torstai 26. syyskuuta 2013

Kyssäkaalimuusi


Kyssäkaali on raikas, miedon makuinen kasvis. Se on vähän ufon näköinen, hassu varsimukula. Sitä löytyy  vaaleana ja liilana, mutta syötävä osa malto on aina vaaleaa.  Se on ihanaa sellaisenaan raastettuna tai napostelupaloina – napostelin vähäsen paloitellessani sitä kuutioiksi muusia varten. Oi, miten herkullista! Kyssäkaalia kannattaa kokeilla kaalin sijaan coleslaw'ssa tai sellarin sijaan Waldorfin salaatissa. Kypsennettynä se sopii muuseihin, patoihin, keittoihin ja gratiineihin.

Lapsuudessani 70-luvulla meillä välillä herkuteltiin äitini tekemällä rotmosilla (suomeksi juuresmuusi), joka oli kauniin väristä ja tuhannesti herkullisempaa kuin perunamuusi. Rotmosiin käytetään porkkanaa, lanttua ja perunaa. Kyssäkaali ei ole juures, mutta sitä käytetään lantun tai nauriin tapaan, joten perinteinen juuresmuusi mielessä keittelin siitä muusia. Kyssäkaalin keittämiseen kannattaa varata aikaa, koska se kypsyy melko hitaasti. Kyssäkaali on erittäin mehevä (100 g kaalia sisältää 90 g vettä), joten muussatessa sitä kypsänä, muusi jää melkoisen vetiseksi. Siksi keittelin muusia kokoon, haihduttelin liikoja nesteitä muusista sekoitellen sitä aina välillä. Muusista tulee kasvissosekeittoa, jos siihen lisää nestettä, joten jos haluaa pitää sen muusina, kannattaa siihen lisätä vain vähän rasvaa ja maustaa se suolalla. Muusi on erinomaisen hyvää!

Kyssäkaalimuusi

1      kyssäkaali
25 g voita tai öljyä
(1 dl yrttejä silputtuna)
suolaa

Kuori ja paloittele kyssäkaali. Laita kaalikuutiot kattilaan, kaada niiden päälle vettä, kunnes ne peittyvät. Laita kansi kattilan päälle. Keitä kuutioita yli puoli tuntia, kunnes ne ovat pehmeitä ja kypsiä. Valuta vesi pois, voit ottaa sen talteen kasvisliemeksi. Surauta sauvasekoittajalla kuutiot muusiksi. Lisää joukkoon rasva. Muusi on suhteellisen kosteaa, joten paista sitä liedellä reilu viisi minuuttia edelleen samassa kattilassa, jossa keitit kuutiot. Mausta suolalla.

Aikaisempia ohjeita, joissa olen käyttänyt kyssäkaalia:
Paulan kesäkeitto
lihakeitto
siskonmakkarakeitto
kookos-kylmäsavulohikeitto
ruusukaali-lammaskeitto

Jälkikirjoitus

Kävin viime viikonloppuna digikuvauskurssin. Lupasin kurssikavereilleni, että kurssin jälkeen vähintään neljässä seuraavassa postauksessa en käytä kameran automaattiasetuksia. Melkoinen haaste minun kaltaiselleni kuvaamista vasta harjoittelevalle noviisille. Haasteesta on suoritettu 1/4.

8 kommenttia:

  1. Sainkohan kutsun samalle kurssille? Olisi ollut kiva ja tarpeen, mutten päässyt töiden takia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurssi oli Lea Kömin vetämä ja työväenopiston järjestämä, joten sinne vain ilmoittauduttiin itse ;)



      Poista
    2. Oli sitten eri juttu, harmittaa kun tulee kaikenlaisia kiintoisia kutsuja ja tarjouksia, muttei niihin oikein täältä pääse osallistumaan.

      Poista
    3. Juu, tällä kertaa oli :)

      On tietenkin helpompaa lähteä mukaan näihin kutsutilaisuuksiin, kun on lähempänä niitä. Minulla rajoitteena on useimmiten käytettävissä oleva aika – ei vain ehdi kaikkeen mukaan, mihin haluaisi mennä.

      Poista
  2. Kiva että kokkasit kyssäkaalista! :) Raaka kyssäkaali oli lapsuudenherkkujani, mutta harvoin olen käyttänyt sitä ruoanlaitossa. Kuullostaa kokeilemisen arvoiselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyssäkaali on hirmuisan hyvää, joten sitä on ilo käyttää ruoanlaitossa. Muusi on hauskaa vaihtelua.

      Poista
  3. Hieno kuva! Kyssäkaali on herkkua,mikä näkyy varmaankin myös blogissani.Jännää että vaikka olen tehnyt siitä vaikka mitä raakana,niin en ole koskaan vielä kypsentänyt sitä.Pitääkin joskus kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael! Raakana kyssäkaali on ihan huippua. Minä käytän sitä lisäksi paljon keitoissa, kuten yllä olevasta linkkiehdotuksista huomaa ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...