keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Lempeä punajuuri-siskonmakkarakastike


Punajuuri on hillittömän hyvää! Tein tämän kastikkeen ajatuksella, että se maistuu lapsille. Lempeä punajuurikastike voi maistua myös niille, joita ei etikkapunajuuren maku miellytä. Tosin itse pidän niistäkin valtavasti.

Punajuuren keittämiseen kannattaa varata reilusti aikaa. Kypsymisaika vaihtelee puolesta tunnista reiluun tuntiin. Uudet punajuuret kypsyvät vanhoja nopeammin, pienet isoja vikkelämmin.

Siskonmakkaran voi vaihtaa kypsennettyyn lihaan tai kanaan. Sen voi jättää pois ja tehdä pelkän punajuurikastikkeen. Basilikan tilalle voi vaihtaa persiljan, timjamin tai lipstikan.


Punajuuri-siskonmakkarakastike

500 g siskonmakkaraa
500 g punajuuria
2        porkkanaa karkeana raasteena
1        punasipuli hienonnettuna
2 dl    lihalientä
2 dl    kermaa
1 dl    basilikaa silputtuna
suolaa ja mustapippuria

Keitä punajuuret kuorineen kypsiksi. Tarkista tikulla kypsyys. Kaada keitinvesi pois ja lisää kattilaan kylmää vettä tilalle, jotta punajuuret viilenevät. Kun punajuuret ovat jäähtyneet, kuoret lähtevät helposti liu'uttamalla (itse käytän hanskoja tässä kohden, etteivät kädet punastuisi niin paljoa). Raasta punajuuret karkeaksi raasteeksi.

Kuullota sipulia ja porkkanaa pannulla minuutti, kaksi. Lisää lihaliemi. Kun lihaliemi kiehuu, puristele tai leikkaa siskonmakkara kasvisliemen päälle. Laita kansi päälle ja anna kypsyä 5-10 minuuttia. Sekoittele siskonmakkarapallukat irti toisistaan. Lisää punajuuriraaste ja kerma joukkoon. Mausta tarvittaessa suolalla ja mustapippurilla. Keitä kastiketta 5-10 minuuttia. Lisää lopuksi basilika.

6 kommenttia:

  1. Muuten hyvä ohje, mutta siskonmakkaroista tulee paljon paremman makuisia kun ne ensin paistaa voissa pannulla ennenkuin lisää johonkin keitokseen, nimimerkillä kokemusta on. Tyttären inhokki nro 1 kouluaikana oli siskonmakkarakeitto kunnes valmistin hänelle siskonmakkarakeiton intialaiseen tapaa: keitin isoista juureskuutioista keiton ja maustoin sen puolella paketilla tavallista ja puolellapaketilla maustettua koskenlaskijaa ja currylla. Siksonmakkarat puristelin pieninä palloina paistinpannulle ja paistoin voissa ennenkuin lisäsin keittoon. Kylläpä keitto maistui tyttärelle ja hänen ystävilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun kommentoit! Hirmuisan mukavaa kuulla mielipiteitä ja lisäksi saada vielä erinomaisia, hyviksi koettuja reseptejä :)

      Kiitos paistovinkistä, pitääpi kokeilla seuraavalla kerralla :)

      Kokeilen myös tätä jälkimmäistä intialaisvaikutteista siskonmakkarakeittoa. Hyvä idea nimittäin!

      Poista
  2. Se löyti muistaakseni cittarin mainoslehtisestä. Siinä ja yhteishyvän liitteessä on usein kivoja ohjeita, joita voi tuunata mieleisekseen. Marttojen uudessa lehdessä oli myös hyviä sieniruokaohjeita. Jo viisi vuotta karpanneena tuunaaminen ei enää tuota enää vaikeuksia. Kaikelle löytyy korvike. Leipomisessa minun suosikki on pellavarouhe. Fibrexiä olen oppinut käyttämään tehosekoittimella jauhettuna muiden jauheiden seassa. Yksinään se maistuu laholle puulle.Kaikkein helpointa on leipoa piirakoita, ei voi epäonnistua vuoassa on laidat ja Sikke Sumarin ohjeen mukaan rypistän leivinpaperin aina palloksi ennenkuin asettelen vuokaan. Näin se asettuu mukavasti laitoja myöten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pöllömpiä nuo mainoslehtisten reseptit. Luen niitä aina, kun vastaan tulee. Myös Yhteishyvän ruokaliite on tuttu juttu - todella hyviä reseptejä :)

      Olen reseptiaddikti: selaan kaikki vastaan tulevat reseptit, josko niistä löytyisi jotain mukavaa kokeiltavaa. Käväisin äsken Marttojen sivuilla ja liityin seuraan - nähtäväksi jää saankohan enää mainitsemaasi syyslehteä, jossa niitä sienireseptejä. Sienet ovatkin ihania. Nekin ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...