torstai 15. maaliskuuta 2012

Pestolla kuorrutetut sinisimpukat

ukkelini auttoi lusikoimaan pestoa ;)
Pari päivää sitten valmistin sinisimpukoita kalamiehen vaimon tapaan. Olin varustautunut siihen, että koko perhe on koolla aterian aikaan ja ruokaa on ainakin riittävästi. Unohdin, että vuorotyötä tekevä ukkelini menikin illaksi töihin, eikä kuulunutkaan ruokailuvahvuuteen. Simpukoita jäi vähän yli. - Ei tosin valtavasti, koska me muut nautimme niistä  autuaina. Minähän en mitään herkkua pois heitä, vaan siitä tehdään uutta, vähän erilaista seuraavalla kerralla. Tarjosin seuraavana päivänä alkuruoaksi pestolla kuorrutettuja sinisimpukoita.

Sinisimpukat voi siis minun tapaan valmistaa ylijäävistä kypsistä sinisimpukoista tai ihan vain tarkoituksella alun alkaenkin valmistaa kuorrutettuja sinisimpukoita. Niin tai näin, ruoka on helppo valmistaa ja maistuu ihanalta! Minun piti tehdä kuorrutteeseen punaista pestoa, mutta unohdin ostaa aurinkokuivattuja tomaatteja, eikä niitä ollut kylmiössäkään. Tällä kertaa tein ihan peruspestoa. Tein reseptin 1 kg:lle sinisimpukoita, minulla niitä oli ehkä reilu puoli kiloa.

Löysin idean kuorruttaa simpukoita Le Cordon Bleu, Keittotaidon akatemia -keittokirjasta. Idea on mielestäni niin oiva, että halusin jakaa sen. Kuorrutteeksi voi kokeilla myös valkosipulista yrttivoita, Aura-juustoa tai sienikastiketta. Mielikuvitus on rajana kuorrutteille! Aah, ihania herkutteluhetkiä kaikille!

Pestolla kuorrutetut sinisimpukat

1 kg sinisimpukoita
2      salottisipulia silputtuina
2      valkosipulinkynttä silputtuina
2 dl  vettä, kalalientä tai valkoviiniä
1 dl yrttejä silppuna; esim. persiljaa, timjamia, lipstikkaa
(suolaa ja mustapippuria)

päälle:
pestoa

Simpukoiden puhdistus:
Puhdista simpukat veitsellä raaputtamalla kuoren pinnasta kaikki pieneliöt. Vedä veitsen avulla simpukan parta pois kuorien saranapuolelta. Harjaa kaikki simpukat juoksevan veden alla puhtaiksi. Laita puhdistetut simpukat kylmään suolaveteen odottamaan valmistusta. Heitä pois kaikki rikkinäiset tai tässä vaiheessa avoimiksi jääneet simpukat (kypsinä taas kaikki umpinaiset tulee heittää pois). Kun ryhdyt kypsentämään simpukoita, valuta vesi varovasti pois.

Simpukoiden höyryttäminen:
Kuullota salottisipulia ja valkosipulia kattilassa. Kaada liemi ja yrtit joukkoon. Kuumenna liemi kiehuvaksi. Kumoa simpukat varovasti kattilaan. Laita kansi päälle ja kypsennä simpukoita noin kuusi minuuttia. Ravistele kattilaa välillä, jotta simpukat kypsyvät tasaisesti. Nosta simpukat reikäkauhalla kattilasta. Heitä pois kaikki avautumattomat simpukat. Anna simpukoiden jäähtyä.

Irrota kuoret toisistaan. Heitä ylimääräinen kuori pois. Irrota simpukat kuorista. Voit poistaa simpukan lihaa ympäröivän kumimaisen renkaan, mutta se ei ole välttämätöntä. Asettele simpukan lihat takaisin kuoriin. Kuoret voit asetella suolapedille tai leivinpaperilla vuoratulle pellille. Lusikoi jokaisen simpukan päälle noin teelusikallinen pestoa. Gratinoi simpukoita 250 asteisessa uunissa tai grillivastusten alla kunnes ne saavat kauniin värin.

2 kommenttia:

  1. Näitä gratinoituja ei ole vielä meidän keittiössä nähty, ovat kyllä varmasti upean makuisia, yksinkertaisia valmistaa ja silti ehdottomasti arjen yläpuolella... jos tämän nyt tästä muistais ja ottaisi kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kokeilin nyt ensimmäistä kertaa ja olin niin iloinen helppoudesta ja herkullisuudesta :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...