen korvike paneerille. Käytin kokonaista fetapalaa, jonka paloittelin itse. Valmiiksi paloiteltu feta on minun makuuni liian kuivaa ja jotenkin teollisen tuntuista. Toinen suosikkikorvikejuusto on halloumi. Eikä ihme, sijaitsevathan Kreikka ja Kypros siinä Intian tuntumassa – tai sitten ei ;)

Tällä kertaa tein kastikkeen tuoreesta pinaatista. Kastike onnistuu niin pakastetusta kuin tuoreesta pinaatista. Tuore pinaatti, lukuunottamatta baby leaf -pinaattia, pitää aina ryöpätä. Ryöppäys on helppoa ja nopeaa. Vinkkinä: ryöppäyksen jälkeen pinaatin voi pakastaa sellaisenaan tai hienonnettuna. Jos käytät pakastepinaattia kastikkeeseen, voi sen lisätä jäisenä tai vähän sulaneena pannulle ennen jogurtin lisäämistä. Kun pinaatti on kokonaan sulanut, jatketaan reseptin mukaisesti jogurtin lisäämisellä. Tällöin vettä ei mahdollisesti tarvitse lisätä lainkaan, koska pakastetusta pinaatista sulava vesi saattaa riittää kastikkeen liemeen. Lisää vettä kastikkeeseen tarpeen mukaan siten, että siitä tulee sopivan mehevää. Baby leaf -pinaatti voidaan hienontaa ja laittaa kastikkeeseen tuoreeltaan. Minun palak paneerin väri vaihtelee vaaleasta vähän tummempaan vihreään, riippuen kuinka pieneksi silpuksi olen pinaatin hienontanut ja kuinka paksua käyttämäni jogurtti on. Minusta on mukava, kun pinaatti on käsin hienonnettua ja vaihtelevan karkeaa, mutta halutessasi vihreämpää kastiketta, surauttele pinaatti etukäteen sauvasekoittajalla aivan hienoksi.  


Palak paneer

200–250 g tuoretta pinaattia tai pakastepinaattia
200 g         paneerjuustoa, halloumia, fetaa, kotijuustoa tai leipäjuustoa kuutioituna
2,5 dl         maustamatonta jogurttia tai kookoskermaa
0,5–1 dl     vettä
1                sipuli hienonnettuna
2                valkosipulin kynttä hienonnettuina
1 tl             inkivääriä raastettuna 
1 tl             currya tai currytahnaa
1 tl             garam masalaa
1 mm         cayennepippuria
suolaa ja mustapippuria

Ryöppää aluksi pinaatti. Lisää pinaatin lehdet runsaaseen kiehuvaan veteen ja keitä kolme minuuttia. Kaada pinaatit siivilään ja huuhtele ne kylmällä vedellä. Purista niistä ylimääräinen vesi pois. Laita pinaattipallo leikkuulaudalle ja hienonna se silpuksi tai surauta sauvasekoittajalla hyvin hienoksi tahnaksi. Pinaatin keittämiseen käytettyä vettä ei oteta talteen.

Kuullota sipulia pannulla minuutti, kaksi. Kumoa joukkoon valkosipuli, inkivääri, curry, garam masala ja cayennepippuri. Kääntele niitä pannulla minuutin ajan. Lisää pinaatti, vesi ja jogurtti, muutama pyörätys mustapippurimyllystä, vähän suolaa ja sekoita.  Jos käytät pakastepinaattia, ylimääräistä vettä ei mahdollisesti tarvitse lisätä lainkaan. Anna kastikkeen kiehahtaa, mikäli käytät baby leaf -pinaattia, keitä kastiketta muutama minuutti kypsentääksesi pinaatin. Kääntele juustokuutiot joukkoon ja anna kastikkeen kiehahtaa uudelleen. Tarkista maku.

Jälkikirjoitus:
Valokuvat ovat kahdelta eri aterialta ja siksi palak paneerien värit ja rakenteet samasta reseptistä huolimatta hyvinkin erinäköisiä ;)

8 kommenttia:

  1. Palak paneer on tosi hyvää:) Olen tehnyt kerran itse paneeria,mutta tosi kauan sitten.Kiva tietää että fetakin sopii tuohon hyvin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, muutama palak paneer sitten olin laittamassa siihen juustoksi halloumia, mutta se olikin päässyt loppumaan kylmiöstäni. Otin jännittyneenä fetan käyttöön ja suureksi ilokseni se toimikin hienosti. Kyllä jotkut oivallukset johtuvat pelkästään siitä, että tarvittava ainesosa puuttuu ja joutuu käyttämään niitä aineksia, mitä kaapista löytyy ;)

      Poista
  2. Palak paneer oli mun suosikkiruoka Intiassa viime reisus...
    - Kotojuusto erilaisia sooseja vaihdellen, sain oikeita elämyksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ole mainio, miten erinäköisiä eri ravintoloissa tarjoiltavat palak paneerit ovat? Järjestäen kuitenkin herkullisia – palak paneer on klassikko.

      Poista
  3. Muutaman kerran oon tehnyt tätä leipäjuustosta yhtään tietämättä millaista palakin pitäisi oikeasti olla. Intialainen ruoka kun on minulle ihan mysteeristä vielä. Hyvin on kuitenkin maistunut :-)

    Tää oli hyvä ohje. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ankerias :D

      Uskoisin, että olet päässyt hyvään omaan tulkintaan palak paneerista. Mikä parasta tässä, olet saanut aavistuksen intialaisen ruoan ihanuudesta.

      Intialainen ruoka on vallan ihanaa. Perheeni hemmotellessa minua, he vievät minut järjestäen intialaisiin ravintoloihin, tietäen intialaisen ruoan olevan suurta herkkuani ;)

      Poista
  4. Kiva, uskallan siis laittaa fetaa tähän. :) Sen jälkeen kun intialainen ystäväni valisti, että palak paneeria on ihan helppo tehdä kotona, olen käytännössä elänyt tällä ruoalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä uskallat, feta ja halloumi ovat suosikkejani palak paneelrissa, silloin kun intialaista juustoa ei ole käytettävissä :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...