maanantai 17. lokakuuta 2011

Siskonmakkarakeitto

maistuva arkikeitto
Siskonmakkarasoppa on arkinen perusjuttu kokkailussa, joten jouduin miettimään postaanko sen reseptiä lainkaan. Reseptini juju on keittää maukas keitto vihanneksista, jotka kuoritaan ja pilkotaan kypsymisjärjestyksessä keiton poristessa vieressä. Ts. keiton valmisteluihin kuuluu vain kaiken valmiiksi esilleotto, ei etukäteen pilkkomista.

Käytän keitossa reippaasti persiljaa ja lipstikkaa. Ne lisätään jo alkuvaiheessa, koska haluan niistä ihanat aromit keittoon. Valmiista keitosta saa onkia siskonmakkarasattumia, kannattaa varata nakkeja tai makkaraa lisättäväksi keittoon siltä varalta, että siskonmakkarat loppuvat. Äitini keittää aina ison satsin siskonmakkarasoppaa. Hänen liemipohjanaan on usein keitetyn possurullan liemi. Äitini lisäksi varmistaa siskonmakkaroiden riittävyyden sillä, että kypsentää toisen annoksen siskonmakkaroita lihaliemessä, josta ne lisätään keittoon edellisten siskonmakkaroiden huvetessa.

Tällä samalla reseptillä voi tehdä myös jauheliha-, nakki- tai makkarakeittoa. Paistettu jauheliha tai paloiteltu makkara lisätään lopuksi keittoon ja keiton annetaan kiehua 5 minuuttia.

Siskonmakkarakeitto

1 l lihalientä
1   valkosipulinkynsi silputtuna
8   maustepippuria
1   laakerinlehti
0,5 dl lipstikkaa silputtuna
0,5 dl persiljaa silputtuna
200 g naurista tai kyssäkaalia
200 g lanttua
2        porkkanaa
1        sipuli silputtuna
150 g palsternakkaa
150 g juuriselleriä
pätkä purjoa
500 g siskonmakkaraa
(suola)

koristeeksi:
persilja- ja lipstikkasilppua

Kuumenna lihaliemi kiehuvaksi ja lisää siihen valkosipuli, maustepippuri, laakerinlehti, lipstikka ja persilja. Kuori ja pilko ja lisää kasvikset keittoon annetussa järjestyksessä. Lisää lopuksi siskonmakkara joko leikkaamalla makkarasta pieniä paloja keittoon tai puristamalla suolesta pieniä nokareita keittoon. Kun keiton pinta on täynnä siskonmakkaroita, pyöräytä kauhalla keittoa. Loput makkarat voi leikata tai puristaa keiton päälle. Keitä kannen alla vielä 10 minuuttia. Tarkista maku.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Sitruunamantelikeksit


Olen pitkään kaivannut makeiden mantelikeksien reseptiä. Uusimmassa 5/2011 Maku-lehdessä liikutaan Espanjan ruokamaailmassa. Espanjan suurlähettilään edustusmenu päättyy mantelikekseihin ja espanjalaiseen kahviin. Ilokseni voin todeta sen, että nyt löytyi oiva resepti muokattuna myös vhh-ruokavalioon - kolmas leivontakerta toden sanoi ja sain mieleiseni keksit. Meillä ei keksit pääse loppumaan ihan nopeasti :)

Keksien väri vaihtelee kullankeltaisesta vaaleanruskeaan  sen mukaan, onko mantelijauhe tehty kuorituista vai kuorimattomista manteleista. Keksejä voi maustaa mielensä mukaan ja mitä kaapista löytyy -periaatteella. Kaikki perinteiset keksien ja pipareiden mausteet sopivat: kardemumma, inkivääri, kaneli, pomeranssinkuori, maustepippuri, neilikka ja kaakao. Ainakin lapsiperheiden suosiossa on kaakaon seurana suklaahippusten lisääminen taikinaan. Jos Sukrintomussa on vähänkin paakkuja, kannattaa se siivilöidä jauhojen joukkoon. Jos et pyörittele keksejä heti, laita taikina jääkaappiin kovettumaan, jolloin sitä on helpompi käsitellä. Valkuaisia jäi sopivasti yli, joten saatan ryhtyä macaronien leivontaan. Valkuaisista voi myös tehdä marenkia, herkkuhetkiin niitäkin.

Sitruunamantelikeksit
(n. 32 kpl)

250 g (n. 6 dl) mantelijauhetta
2,5 dl Sukrinitomua (tai 1,5 dl sokeria)
1 tl     leivinjauhetta
0,5 tl vaniljajauhetta
3       keltuaista
50 g  voita tai margariinia sulatettuna
1       sitruunan kuoriraaste

Sekoita mantelijauhe, Sukrintomu, leivinjauhe ja vaniljajauhe keskenään. Sekoita keltuaiset, rasva ja sitruunakuoriraaste keskenään ja lisää ne jauhoihin. Pyörittele taikinasta käsin pieniä palloja ja laita ne leivinpaperin päälle. Paista 20-25 minuuttia 160 asteessa.
tällaisina taikinapalloina laitetaan uuniin

halutessasi voit myös litistää keksejä

litistettyjä keksejä mantelijauheesta

maanantai 10. lokakuuta 2011

Etikkasuppilovahverot

laakerinlehdet kannattaa tuupata liemeen
Voihan ihanuus - suppilovahveroita kasvaa metsissä kuin sieniä sateella. ;)  Ainakin pääkaupunkiseudun metsissä ja Länsi-Turunmaalla. Keräsin taas korillisen suppilovahveroita mökkimme takapihalta alkavasta metsästä. Etupihalta, meren puolelta löytyi reilu määrä pulleita kanttarelleja, joista tein jo eilen kastiketta. Lisäksi metsästä löytyi vielä muutama kaunis tatti, lampaankääpää ja vaaleaa orakasta. Syksy vaan on ihanaa!

Aion kuivattaa suuren osan suppiksista talven herkkuhetkiin; lienen maininnut ajatuksen jo aikasemmin. Lähiaikoina meillä syödään ainakin tuoreista sienistä valmistettuja suppiskeittoa, suppiskastiketta ja suppislasagnea. Ruokiin mm. lisäkkeenä käytettävää etikkasuppilovahveroita valmistin samalla kun puhdistelin sieniä. Etikkasienistä voi tehdä sienisalaattia ja käyttää niitä esimerkiksi sieni-jauhelihapihveissä.    

Säilönnässä tärkeää on elintarvikkeiden tuoreus ja se, että säilöntään käytettävät lasipurkit ja pullot ovat desinfioituja. Marttojen sivuilta löytyy ohje purnukoiden desinfiointiin.  Sienten tulee olla liemen peitossa koko ajan. Jos nestettä on liian vähän, keitä maustelientä lisää sen verran, että sienet peittyvät taas. Muista tällä kertaa antaa liemen jäähtyä ennen kuin lisäät sen kylmiin etikkasieniin.
etikkasuppilovahverot jäähtymässä ulkona saaristomaisemassa
Etikkasuppilovahverot

1 ½ l suppilovahveroita
2 l vettä
1 rkl suolaa
1 sipuli renkaina

mausteliemi:
3 dl vettä
1 dl väkiviinaetikkaa
1 dl Sukrinia (tai sokeria)
15 kokonaista maustepippuria
8 katajanmarjaa
(6 kokonaista neilikkaa
1 cm pala inkivääriä lastuina)
½ tl vaniljajauhetta


Keitä pudistettuja suppilovahveroita suolavedessä 2-3 minuuttia. Nosta sienet reikäkauhalla kuumaan, desinfioituun lasipurkkiin, kerroksittain sipulirenkaiden kanssa.

Kiehauta mausteliemen ainekset kattilassa. Kaada kuuma mausteliemi sienien päälle purkkiin. Sulje purkki, jäähdytä ja laita se jääkaappiin.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Avokadojogurtti


Lindahlsin venäläinen maustamaton jogurtti on autuaallisen ihanaa! Popsimme kilvan tyttäreni kanssa  suoraan purkista tätä paksua, herkkullista jogurttia, koska emme kyenneet lopettamaan nautintoa. Tänään tein aamiaiseksi itselleni avokadojogurtin, joka tahnamaisella koostumuksellaan soveltuu erinomaisesti myös levitteeksi.

Venäläinen jogurtti on rasvaisen hyvää. Valmistajan sivuilla sitä suositellaan käytettäväksi ruoanlaittoon ranskankerman ja smetanan tapaan ja sen soveltuvan erityisesti kuumennettaviin ruokiin. Kaapimalla joguttipurkista viimeisetkin rippeet, voin uskoa käyttäväni tätä jogurttia vielä monessa ruoassa. 100 g venäläistä jogurttia sisältää 183 kcal, proteiinia 3,5 g, hiilihydraatteja 4 g ja rasvaa 17 g.

Avokado sopii jogurtin kanssa mielettämän hyvin, muussattuna taikka paloiteltuna. Sitruuna- tai limemehua voi lisätä mausteena avokadojogurttiin, mutta se ei ole välttämätöntä. Avokadojogurtista saa vatsantäydeltä hyvän startin päivälle :)

Avokadojogurtti
(1 annos)

1         avokado
1-2 dl venäläistä maustamatonta jogurttia
(tirskaus sitruuna- tai limemehua)

lisäksi:
siemeniä, pähkinöitä

Muussaa avokado hienoksi. Sekoita jogurtti (ja sitruunamehu) joukkoon. Ripottele siemenet ja pähkinät pinnalle. Nauti heti.
Uusi ihastuksemme kohde ;)

torstai 6. lokakuuta 2011

Sardiinitahna

Sardiinitahna on helppo ja nopea  lounas tai alkuruoka salaatin kanssa. Sardiinitahnan voi levittää mm. leivälle, pannarille, letuille, suolaiselle kääretortulle ja voileipäkakkuun. Minä popsin kuvan leivät aamiaslounaana, tällä kertaa brunssi tuntui liian hienolta sanalta. Yhdestä purkista sardiineja tulee kolmeen leipään riittävä annos.

Jos tahna tuntuu liian voimakkaan makuiselle, siihen kannattaa lisätä hieman ranskankermaa, smetanaa, maustamatonta tuorejuustoa, jogurttia tai kermaviiliä.


Sardiinitahna

1 prk (120g /78 g) sardiineja
2 rkl majoneesia
1 rkl sitruunamehua
yrttisuolaa ja mustapippuria

lisäksi joukkoon voi laittaa mm.:
salaattisipulia silppuna
kaprista
maustekukkua silppuna
paprikaa silppuna
kovaksi keitettyä kananmunaa silppuna
fetaa tai vuohenjuustoa pieninä paloina
silputtuja yrttejä


Valuta ylimääräinen liemi kaloista. Halkaise kalat haarukalla ja poimi selkärankaruoto pois. Muussa kalat, lisää joukkoon majoneesi ja sitruunamehu. Mausta varovasti suolalla ja pippurilla.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Seesamkeksit


Kivan rapeat keksit juustojen taikka keittojen seuraksi. Idea kekseihin on lähtöisin täältä ja tapani mukaan olen lähtenyt muovaamaan sitä uudelleen. Alkuperäisessä kekseissä oli suhteessa enemmän kananmunaa, eikä ollenkaan psylliumia tai rasvaa. Psylliumin voi myös jättää pois ja keksit pysyvät erinomaisesti koossa. Jostain syystä psyllium tekee kuitenkin rakenteelle jotain hyvää, ja pidimme niistä enemmmän. Kokeilin vähän erilailla useampia keksejä, ja nämä seesamkeksit ovat minun ja tyttäreni mielestä onnistuneimmat. Hauskaa, kun perhe osallistuu testaajina eri versioiden testailuun. Lasten suurimpia vitsejä nykyään onkin: "Äiti, saako vielä aloittaa, vai otatko vielä valokuvia?"

Kekseistä voi tehdä myös keksitankoja tai -tikkuja, jotka ovat tyylikkäitä keittoruokien ja salaattien kanssa. Minulla oli jäljellä vähän kuorittuja seesaminsiemeniä, joten käytin niitä taikinassani loppuun. Suosittelen käyttämään kuorimattomia seesaminsiemeniä, koska niissä on tallessa kaikki vitskut ja hivenaineet. Ja hieno maku.

Seesamkeksit

1,5 dl seesaminsiemeniä
1 dl mantelijauhetta
1 rkl psylliumia
<½  tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
2  kananmunaa
2 rkl sulatettua voita tai margariinia

koristeeksi:
seesamin-  tai unikonsiemeniä

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää joukkoon kananmunat ja rasva. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Jaa taikina 9 palaan. Pyörittele taikinapaloista kylmään veteen kostutetuin käsin palloja. Litistä ja taputtele taikinapallot noin 3 mm paksuisiksi kekseiksi leivinpaperin päällä. Ripottele jokaiselle keksille unikonsiemeniä koristeeksi. Paista keksejä 200 asteessa noin 12 minuutiksi.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Suppilovahverokeitto

Keräsin viikonloppuna ystäväni kanssa ennätysmäärän suppilovahveroita. Sieniä löytyi niin paljon, ettemme meinanneet malttaa lähteä metsästä pois lainkaan. Korini oli täynnä ja painava, keräsin lopulta sieniä muovipussiin. Metsässä oli ihanaa; suppiksia, aurinkoa, metsän rauhaa, raikas ilma ja hyvä ystävä mukana. Metsäterapiaa parhaimillaan ;)

Suppilovahverokeitto on perinteinen sienikeitto. Samalla reseptillä voi tehdä keittoa muistakin sienistä mm. mustatorvisienistä, tateista, ryöpätyistä rouskuista ja kaupan sienistä. Mieheni sisko tarjosi meille ihanaa keittoa mustatorvisienistä juhlissaan. Sienikeitto maistui aurinkoiselle ja onnelliselle syksylle. Minun oli pikiminten pakko tehdä sienikeittoa, en pystynyt unohtamaan makunautintoa.

Keitto sopii alkuruoaksi sekä pääruoaksi. Tyttäreni ja hänen ystävänsä leipoivat seesamkeksejä keiton seuraksi. Keitto maistui tytöille ja ystävä varmisti, että laitan reseptin blogiini, jotta hänen äitinsä voisi tehdä samanlaista keittoa. Sienikeittohullaannus sai jatkajan.

Suppilovahverokeitto

1,5 l suppilovahveroita tai mustatorvisieniä
1-2 sipulia silputtuina
1 l kanalientä
1 dl persiljaa silppuna
1 dl lipstikkaa silppuna
2 rkl konjakkia tai sherryä
2 dl kermaa (tai 100-200 g sulatejuustoa)
(suolaa ja pippuria tarvittaessa)

koristeeksi:
ranskankermaa tai smetanaa
pieni kourallinen reseptin sieniä kokonaisina

Lämmitä kanaliemi kattilassa. Ota sivuun pieni kourallinen sieniä, silppua loput sienet. Paista nopeasti kokonaiset sienet pannulla rasvassa. Laita ne erilliseen kippoon odottamaan. Laita sienisilppu pannulle kuumenemaan ja pyörittele niitä, kunnes neste on niistä haihtunut. Lisää joukkoon voita tai margariinia ja sipulisilppu. Freesaa sieni-sipulisilppua, kunnes sipulit muuttuvat hieman kuultaviksi. Kaada sieni-sipulisilppu kanaliemen joukkoon. Lisää siihen persilja, lipstikka ja konjakki. Keitä hiljaisella lämmöllä 10 minuuttia. Lisää joukkoon kerma. Kuumenna keitto kiehuvaksi. Tarkista maku. Koristele annokset kokonaisilla paistetuilla sienillä ja ranskankermalla.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...