tiistai 24. tammikuuta 2012

Broileria pinaatti-homejuustokastikkeessa


Nopeaa ja helppoa arkiruokaa tuorepastan tai kesäkurpitsapastan seuraksi. Rakastan tuoreen pinaatin, valkosipulin ja juuston yhdistelmää. Tämä on erittäin maukas ja ainakin meidän lapsille maistuva soossi. Tykkään tehdä näitä kastikkeita suhteelisen runsaina, jotta ruokaa riittää -eihän koskaan tiedä onko ylimääräisiä ruokalijoita, vaikkapa naapurin neitokainen piipahtamassa ruoka-aikaan. Ei sen puoleen, saa naapurissakin ruokaa, mutta lapset viihtyvät hyvin keskenään meillä ja heillä :) Jos ruokaa jää yli, saan helposti hyvää lounasta itselleni. Jesh!

Toisaalta on hassua jakaa tällainen helppo kastikeresepti, mutta juttelimme juuri päivänä eräänä toisen jäähalliäidin kanssa, että kiva tietää, mitä ja miten muut arkiruokiaan laittavat. Ei tarvita kuin pieniä erilasuuksia, niin saa vaihtelua omiin keitoksiinsa. Siksi postailen näitä Hiidenuhman keittiön arjen luomuksia, toivoen että joku saisi niistä ideanpoikasen.

harmaa näkymä keittiön ikkunasta toiseen arkikeittiöön ;)
Kokkaillessa minusta on kiva välillä katsella lintujen touhuja ruokapisteessämme. Lintulauta, jolla punatulkut tykkävät syödä, lieneekö niiden herkkua auringonkukansiemenet, on ensi kesän maalausprojektini. Kesällä talomme pintaan sipaistaan kaiketi uutta pintaa. Samoilla maaleilla ajattelin tuunata lintulaudasta pikkuisen talon kulmalautoinen kaikkineen. Olen kait muuttumassa arkihöperöksi :S


Broileria pinaatti-homejuustokastikkeessa

900 g broileria suikaleiksi leikeltynä
1        sipuli hienonnettuna
2        valkosipulinkynttä hienonnettuina
250 g tuoretta pinaattia huuhdeltuna
3-4 dl kermaa
100 g homejuustoa muruina
suolaa ja mustapippuria

Paista broilerisuikaleet kahdessa erässä kypsiksi. Nosta ne sivuun odottamaan. Kuullota sipulia hetken, lisää joukkoon valkosipuli ja pinaatti. Kuullottele niitä sen aikaa, että pinaatti on mennyt kasaan. Kaada broilerisuikaleet ja kerma joukkoon. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää homejuusto. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

10 kommenttia:

  1. Minullakin on linturuokintakuvia:) Kohta on pihabongausviikonloppu, oletteko osallistuneet siihen? Itseasiassa se on jo ensi viikonloppuna. http://www.pihabongaus.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Campasimpukka: tämä harmaa kuva ei ole erityisen hyvä, mutta sopi arkiseen jaaritukseeni ;)

      Pihabongaus ei ole pöllömpi ajatus! Meille on tulossa nuorisoa kylään, mutta jos ehdin niin osallistun innolla. Sitä paitsi oli kiva käydä noilla sivuilla, kun sieltä löytyy myös tunnistusapua tavallisimmista talvilintulajeistamme.

      Poista
  2. Oi, mikä herkku. Täytyy kokeilla pian, homejuusto klöntti odottelee jääkaapissa :-)

    VastaaPoista
  3. Kuule ihan tervetullutta tavallinen arkiruokakin, enpä oo esimerkiksi itte koskaan tälläistä kastiketta tehnyt, mutta nytpä saatan tehdä. Sitäpaitsi esim. makaroonilaatikko oli viime vuoden 10 googlatuimman listalla, aina siis joku kaipaa sitä tavallista perusreseptiä.
    Itse tein tänään pinaattista kalakeittoa kookosmaitoon, ihan vaan pakasteseitistä ja hyvä arkiruoka tuli siitäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanna: Vau, tuo kalakeitto kuulostaa todella hyvältä! Taidan kokeilla, kiitos vinkistä.

      Kiva myös kuulla, ettei arkireseptit ärsytä. Arjeen gurmeet.

      Btw, minulta muuten löytyy blogista sekä perinteinen lihamakaronilaatikko ja (karppaajan) fenkoli-jauhelihalaatikko (vastaa siis makaronilaatikkoa).

      Poista
  4. Voi voi se näyttää herkulliselta!!

    VastaaPoista
  5. Piparipulla: kiitos, oikein maukasta onkin :)

    VastaaPoista
  6. Hehe. Kokeilin tätä. Tosin mulla ei ollut pinaattia (ja tällä kertaa olin itse unohtanut ostaa, en voi syyttää miestä siitä) vaan savoijinkaalia pinaatin tilalla. Toimii yllättävän hyvin kaalillakin! Kiitos jälleen ideasta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja: Ihanan luovaa käyttää savojinkaalia. Kuulostaa herkulta, taidan kokeilla. Kiitos sinulle :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...