keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Karamelli-popcornjäätelö

Popcornjäätelö karamellikastikkeella maistuu lapsuudelta, sopivasti makealta ja unelmilta. Se on silti perinteisiä jäätelöitä terveellisempi vaihtoehto, maun tai rakenteen mitenkään kärsimättä. Päinvastoin karamelli-popcornjäätelö on aivan ihanaa! Jäätelö on myös maidoton, mutta kuitenkin täyteläisen kermainen, joten se sopii useimmille meistä.



Popcornin yhdistäminen jäätelöön on hauska ja toimiva idea. Resepti on Virpi Mikkosen ja Tuulia Talvion uudesta hyvän olon Jäätelökirjasta, josta kirjoitin aikaisemmin herkullisen "Snickers"-jäätelökakkun reseptin yhteydessä. Jäätelöön käytetään jääkaapissa viilennetystä kookosmaitopurkista vain se valkoinen, vähän kovettunut osa. Purkista yli jäävän veden voi käyttää esimerkiksi smoothieen tai karamellikastikkeella notkistamiseen. Makeus saadaan raakaravinnosta tutuista tuoreista taateleista. Olen käyttänyt myös kuivattuja taateleita, kun kotona ei ole ollut tuoreita. Tällöin taateleita tulee liottaa pienessä määrää vettä, jotta niistä tulee pehmeitä. Alkuperäisessä reseptissä käytetään kauramaitoa, mutta itse käytin mantelimaitoa. Mantelimaito sopi jäätelöön oivasti ja sitä on lähes kaikissa kaupoissa saatavilla. Mantelimaidon voi helposti tehdä myös itse. Kaikki muut ainekset löytää hyvin varustetuista päivittäistavarakaupoista paitsi kookosvoin, jonka olen ostanut luontaistuotekaupasta. Kookosvoi, jota kutsutaan myös kookosmannaksi on täyteläistä, ihanaa kookoksen hedelmälihasta valmistettua paksua tahnaa. Sitä ei sovi sekoittaa kaupoissa myytävään, epäterveellisen, teollisesti valmistettuun munkkien paistoon tarkoitettuun kookosrasvaan.

Paistoin popcornit ensimmäistä kertaa neitsytkookosöljyssä. Vähän jännitti, minkä makuisia niistä tulisi ja onnistuuko homma ollenkaan. Kyllä onnistui ja popcorneista tuli täydellisiä! Ne myös maistuivat ihan tavallisilta poppareilta. Neitsytkookosöljyä tulee myös karamellikastikkeeseen. Purkissa kookosöljy on kovahkossa muodossa, mutta sen saa sulaksi laittamalla purkin hetkeksi hanasta päästettyyn kuumaan veteen. Sulanut osa jää nestemäiseksi, mutta se ei haittaa edes säilytyksessä. Onpahan valmiina sulaa kookosöljyä seuraavaan käyttökertaan.

Karamellikastike on mahtavan makuista ja ylettömän helppo valmistaa. Sitä sopii käyttää jäätelön lisäksi marjojen, hedelmien, kakkujen ja muiden herkkujen kastikkeena. Voisin kuvitella sipaisevani sitä jopa leipäviipaleelle halutessani jotain makoisaa. Karamellikastikkeen reseptissä nesteen määrällä pystyy hallitsemaan tahnan koostumuksen kiinteyden. Mitä enemmän nestettä laittaa, sitä juoksevampaa kastikkeesta tulee. Itse käytin suhteellisen paljon kookosmaitoa ja silti kastikkeeni oli täyteläisen pehmeää ja paksua. Nesteenä voi käyttää kookosmaitoa, -vettä tai hanavettä. Kookosmaitoa käytettäessä kastikkeesta tulee hieman kermaisemman oloista.

Poikani väittää, ettei hän tykkää taateleista, mutta hän ei edes tiennyt miltä ne näyttävät ja maistuvat. Olin kuvitellut, että syöttämällä lapsilleni mahdollisimman monipuolisesti ja -kulttuurisesti, heillä ei olisi ennakkoluuloja mitään ruokia tai niiden aineksia kohtaan. Noh, olen ylpeä siitä, että lapseni, nyt jo teinit nauttivat lähes kaikesta ruoasta, jota heille tarjotaan. Kuitenkin karamelli-popcornjäätelöä etukäteen ihmeteltiin: "Eikö siinä ole sokeria ja kunnon kermaa? Miksi siinä on taateleita?" Ei ole kermaa, eikä valkoista sokeria, taatelin hedelmäsokeri makeuttaa. "Äiti, tää on toosi hyvää! Ihanaa!" Onneksi meillä pienistä epäröinneistä huolimatta otetaan maisteluun kaikki tekemäni tuotokset ja voidaan sitten ylittää turhat epäilyt. Eipä tullut vielä vastaan sellaista, jota eivät olisi voineet syödä. Yleensä kokkailuni ovat saaneet kehuja kriittiseltä nuorisolta, kuten nytkin. Avauduin tässä lapsistani – älkää vaan kertoko heille, koska teineille äiti on niin nolo. Minä olen näin salaa tyytyväinen ja ylpeä lapsistani.

Karamelli-popcornjäätelö


2,5 dl valmista popcornia
1 tlk (400 g) täysrasvaista kookosmaitoa* (jäähdytetty yön yli jääkaapissa)
2,5 dl mantelimaitoa tai muuta kasvismaitoa
5         tuoretta taatelia, kivet poistettuina
2 rkl   kookosvoita eli kookosmannaa
2         luomukananmunan valkuaista (tai 2 rkl arrowroot-jauhetta)
1 tl      vaniljauutetta

Koristeluun ja tarjoiluun:
2,5 dl valmista popcornia
sekä karamellikastiketta (ohje alla)

Valmista popcornit kattilassa neitsytkookosöljyssä ja anna niiden jäähtyä.

Jäätelömassan valmistus:
Mittaa tehosekoittimeen popcornit, kookosmaidon paksu, valkoinen aines, mantelimaito, taatelit, kookosvoi, valkuaiset ja vaniljauute. Sekoita tasaiseksi massaksi.

Valmistus jäätelökoneella:
Kaada jäätelöseos jäätelökoneeseen ja valmista jäätelö laitteen ohjeiden mukaisesti. Tarjoa heti tai siirrä pakastuksen kestävään  popcornrasiaan ja laita jäätelö pakastimeen odottamaan tarjoilua. Pakastimesta ottaessa anna jäätelön sulaa 15-30 minuutin ajan, kunnes jäätelö on sopivan pehmeää.

Valmistus ilman jäätelökonetta:
Kaada jäätelöseos pakastuksen kestävään rasiaan. pakasta jäätelöä noin kolme tuntia sekoittaen sitä huolellisesti 30 minuutin välein. Kun jäätelö on tarpeeksi kiinteää, sitä voi käyttää.

Jäätelöannoksen kokoaminen:
Kaavi jäätelöstä palloja kulhoihin, ripottele pallojen päälle popcornia ja kaada päälle karamellikastiketta. Tarjoa heti!

* kookosmaidosta ylijäävän veden voi käyttää esimerkiksi smoothien joukkoon

Karamellikastike


8          tuoretta taatelia, kivet poistettuina
0,5-1,5 dl kookosmaitoa tai vettä
2 rkl    neitsytkookosöljyä
0,5 tl   vaniljauutetta
ripaus merisuolaa

Mittaa ainekset tehosekoittimeen, laittaen aluksi kookosmaitoa puoli desilitraa. Sekoita tasaiseksi. Jos kastike on liian paksua, lisää kookosmaitoa.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa herkulta,vaikken olekaan popcornin ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael! On kyllä herkkua, mutta minun sanoa kun tykkään popcornista, jäätelöstä ja karamellikastikkeesta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...