perjantai 13. joulukuuta 2013

Karpalo-siemenleipä


Punaiset karpalot makeuttavat ja antavat joulun makua siemenleipään. Leipä on ylellinen ja samalla terveellinen, eikä siinä ole käytetty viljoja, kananmunia eikä nostatusaineita. Se on herkullinen, tiiliskiven kaltainen tanakka paketti, mutta ihanan pehmeä sisältä. Joulukuu on leipomisen kuukausi, ainakin meillä. Jouluun liittyy paljon perinteisiä leipomuksia, joiden tuoksu tuo joulua lähemmäksi. Koristeltu koti, kynttilät ja jouluvalot luovat omaa tunnelmaansa. Joulu on ihanien aistimusten aikaa :)

Leipä on helppo tehdä, mutta sen valmistumiseen tulee varata aikaa. Ainekset sekoitetaan keskenään, jonka jälkeen leipätaikina nostetaan vuoassaan jääkaappiin asettumaan. Taikina jähmettyy jääkaapissa vähintään kaksi tuntia, mutta sitä voi pitää siellä seuraavaan päiväänkin. Paistamisen jälkeen leivän tulee jäähtyä ennen leikkaamista, jotta se pysyy koossa. Odottaminen on haasteellista, sillä tuoksu keittiössä on huikean hyvä ja mieli tekee maistaa leipää heti. Olisipa mukava laittaa tähän postaukseen mukaan herkullinen tuoksu!

Löysin idean karpalo-siemenleipään Kipparin morsiamen -blogin kautta The Life-Changing Loaf of Bread -reseptistä. Alkuperäisessä reseptissä käytetään kaurahiutaleita ja kokonaisia pähkinöitä, joita omassa reseptissäni ei ole. Tosin, aion kokeilla leipää myös pähkinöillä höysettynä lisäämällä desilitran hassel- tai saksanpähkinöitä taikinaan. Tällä kertaa tein karpalo-siemenleipää, ensi kerralla pähkinä-siemenleipää. Voitelen nykyään silikonivuoatkin, koska olen huomannut, että tällöin leivonnaiset irtoavat niistä helpommin. Minun vuokani on kooltaan noin 9,5 cm x 23,5 cm ja leivästä tuli juuri sopivan kokoinen. Kun taikina on tasoiteltu vuokaan, selviää leivän lopullinen koko. Leipä ei nouse paistamisen aikana, vaan se ainoastaan kypsyy. Leivästä tulee tiivis, mutta pehmeä limppu.

Lisäys tekstiin: Karpalo-siemenleivässä on samaa kuin siemennäkkärissä ja mantelisessa siemennäkkärissä. Muoto on vain eri, näkkärit ohuita ja rapeita ja leipä tietenkin pehmeää ja leikattavaa. Maut ovat hyvin samankaltaisia.


Karpalo-siemenleipä

3,5 dl mantelijauhetta
2,5 dl auringonkukansiemeniä
1,5 dl kurpitsansiemeniä
1 dl    pellavansiemeniä
0,5 dl seesaminsiemeniä
3 rkl   psylliumia
2 rkl   chia-siemeniä
1 rkl   kanelia
1 tl     suolaa
1 dl    kuivattuja karpaloita
3,5 dl vettä
0,5 dl sulatettua neitsytkookosöljyä tai voita

Sekoita mantelijauhe, siemenet, psyllium, kaneli ja suola keskenään. Lisää joukkoon karpalot. Kaada joukkoon vesi ja öljy reippaasti sekoittaen. Taikina alkaa jähmettyä heti nestettä lisätessä. Kumoa taikina voideltuun silikonivuokaan tai leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan. Tasoittele pinta lusikalla. Peitä taikina kelmulla ja laita se asettumaan jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi.

Paista leipää 175 asteessa, uunin keskiosassa ensin 20 minuuttia. Ota leipä tämän jälkeen pois vuoasta ja nosta takaisin uuniin kypsymään ritilän päälle, nurin päin käännettynä. Kypsennä leipää noin 50 minuuttia, kunnes leivästä kuuluu ontto, kumea ääni kopautellessasi sitä.

Lämmin leipä murenee, joten anna leivän jäähtyä ennen viipalointia.


*****

Jälkikirjoitus:

Kaipaan aurinkoa ja valoa. Ei enää montaa yötä, kun päivät alkavat taas pitenemään. Onneksi.

Saaristolaisleipien paistaminen on hyvässä vaiheessa. Leipiä on nyt paistettu 21 kappaletta. Aikaa niihin menee, mutta onneksi leipiä valmistuu aina kolme kerrallaan.

12 kommenttia:

  1. Kuullostaa herkulliselta! Olen itse viime aikoina leiponut noita tasaisempia paahtoleipiä ja sitten ihan vaan siemennäkkäriä, mutta nyt rupesi siemenleipä houkuttamaan. Karpalot ovat kiva lisä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Siiri!

      Hyvä kun mainitsit siemennäkkärin. Unohdin mainita, että tämä leipä on siemennäkkärin sukulaisleipä. Minulla on taas nuo sinun leipomasi paahtoleivät leipomislistalla ;)

      Poista
  2. Herkullisen näköinen ja kuuloinen leipä ! Voisi vaikka jouluksi leipoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milma :)

      Suosittelen jouluherkuksi. Kuivatut karpalot maistuvat ihanilta siementen joukossa ;)

      Poista
  3. Tällaista olenkin kaivannut! Karpalot voisi siis korvata pähkinöillä? Sama määrä pähkinärouhetta karpaloiden tilalle, onnistuuko? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että onnistuu. Laita tänne kommenttia, mikäli kokeilet ja kerro mitä tuumit leivästä ;)

      Poista
    2. Kokeiltu on ja ai että miten hyvää!! Voisin sanoa, että parasta leipää, mitä olen koskaan tehnyt! NAM! Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä :) Ihana leipä joulupöytäänkin ;)

      Poista
    3. Kiitos sinulle, että palasit asiaan! Ihana kuulla, että maistui :)

      Poista
  4. Leivottu on ja nam miten hyvää! Tänään paahdoin muutaman viipaleen pannulla rapsakaks ja oli taas vähän parempaa :) karpaloiden tilalla käytin Kannelmäen Maatilatorilta löytyneitä kuivattuja mustaherukoita. Maistuvat yksistäänkin herkulliselle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paahdettu siemenleipä, ihanaa :)

      Mustaherukat maistuvat varmasti huikean hyviltä leivässä. Maatilatoreilta löytää helposti kaikkea ihanaa!

      Poista
  5. Minä ehdin kokeilemaan tätä vasta nyt viikonloppuna ja ai että tämä on hyvää! Tätä teen varmasti toistekin - ja kolmannen ja neljännen kerran. Kiitos ohjeesta! Täytyy testata myös tuota pähkinäversiota

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta palautteesta Krista :)

      Minäkin olen heräilemässä joulu-unilta – olen näet touhunnut keittiössä kovalla tohinalla lähes koko joulukuun ja vasta nyt olen avannut tietokoneen ja palailen arjen toimiin ja blogin maailmaan.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...