tiistai 10. heinäkuuta 2012

Kermainen katkarapukeitto

Tämä keitto on suurustettu kananmunalla ja on maultaan täyteläinen ja ruokaisa. Myönnän, että melko hassua tehdä katkarapukeittoa tähän aikaan vuodesta, mutta tänään oli jälleen yksi niistä päivistä, jolloin tein ruokaa perinteisistä mitä-jääkaapista-ja-pakastimesta-löytyy -aineksista ;)

Lapseni rakastavat tätä katkarapukeittoa. Poikanen rakastaa lähes kaikkea rapuihin ja katkarapuihin liittyvää ruokaa, suklaisten herkkujen lisäksi. Tyttöseni taas piti siitä, että keitto oli surautettu hienoksi. Keiton voi jättää myös sattumakeitoksi, eikä näyttää sille sauvasekoittajaa lainkaan.

Olen ollut pitkän aikaa poissa blogistani. Kaikenlaista haastavaa on omassa ja perheen elämässä tapahtunut. Palaaminen on ollut vähän työn takana, eikä lopulta edes kiireiden takia - jotenkin on nolottanut postata liian helppoja ja yksinkertaisia reseptejä. No, olen taas mukana ruokablogimaailmassa, toivottavasti joku vielä eksyy näille sivuille ;)

Mukavaa kesää kaikille! 
kuvassa ei täysin näy keiton kaunista vaaleanpunainen sävy

Kermainen katkarapukeitto
3-4:lle

180 g kuorittuja katkarapuja valutettuna
3        keltuaista
3,3 dl kermaa
50 g   voita
1        sipuli silputtuna
1        valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 mm cayennepippuria
2 dl    vahvaa ja kiehuvan kuumaa kanalientä, rapulientä tai katkarapulientä
2 rkl   tomaattipyreetä
2 rkl   sitruunamehua
2 rkl   tilliä hienonnettuna
tarvittaessa suolaa ja valkopippuria

koristeluun:
tilliä ja joitakin katkarapuja

Vatkaa keltuaiset ja kerma sekaisin. Sulata voi kattilassa ja kuullota sipulia siinä. Lisää joukkoon valkosipuli ja cayennepippuri. Pyöräyttele voi-sipulisekoitusta pienen hetken. Lisää keltuaiskerma voimakkasti sekoittaen. Anna keitoksen kypsyä ja suurustua noin 10 minuuttia, miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen.

Lisää keittoon kuuma kanaliemi, sitruunamehu ja tomaattipyre. Sekoita huolella. Säästä muutama katkarapu koristeluun ja kumoa loput katkaravut keiton joukkoon. Kuummenna keitto, mutta älä keitä sitä. Surauta sauvasekoittajalla keitto tasaisen pehmeäksi keitoksi. Lisää lopuksi tillisilppu ja tarkista maku. Koristele annokset katkaravuilla ja tillillä.

14 kommenttia:

  1. Moi! En ole koskaan suurustanut kananmunalla, nyt vasta kuulin siitä ekan kerran! Ei siis tarvitse kuin vatkata vispilällä kerma ja keltuaiset sekaisin, ja nakata sopan joukkoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Jotta keltuaiset eivät kypsyisi munakokkeliksi, pitää muistaa sekoittaa keittoa koko kypsennyksen ajan :)

      Poista
  2. Hei, kiva että olet takaisin :) Ihana ohje, mä oon paljon lukenut reseptejä missä kananmunaa käytetään suurustenaa. Kreikassa mm se on aika yleistä mutten ole koskaan kokeillut sen munakokkelin pelossa :D Pitäis kai testata nyt kun tällaisen ohjeen laitoit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milma :)

      Kananmuna on ihanan monipuolinen tuote. Innostuin heti kreikkalaisista resepteistä, joissa käytetään kananmunaa suurustukseen - kiitos vinkistä!

      Poista
  3. Mahtavaa, että olet palannut! :)

    Mullekin kananmunalla suurustaminen on uusi juttu, todellakin kokeilemisen arvoinen idea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni :)

      Onpa kiva kuulla, että vielä löytyy uutta vanhaa jaettavaksi.

      Poista
  4. Kiva että olet taas "linjoilla". Olen vasta löytänyt blogisi, ja jo monta ohjetta kokeillut, lasagne on aivan mahtavaa! Katkaravut meilläkin nuorimman suosiossa, ehdottomasti menee kokeiluun tämä soppa.
    Aurinkoa kesään!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salli ja tervetuloa blogiini :)

      Ja aurinkoa tänä kesänä kannattaakin toivotella joka käänteessä ;)

      Joten aurinkoa kesään minunkin puolesta!

      Poista
  5. Samoin, ihanaa että olet taas täällä! Lähes päivittäin olen käynyt katsomassa, josko näkyy...:)

    Terv. Anne T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin Anne T!

      Saatte ihan hymyn huulille, kun olette kaivanneet :) Mukava olla takaisin!

      Poista
  6. Tein katkarapukeittoa antamallasi reseptillä ja siitä tuli todella kermaista ja hyvää. Myös itselleni kananmunalla suurustaminen oli uusi juttu. Kokeilin sitä myös pinaattikeittoon, josta tuli hieman rakeista. No, eipä tarvitse erikseen kanamunia keittää, kun ne ovat jo keitossa.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jesh, kiva että onnistui :)

      Pinaattikeittoa pitääpi kokeilla, loistoidea!

      Poista
  7. Hei, löysin blogisi googlen kautta, kun etsin katkarapukeittoja ja tämä kuulosti parhaalta. Ajattelin kokeilla tätä vaikka kanamunalla suurustaminen on uusi tuttu. Kannattaako keitossa käyttää tuoreita vai pakaste rapuja? :)

    *Uusi lukia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tykästyit reseptiin! Kananmunalla suurustaminen ei ole ollenkaan konstikasta, kuten olet huomannut aiemmista kommenteista.

      Keitossa on helpointa käyttää sulatettuja, kypsiä katkarapuja. Jos käytät raakoja, niitä harmaita katkarapuja, laita kaikki ravut ohjeen mukaisessa kohdassa keittoon, mutta tässä tapauksessa keittoa tulee hauduttaa sen aikaa, että ravut kypsyvät. Ne muuttuvat vaaleanpunaiseksi hetkessä. Nosta keitosta muutama rapu koristeeksi ennen keiton surauttelemista hienoksi.

      Tervetuloa Hiidenuhman keittiöön!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...