perjantai 13. heinäkuuta 2012

Olutmarinadi porsaanlihalle


Olutmarinadi sopii possun lisäksi broilerille. Se on mieto, mutta miellyttävän aromaattinen. Maistuu siten myös lapsille.

Marinadi riittää ainakin 800 g lihaa. Marinoidut lihat voi jättää kannelliseen tai kelmulla peitettyyn kulhoon marinoitumaan tai siirtää lihat marinointiliemineen tukevaan suljettavaan pussiin. Marinoitumisen aikana lihoja kannattaa käännellä muutaman kerran, jotta maut leviävät hyvin. Lihat voi marinoinnin jälkeen grillata, paistaa pannulla tai uunissa. Paistamisen jälkeen lihan pintaan kannattaa ripotella suolaa ja pippuria.

Olen käyttänyt tätä marinadia aikaisemmin possun sisäfileen kanssa. Tällä kertaa grillattavaksi pääsi porsaankyljykset. Kyljyksien rasvareunaan kannattaa leikellä pieniä halkioita, jotta kyljykset eivät käpristyisi paistettaessa.


Olutmarinadi porsaanlihalle

2 valkosipulinkynttä siivutettuina
1 dl olutta (Koffin Lite)
3 rkl Worchesterhire-kastiketta
2 rkl sokeritonta siirappia (tai 1 rkl hunajaa)
1 rkl öljyä
1 rkl Dijon-sinappia
mustapippuria

Sekoita marinadin ainekset kulhossa. Lisää liha marinadin joukkoon ja pyörittele lihaa marinadissa. Jätä liha marinoitumaan jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi, mieluiten yön yli. Ota lihat huoneenlämpöön puoli tuntia ennen kypsentämistä.

2 kommenttia:

  1. Testasin tätä ja hyvää tuli! Kiva kun tulit takasin :)
    T:Yksi hiljainen seurailija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alcyone kiva kuulla, että tykkäsit, jesh :)

      Mukava olla takaisin :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...