maanantai 30. toukokuuta 2016

Chilinen olutmarinadi porsaanlihalle



Chilinen olutmarinadi porsaanlihalle antaa kivasti potkua kesäisiin grillipihveihin. Jos vain mahdollista, lihan kannattaa antaa marinoitua yön yli. Jos et ole tottunut tuliseen chiliin, kannattaa sitä käyttää vain puolet ohjeen annoksesta. Jos toisaalta kaipaat miellyttävän, mutta miedon makuisen olutmarinadin possulle, kannattaa tarkistaa aikaisempi reseptini. Kumpikin kaljamarinadi sopii possunpihvien maustamiseen erinomaisesti. Muitakin marinadeja lihalle löytyy runsaasti täältä Hiidenuhman keittiössä -blogista.

Jos käyttämääsi possun lihassa on rasvareuna, siihen kannattaa tehdä muutama viilto, jolloin pihvit eivät kipristy paistaessa. Toisin sanon, kun ostan esimerkiksi porsaan ulkofileen kokonaisena, en poista sen pinnalla olevaa ohutta rasvakerrosta. Leikkaan fileestä siivut, painelen pihvejä vähän ohuemmiksi ja leikkaan muutaman viillon rasvareunaan. Nyt kuvissani on kasleria ja koska perheeni oli liian nälkäinen, en ennättänyt saada valokuvia kypsistä pihveistä. Saatte valokuvissa tyytyä krouvisti raakaan lihaan.

Vaikka porsaanlihaa ei syödä raakana, ei sitä kannata kypsentää rutikuivaksi. Porsaanliha on parhaimmillaan 65–71 asteisena eli lähes kypsänä tai kypsänä. Yksi blogin suosituimpia ohjeita on kokonaisena grillattu porsaan sisäfilee, jonka reseptissä on chilimarinadi possun lihalle. Olen jättänyt possun sisäfileen lähes kypsäksi eli juuri tuon 65 asteiseksi ja laittanut fileen grillauksen jälkeen folioon asettumaan. Tämä kypsyysaste on minusta kaikkein ihanin possulla. Grillauksen jälkeen kannattaa myös muistaa laittaa muutkin lihat hetkeksi, noin kymmeneksi minuutiksi folion sisään asettumaan. Lihat jälkikypsyvät juuri sopiviksi ja lihasnesteet pysyvät paremmin lihan sisällä, niitä leikatessa.


Chilinen olutmarinadi porsaanlihalle

500–800 g kasleria, talouskyljyksiä, porsaankyljyksiä, possun ulkofileepihvejä tai sisäfilettä

1 dl   olutta
1 dl   öljyä
4 rkl soijakastiketta
1 rkl inkivääriä raastettua
3      valkosipulinkynttä hienonnettuina
1 tl   chilirouhetta*

Sekoita marinadin ainekset kulhossa. Lisää liha marinadin joukkoon ja pyörittele lihaa marinadissa. Jätä liha marinoitumaan jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi, mieluiten yön yli. Ota lihat huoneenlämpöön puoli tuntia ennen grillaamista tai paistamista.

*Chilirouhe on melkoisen tulista, joten jos et ole tottunut tuliseen ruokaan, käytä vain 0,5 tl.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...