maanantai 21. maaliskuuta 2011

Tulinen lihapata, kukkakaalimuussi ja siemenkeksit

Tänäänkin on satanut lunta. Ihana talvisää, vaikka kevään jo pitäisi olla tulossa. Kun viikonloppuna satoi lunta yllinkyllin, päätin tehdä jotain pataruokaa talven kunniaksi. Olin myös saanut juuri postin mukana tilaamani chilit; chipotle chiles canned in adobo sauce, joita halusin päästä kokeilemaan. Tästä sitten lähdin suunnittelemaan pataruokaa, johon tuuppaan joukkoon säilöttyä chipotle chiliä. Kylmään ja aurinkoiseen talvisäähän sopii ihanasti pitkään hautunut mausteinen pata. Pataa oli myös mukava tarjota punaposkiselle pojalleni laskettelureissun jälkeen.

Chipotle chileistä vielä sen verran, että purkista ei tarvita tähän ohjeeseen kuin yksi chili. Loput kannattaa pakastaa. Itse laitoin ne pieneen pakastepurkkiin, josta aion jatkossa sulattaa pinnalta aina päällimmäisiä chilejä käyttöä varten ja laittaa loput taas pakkaseen.

Siemenkeksien reseptin olen suoraan lainannut Ulrika Davidssonin LCHF på mitt sätt -kirjasta. Ne ovat helppoja ja nopeita valmistaa. Ne ovat kivoja keksejä eri päällysteiden kanssa. Itse pidin niitä vähän näkkärin korvikkeena, joten laitoin vähän margariinia, juustoa ja paprikan siivun keksin päälle. Tarkoitukseni oli ottaa kekseistä kuva, mutta onnistuimme syödä ne ennen sitä. Ensi kerralla sitten.


Tulinen lihapata

800 g    naudanpaistilihaa paloina
2 rkl     margariinia tai öljyä
1           sipuli silputtuna
1           porkkana kolikoiksi siivutettuna
2           valkosipulinkynttä hienonnettuna
0,5 rkl  sinappijauhetta
0,5 rkl  kuivattua oreganoa
0,5 tl    juustokuminaa tai garam masalaa
2 dl      tomaattimurskaa tai tomaattimehua
1 dl      vettä
0,25 dl punaviinietikkaa
0,25 tl  melassi
1 kpl    chipole chili (chipotle chiles canned in adobo sauce)
1 tl       mustapippuria
1 tl       suolaa

Paista lihapalat paistinpannulla, jotta saat niihin nätin värin. Siirrä ne kannelliseen uunipataan. Freesaa sipulia ja porkkanakolikoita rasvassa, kunnes sipuli kuullottuu. Lisää sipuli-porkkanan joukkoon valkosipuli, sinappijauhe, oregano ja juustokumina. Hauduta 1-2 minuuttia. Kaada seos uunipataan lihojen päälle.

Laita tehosekottimeen (tai esim. sauvasekottimen mukana tulevan "pikkutehosekottimeen") tomaattimurska, punaviinietikka, melassi, chili, mustapippuri ja suola. Töräytä tasaiseksi seokseksi. Kaada seos pataan. Huuhtele tehosekottimen sekoituspurkki vedellä ja kaada se pataan. Sekoita nyt kaikki ainekset sekaisin padassa.

Peitä pata kannella. Laita pata 180 asteiseen uuniin kahdeksi tunniksi. Voit sekoittaa lihapataa muutaman kerran kypsymisen aikana. Voit lisätä vettä, mikäli pata kuivuu liikaa.

Mmmm... täyteläisen maukasta ja ihanan pehmeää! Tarjoa kukkakaalimuussin kera.

Kukkakaalimuussi 

1 pieni kukkakaali tai 500 g pakastettua kukkakaalia
vettä
loraus kermaa
margariinia
suolaa

Keitä kukkakaali kypsäksi. Kaada vesi pois. Muussaa kukkakaali sauvasekottimella mössöksi. Lisää siihen loraus kermaa, pikkaisen margariinia ja suolaa. Tarkista maku.

Tähän perusmuussiin voit tilanteen mukaan lisätä mitä mausteita kulloinkin haluat. Tulisen lihapadan kanssa ei muita mausteita tarvita, mutta miedomman makuisten ruokien kanssa on kiva höystää muussia. Muutama pakastepinaattipallero, valkosipuli, ruohosipuli, persilja, timjami, rakuuna, tilli tai voimakas juusto muuttavat muussin juhlavammaksi.

Siemenkeksit
9 kpl

2 rkl   margariini
0,5 dl pellavansiemen
0,5 dl manteli
1 rkl  seesaminsiemen
1 rkl  psyllium (saa hyvinvarustetuista päivittäistavarakaupoista)
2        munaa
0,5 tl  suolaa

Sulata rasva. Sekoita pellavansiemenet, mantelit ja seesaminsiemenet tehosekoittimessa tai vastaavassa melko hienoksi jauheeksi. Kaada jauhe ja loput ainekset kulhoon. Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi.

Jaa taikina lusikalla yhdeksään palaan leivinpaperin päälle. Levitä taikinamöykyt veitsellä litteiksi, pyöreiksi, noin 3 mm paksuisiksi kekseiksi.

Laita keksit 150 asteiseen uuniin 25 minuutiksi. Ota virta uunista, avaa uuniluukku ja jätä keksit uuniin kuivahtamaan vielä puoleksi tunniksi.

Säilytä keksit kuivassa ja viileässä paikassa. Siis jos niitä jää ;-)

2 kommenttia:

  1. Ihmettelen vähän,miksi ohjeissanne on margariineja ,nehän ovat niitä "kenkälankkisekoituksia" ja täynnä E-koodeja Karppaajat käyttävä yleensä vain puhtaita luonnollisia rasvoja,kuten voita oliiviöljyä ja kylmäpuristettua kookosöljyä.

    Muuten teillä on ihan hyviä reseptejä.

    VastaaPoista
  2. Kaisu Marjatta: kiitos kommentista! Kiva, että reseptit ovat miellyttäneet :)

    Hyvä huomio rasvoista. Olen maininnut resepteissäni kumpaakin vaihtelevasti, voita ja margariinia. Eli ei ihan johdonmukaista minun puolelta.

    Olen nyttemmin pyrkinyt laittamaan resepteihin rasvoista yleensä, että voi käyttää voita tai margariinia, jotta voi valita oman ruokavalionsa mukaisesti rasvan. Minäkin itse pyrin käyttämään mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman vähän näitä surullisenkuuluisia lisäaineita.

    Olen vasta hiljan opetellut käyttämään kylmäpuristettua kookosöljyä, joka on todella erinomainen rasva.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...