torstai 25. helmikuuta 2016

Kaksi erilaista feta-pinaattipiirakkaa eri pohjilla


Feta-pinaattipiirakka aurinkokuivatun tomaatin tai paistettujen sienten kera on tehty kahdelle hieman erilaiselle gluteenittomalle piirakkapohjalle kuin yleensä leipomani piiraspohjat. Facebookin Hiidenuhman keittiössä -sivuilla sain lukijoilta toiveen piiraspohjasta ilman psylliumia.  Olen aikaisemmin leiponut lukuisia piirakoita, mutta yleensä yhtenä niiden sidosaineena on ollut psyllium. Suunnittelin nyt feta-pinaattipiiraisiin uudenlaiset pohjat. Toinen on chian siemenillä, toinen ksantaanilla sakeutettu. Ksantaani-piiraspohja oli napakka ja erinomainen. Käytin ksantaania piiraspohjaan 1 tl, mutta halutessasi sitä voi kokeilla myös hieman pienemmällä määrällä. Chia-piiraspohja oli pehmeämpi ja ripauksen murenevampi. Leivoin kummatkin ilman esipaistoa, mutta chia-pohjan kohdalla suositan esipaistamaan pohjan, koska pohja jää muutoin täytteen alta liian hötöksi. Aikaisemmista postauksistani löytyy lisäksi parmankinkku-parsapiirakka, jolla on tuhti ja herkulliseksi havaittu psyllium-vapaa piiraspohja, jota kannattaa myös kokeilla.

Pinaattipiiraat voi leipoa ilman ylimääräisiä täytteitä, mutta näihin kahteen piiraaseen olen käyttänyt sieniä ja aurinkokuivattua tomaattia uutta makua tuomaan. Kumpikin täytemaku sai runsaasti kiitosta kotona. Minusta paistetut sienet ovat parhaita silloin, kun ne paistetaan kuumalla pannulla rasvassa kymmenisen minuuttia, välillä käännellen, ihanan rapean ruskeiksi ilman, että niistä haihdutetaan nesteitä. Pannulla ei saa olla liikaa sieniä samanaikaisesti, jotta ruskistaminen onnistuu. Sienien ruskeaksi hauduttaminen on Julia Childsilta oppimani kikka. Pinaattipiiraita voi höystää myös muilla herkuilla kuten paahdetuilla ja rouhituilla pähkinöillä, paahdetuilla siemenillä ja paprikalla. Täytteet sekoitin kahdella eri tavalla. Sienitäytteisen piirakan täytteeisiin sekoitin muna-maidon, auringonkuivatulla tomaatilla maustetussa piiraassa pidin täytteen ja muna-maidon erikseen. Tästä syystä piirakat näyttävät vähän erilaisilta, mutta kumpikin maistuu ihanalta.



Resepteissä olen käyttänyt tavallista ryöpättävää pinaattia, mutta yhtä hyvin piirakkaan voi käyttää baby pinaattia, nokkosta, pakastepinaattia tai lehtikaalia. Pinaatti ja nokkonen täytyy ryöpätä, mutta baby pinaattia ei.  Baby pinaatin kanssa täyte valmistuu entistäkin nopeammin, sillä sille riittää piiraaseen käytettäessä vain kevyt kuullotus pannulla. Baby pinaattia voi käyttää sellaisenaan raakana (huuhdeltuna) muun muassa salaateissa ja smoothieissa. Vesiliukoinen nitraatti häviää pinaatista ja nokkosesta ryöppäämällä. Resepteissä on ryöppäysohje pinaatille. Postauksen loppuun olen lisännyt myös nokkosen käsittelyohjeet ja ryöppäyksen. Pakastepinaatti on helppoa ja nopeaa käyttää, kunhan on varannut erikseen aikaa pinaatin sulamiseen. Lehtikaalista taas poistetaan karkea lehtiruoti, jonka jälkeen sen voi hienontaa ja kuullottaa sipulin tapaan.

Olen tehnyt nyt kolme piirakkapostausta peräkkäin. Kävin viinikurssia, jolle me oppilaat toimme jotain suolaista syötävää. Minun vastuullani olivat piirakat. Edellisellä kurssikerralla minulta toivottiin feta-pinaattipiirakkaa. Leivoin kyllä piiraat, mutta flunssan takia en päässyt kursseilemaan. Onko joku muukin jäänyt luokalle viininmaistelussa? Tässä postauksessa kohtaa kaksi toivetta: feta-pinaattipiiras ja gluteeniton pohja ilman psylliumia. Vähän pöhkö kun olen, kokeilin pohjia kahdella eri sakeutettamiaineella. Kumpikin oli hyvä, joten gluteenittomiin piirakoihin löytyy blogistani paljon erilaisia vaihtoehtoja psylliumin kanssa ja ilman. Piirakat ovat herkullista syötävää viinikurssien lisäksi brunssilla, kahvipöydässä, lounaaksi salaatin kera tai iltapalaksi.

Feta-piirakka sienillä on perinteisen pinaattipiirakan näköinen, kun täyte ja munamaito sekoitetaan keskenään

Feta-pinaattipiirakka sienten kera


200–250 g pinaattia tai nokkosta*
100 g fetaa murusteltuna
100 g sieniä siivutettuna
1,5 dl cheddaria, mozzarellaa tai emmentalia raastena
1        sipuli hienonnettuna
1–2    valkosipulinkynttä hienonnettuina
2 rkl   tilliä, oreganoa tai minttua hienonnettuna
suolaa ja mustapippuria

munamaito
200 g (1 prk) kermaviiliä
2        kananmunaa

Piirakkapohja ksantaanilla

2 dl    mantelijauhoja
0,5 dl kookosjauhoja
0,5 dl auringonkukansiemeniä
75 g   voita
1        kananmuna
1 tl     ksantaania
1 tl     leivinjauhetta
0,25 tl suolaa
1 rkl   vettä

Tee ensin pohja:
Sekoita kuivat ainekset monitoimikoneessa leikkuuterällä: mantelijauhot, kookosjauhot, auringonkukansiemenet, ksantaani, leivinjauhe ja suola. Lisää joukkoon kananmuna ja voi. Kun taikina on sekoittunut tasaiseksi, lisää vesi. Ota taikina kulhosta ja levitä se taputtelemalla piirakkavuokaan tai irtopohjavuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi. Laita vuoka jääkaappiin täytteen valmisteluiden ajaksi.

Pinaatin ryöppäys:
Keitä vähintään 5-litran kattilassa vettä, (mikäli sinulla ei ole näin isoa kattilaa, ryöppää huuhdeltu pinaatti kahdessa erässä). Lisää pinaatinlehdet runsaaseen kiehuvaan veteen ja keitä 2–3 minuuttia. Kaada pinaatit siivilään ja huuhtele ne kylmällä vedellä. Purista niistä ylimääräinen vesi pois. Pinaatin keittämiseen käytettyä vettä ei oteta talteen.

Täyte:
Silppua ryöpätty pinaatti. Paista sienet kuumalla pannulla ruskeiksi. Laita muutama sienisiivu sivuun koristelua varten. Kuullota sipuli ja pyöräyttele valkosipuli pannulla sipulin joukkoon. Anna sienten ja sipulin jäähtyä. Riko kananmunien rakenne ja sekoita kermaviili niiden kanssa tasaisen keltaiseksi massaksi. Lisää kermaviili-munaseoksen joukkoon pinaatti, cheddarjuusto, sienet, sipuli, feta ja tilli. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kumoa täyte piirakkapohjan päälle ja tasoita se. Asettele koristeeksi varatut sienisiivut piirakan päälle.

Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes se on saanut kauniin värin pintaan ja hyytynyt. Hyytymisen voi todeta pistämällä piirakkaa ruokailuveitsellä. Kun veitsi jää puhtaaksi, piirakka on kypsä.

Feta-pinaattipiirakka aurinkokuivatun tomaatin kanssa tulee vähän eri näköiseksi, kun munamaito tulee erikseen

Feta-pinaattipiirakka aurinkokuivatun tomaatin kera


200–250 g pinaattia tai nokkosta*
100 g fetaa murusteltuna
1,5 dl parmesaania hienoksi raastettuna
4        aurinkokuivattua tomaattia pilkottuina
1        sipuli hienonnettuna
1–2    valkosipulinkynttä hienonnettuina
2 rkl   basilikaa, silopersiljaa tai oreganoa hienonnettuna
suolaa ja pippuria

munamaito
2 dl kermaa
3 kananmunaa

koristeeksi
5–6 kirsikkatomaattia puolitettuina

Piirakkapohja chian siemenillä 


1 rkl chian siemeniä
1 dl  vettä
2 dl  mantelijauhoja
1 dl hasselpähkinä- tai 0,5 dl kookosjauhoja ja 0,5 dl auringonkukansiemeniä (tarvittaessa jauhoja voi hieman lisätä, koska taikina on hieman tavallista löysempää)
75 g voita
1      kananmuna
1 tl   leivinjauhetta
0,25 tl suolaa

Piirakan pohja:
Mittaa lasiin vesi ja chian siemenet. Anna niiden turvota puoli tuntia. Sekoita chia-hyytelöä muutaman kerran turvottamisen aikana. Ryöppää tässä välissä pinaatit alla olevan ohjeen mukaan. Kun pinaatti on ryöpätty jatka pohjan valmistamista sekoittamalla kuivat ainekset monitoimikoneessa leikkuuterällä: manteli-, hasselpähkinäjauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää joukkoon kananmuna, voi ja chia-hyytelö. Ota taikina kulhosta ja levitä se nuolijalla tai taputtamalla piirakkavuokaan tai irtopohjavuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi. Laita vuoka jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi. Esipaista pohjaa 200 asteisessa uunissa 8 minuutin ajan.

Pinaatin ryöppäys:
Keitä vähintään 5-litran kattilassa vettä, (mikäli sinulla ei ole näin isoa kattilaa, ryöppää huuhdeltu pinaatti kahdessa erässä). Lisää pinaatinlehdet runsaaseen kiehuvaan veteen ja keitä 2–3 minuuttia. Kaada pinaatit siivilään ja huuhtele ne kylmällä vedellä. Purista niistä ylimääräinen vesi pois. Pinaatin keittämiseen käytettyä vettä ei oteta talteen.

Täyte:
Silppua ryöpätty pinaatti. Kuullota sipuli ja pyöräyttele valkosipuli pannulla sipulin joukkoon. Anna sipulin jäähtyä. Sekoita pinaatin joukkoon, parmesaani, aurinkokuivattu tomaatti, sipuli, feta ja basilika. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Levitä täytettä haarukalla piirakkapohjan päälle. Riko kananmunien rakenne ja sekoita kerma niiden kanssa tasaisen keltaiseksi massaksi. Kaada kerma-munaseos täytteiden päälle. Asettele kirsikkatomaatit piirakan koristeeksi.

Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes se on saanut kauniin värin pintaan ja muna-kermaseos on hyytynyt. Hyytymisen voi todeta pistämällä piirakkaa ruokailuveitsellä. Kun veitsi jää puhtaaksi, piirakka on kypsä.

*****

*Nokkosen käsittely:

Huuhtele nokkoset huolella pesualtaassa tai isossa vadissa. Ryöppää niitä 2–3 minuuttia runsaassa, kiehuvassa vedessä. Kaada nokkoset siivilään (älä heitä ryöppäysvettä pois) ja huuhdo niitä kylmällä vedellä hetki. Purista nokkosista ylimääräinen vesi pois. Tässä vaiheessa nokkosen voi pakastaa tai silputa sen ja valmistaa siitä ruokaa.

Nokkosen ryöppäysveden voi käyttää kasvien tai hiusten hyvinvointiin: suihkuttamalla sitä kasveihin ötökät ja muut kirput saavat kyytiä sisäkasveille ja puutarhassa, tunkion parannusaineena ja hiuksia hoitavana huuhteluvetenä. Nämä tiedot lainattu Hortoilu.fi-blogista.





2 kommenttia:

  1. Feta ja pinaatti, lyömätän yhdistelmä. Herkullisen kuuloisa piirakoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peggy!

      Olet oikeassa, pinaatti ja feta toimivat aina.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...