lauantai 30. heinäkuuta 2011

Paahdetut paprikat marinoituina


Kesän marinointiherkut osa kolme (aikaisemmin marinoidut sienet ja kesäkurpitsa), paahdetut paprikat marinoituina. Iloisen värikkäät paprikat maistuvat erinomaisilta. Marinoidut paprikat sopivat mm. alkupalapöydässä, grillatun ruoan lisukkeena, voileivällä vuohenjuuston tai fetan kera, vihersalaatissa ja pizzan täytteenä.Mainittakoon vielä, että kaikki marinoidut kasvikset sopivat mahtavasti pizzan täytteeksi.

Paprikoita voi paahtaa myös grillissä. Tällöin kannattaa laittaa kokonaiset paprikat kuumaan grilliin ja pyöritellä niitä aina välillä. Kun paprikoiden kuori kupruilee ja pintaan on tullut tummia läikkiä, paprikat nostetaan kulhoon jäähtymään kelmun alle. Kun paprikat ovat jäähtyneet, ne halkaistaan, niitä poistetaan ensin kanta ja siemenet ja lopuksi paprikoista poistetaan kuori. Paahdetut paprikat ovat ihania jo sellaisenaan grilliruoan seuraksi.

jääkaappiin marinoitumaan
Paahdetut paprikat marinoituina

3-4 eriväristä paprikaa

marinadi:
0,5 dl öljyä
1-2 valkosipulinkynttä puristettuina
1 rkl balsamicoa
1 tl soijakastiketta
1 dl mäkimeiramia, basilikaa ja timjamia hienonnettuina
mustapippuria

Halkaise paprikat, poista niistä kanta ja siemenet. Aseta paprikan puolikkaat leivinpaperin päällä uunipellille. Paahda paprikoita uunissa 225 asteessa, kunnes niiden kuori kupruilee ja paikoin tummenee. Siirrä paprikat kulhoon tai syvälle lautaselle ja laita niiden päälle kelmu. Anna paprikoiden jäähtyä ainakin 10 minuuttia. Kuori paprikat ja suikaloi ne sen jälkeen.

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Kaada marinadi paprikasiivuille ja kääntele ne sekaisin. Anna maustua jääkaapissa vähintään pari tuntia. 

menossa uuniin
paahtuneet paprikat
kelmun alla jäähtyneistä paprikoista lähtee kuori helposti
Jk. Paahtuneet paprikat voi  laittaa jäähtymään myös pakastepussiin.

torstai 28. heinäkuuta 2011

Marinoitu kesäkurpitsa

Marinoitu kesäkurpitsa kuuluu meillä kesän perinteisiin marinoituihin kasvisherkkuihin. Samaan joukkoon kuuluvat marinoidut herkkusienet, munakoisot ja paprikat. Tarjoan niitä yhdessä ja erikseen. Jostain syystä ne maistuvat ihanan raikkailta. Kuten olen jo marinoitujen herkkusienten kohdalla maininnut, yrttejä voi marinadissa vapaasti vaihdella.

Marinoituja kesäkurpitsansiivuja voi nauttia mm. alkupalana, pääruoan lisukkeena, salaatin kanssa (antaa ihanaa makua vihersalaattiin!) ja paahdetun leivän kanssa, joka on sipaistu pestolla ja jolla on siivu mozzarellaa. Tyrmäävän hyvää! 

Vinkki: Kesäkurpitsaviipaleiden kuivaaminen: Laita pöydälle talouspaperia, jonka päälle asettelet märät kesäkurpitsaviipaleet. Levitä toinen mokoma talouspaperisetti viipaleiden päälle. Taputtele kuivaksi. Ota päällimmäinen talouspaperi poi ja sivele öljy esillä olevalle puolelle.


Marinoitu kesäkurpitsa

1 kesäkurpitsa
suolaa
öljyä 

marinadi:
1 dl öljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
1 valkosipulinkynsi puristettuna
1 tl Sukrinia (tai sokeria)
1 dl oreganoa, basilikaa ja timjamia silputtuina
mustapippuria

Leikkaa kesäkurpitsa 1 cm paksuisiksi viipaleiksi. Kaada viipaleet kulhoon ja ripottele päälle suolaa. Huuhdo viipaleet 5-10 minuutin kuluttua kylmällä vedellä. Kuivaa viipaleet talospaperiin. Voitele viipaleet toiselta puolelta öljyllä. Grillaa tai pariloi viipaleita öljytyltä puolelta. Voitele viipaleiden toiset puolet öljyllä. Käännä viipaleet, kun ne ovat saaneet kauniin raitapinnan.

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Lado paahtuneet kesäkurpitsaviipaleet marinadin joukkoon. Anna maustua vähintään kaksi tuntia jääkaapissa.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Marinoidut herkkusienet

sienet matkalla jääkaappiin maustumaan
Tarjoan tällä kertaa vierailleni alkuruoaksi marinoituja herkkusieniä, paprikoita ja kesäkurpitsaa. Lisukkeina mozzarellapalasia (paistettu vuohenjuusto sopisi myös), parmankinkkua ja paahdettua leipää. Marinoidut kasvikset sopivat oivasti alkuruoaksi sekä grillattujen ruokien lisukkeiksi. Ne maistuvat ihanan tuoreilta verrattuna valmiiksi säilöttyihin serkkuihinsa. Yrttejä voi marinadissa vaihdella mielensä mukaan.

Jos marinoituja herkkusieniä jää yli, niistä voi tehdä esimerkiksi sienisalaattia. Valuta ylimääräinen marinadi pois. Lisää joukkoon smetanaa tai kermavaahtoa sekä hieman sipulisilppua. Lisää tarvittaessa suolaa. Valmista!

Marinoidut herkkusienet

200 g herkkusieniä

marinadi:
0,5 dl rypsiöljyä
2 rkl  seesamiöljyä
puolikkaan sitruunan mehu
2      valkosipulinkynttä puristettuina
2 tl   soijakastiketta
1 tl   Sukrinmelis (tai sokeria)
mustapippuria

lisäksi:
0,5 dl ruohosipulia tai sipulinvartta silputtuna
> 0,5 dl salviaa silputtuna

Puhdista sienet harjalla tai huuhtelemalla (kuivata sienet). Lohko pienet sienet kahdeen kertaan. Lohkaise isommat sienet ja siivuta lohkot. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja kaada se sienien päälle. Lisää yrttisilppu. Kääntele sieniä, jotta marinadi ja yrtit sekoittuvat sienien joukkoon. Laita sienet jääkaappiin maustumaan vähintään pariksi tunniksi.

jk. marinoidut herkkusienet olivat ihan älyttömän hyviä :)

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Paulan kesäkeitto

Kesäkeittoon kerätään omalta kasvimaalta ja torilta juuri sen hetken tuoreet kasvikset. Jokainen kesäkeitto on omanlaisensa, keittäjänsä näköinen. Tämä kesäkeitto maistuu lounaalla, alkuruokana tai myöhäisenä iltapalana. Lapset rakastavat kesäkeittoa - ainakin meillä.

Keiton voi halutessaan suurustaa sulatejuustolla. Juusto kannattaa paloitella ja tiputella keiton joukkoon ennen maidon lisäämistä, jotta se ehtii rauhassa sulaa. Omaan keittooni en tällä kertaa suurustetta lisännyt. Juustojen ystävänä lisäsin oman keittoni päälle auramurua ja lapset matkivat minua samantien. Keiton päälle sopii myös raejuusto. Tarjoa keittoa rukiisen leivän kera.

Paulan kesäkeitto

1 l kasvislientä
1 kukkakaali
1-2 naurista kuorittuna ja kuutioituina
3 porkkanaa paloiteltuna
1 kyssäkaali kuorittuna ja kuutioituna
150 g sokerikerneitä paloiteltuna
1 sipuli ja 10 cm pätkä purjoa tai 3 kevätsipulia varsineen hienonnettuina
vähän kokonaisia ryöpättyjä nokkosen lehtiä (reilu 1 dl ennen ryöppäystä)
lipstikkaa hienonnettuna
4 dl maitoa
2 rkl voita
(100-200 g sulatejuustoa suurustukseen)

koristeeksi:
persiljaa ja ruohosipulia silputtuina

Pilko ja kuutioi vihannekset ja juurekset. Paloittele kukkakaali pieniksi kukinoiksi. Jos kukkakaalin lehdet ovat terveitä ja napakoita, voi ne ja kukkakaalin varsi säästää kasvissosekeittoa varten. Laita kasvikset kypsymisjärjestyksessä kiehumaan kasvisliemeen: muutamaksi minuutiksi porkkana, nauris, sipuli ja lipstikka, sitten lisää joukkoon kyssäkaali ja kukkakaali ja muutaman minuutin kuluttua sokeriherne ja nokkonen. Kun kaikki kasvikset ovat kypsiä, lisää joukkoon maito ja voi. Kuumenna ja tarkista maku. Koristele keitto persiljalla ja ruohosipulilla.

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Yrttikastike

sekamelska yrttejä
Simppeli, kesäinen kastike. Pihalta poimitaan niitä yrttejä, joita sieltä löytyy. Yrttisilppu voi olla hienompaa tai karkeampaa oman tykästyksen mukaan. Mukavinta on kuitenkin se, että lähes kaikki pitävät tästä kastikkeesta. Kastike sopii grillattujen jauhelihapihvien, broilerin, kalan ja vihannesten kastikkeeksi, salaattikastikkeeksi sekä dipiksi. 

tämän kastikkeen yrtit on silputtu sauvasekoittimella
Yrttikastike

100 g  kermaviiliä
1 dl     majoneesia tai aiolia
0,5 dl  silputtuja yrttejä (esim. basilikaa, timjamia, lipstikkaa, salviaa, ruohosipulia, persiljaa)
0,5 rkl sokeritonta siirappia
ripaus yrttisuolaa ja valkopippuria

Sekoita kermaviili ja majoneesi keskenään. Lisää yrtit. Mausta siirapilla, yrttisuolalla ja valkopippurilla. Laita makuuntumaan jääkaappiin hetkeksi.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Yrttiset jauhelihakepakot

Lapset tykkäävät ruoista, joissa on jujua. Yrttisten jauhelihakepakkojen maku on mieto ja  puiset varrastikut tekevät ruokailusta vähän retkeiluhenkisen. Äidin luona maalla olen oppinut keräämään puutarhasta sekalaisesti kaikkia yrttejä jauhelihapihveihin, joista olen nämä jauhelihakepakot kehitellyt. Yrtit voi hienontaa ihan hienoksi tai karkeammaksi silpuksi, ihan huvituksen mukaan. Yrttisten jauhelihakepakkojen kera sopii erinomaistesti mm. yrttikastike, marinara-kastike tai homejuustokastike.

Jos jätät pekonisiivut pois kepakoista, kannattaa kepakot muotoilla öljytyin käsin (vähän kasvisöljyä syvälle lautaselle, josta voi tarvittaessa sipaista käsiin lisää öljyä), pekonin kanssa riittää kylmä vesi. Pekoni muuten pysyy ihmeellisen hyvin kepakoissa, vaikka niitä ei kiinnitetäkkään mitenkään.

Yrttiset jauhelihakepakot

400 g jauhelihaa
1 pieni sipuli raastettuna
1 dl hienonettuja yrttejä (useampaa sorttia esim. basilikaa, timjamia, ruohosipulia, mäkimeiramia, lipstikkaa, persiljaa)
1 murskattu valkosipulinkynsi
1 tl maustepippuria
1 tl yrttisuolaa

päälle:
8 siivua pekonia

lisäksi:
8 vedessä liotettua puista varrastikkua

Sekoita jauhelihan joukkoon kaikki ainekset. Jaa jauhelihamassa kahdeksaan pieneen palaan. Pyörittele märin käsin jokaisesta jauhelihapallukasta n. 8 cm pituinen pötkylä, kepakko. Työnnä jokaiseen kepakkoon varrastikku. Kääri kepakkojen ympärille pekonisiivu. Grillaa kepakot kypsiksi tai paista uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia, välillä käännellen.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Suklaapiiras


Täyteläisen suklainen piiras on kahvipöydän viettelijä. Nam. Leivoin tämän piiraan yhdelle tämän kesän hemmottelubrunsseista. Piiras on helppo tehdä, näyttävän näköinen ja tyrmäävän hyvää. Unohdin kuvata valmiin kokonaisen piiraan - harmi, sillä aaltoileva suklainen kuorrute on houkutteleva jo sinällään.

Piiras on parhaimmillaan huoneenlämpöisenä, koska muutoin ainakin pinta kovettuu liiaksi. Piirasta voi toki säilyttää jääkaapissa, mutta se kannattaa ottaa huoneenlämpöön hyvissä ajoin pehmenemään. Tarjoa piirasta kermavaahdon, vailjajäätelön tai vanijakastikken kera. Niin ja mansikat sopivat aina suklaan kanssa.

Suklaapiiras

pohja:
100 g   tummaa suklaata
100 g   voita tai margariinia
3          kananmunaa
1,75 dl Sukrinia (tai sokeria)
1 dl      mantelijauhetta
ripaus suolaa


päälle:
175 g   tummaa suklaata
2 rkl     voita
0,75 dl kermaa

Sulata suklaa ja voi varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Anna vähän jäähtyä. Vatkaa kananmunat ja Sukrin vaahdoksi. Lisää mantelijauhe ja suola. Lisää taikinaan lopuksi sulanut suklaavoiseos. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan. Paista pohjaa 200 asteessa n. 20 minuuttia. Pohja saa jäädä vähän raa'aksi, jolloin se on ihanan tahmeaa.
piiraspohja uuniin menossa
Sulata päällisen suklaa ja voi varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Ota suklaavoiseos pois lämmöstä ja sekoita kerma joukkoon. Levitä seos pohjan päälle ja anna sen jäähtyä.

voita ja suklaata
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...