keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Tonnikala-rahkakääretorttu


Tonnikalatahna on ihanan täyteläistä ja hyvää! Rahkakääretortun sisään leviteltynä se sopii monenmoiseen tarjoiluun: alkuruoaksi, kahvipöytään tai iltapalaksi. Tällä kertaa poikaseni tarvitsi iltatreenien jälkeen palauttavaa proteiinipitoista iltapalaa, joten pyöräytin makoisan kääretortun. Poikanen oli oikein tyytyväinen :)

Olen tehnyt suolaisia kääretorttuja ennenkin kuten feta-broilerikääretortun ja suppis-kinkkukääretortun. Näissä kaikissa on sama torttupohja, vain rahkaa ja tuorejuustoa vaihdellen. Täytteeksihän käy mikä tahansa mieleinen tahna. Jos kääretorttua on jäänyt yli, olen nauttinut sitä seuraavana aamuna aamiasella. Nam.



Tonnikala-rahkakääretorttu

kääretorttu:
3        kananmunaa
100 g  rahkaa
1 tl     soodaa
ripaus suolaa 
0,5 rkl psylliumia (voi jättää pois)

Erottele valkuiaset ja keltuaiset. Vatkaa ensin valkuainen vaahdoksi. Sekoita keltuaisiin rahka, leivinjauhe ja suola. Lisää psyllium rivakasti sekoittaen. Yhdistä valkuaisvaahto ja keltuaisseos varovasti käännellen. Levitä taikina leivinpaperin päälle. Paista 150 asteessa noin 25 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä liinan alla.

täyte:
200 g  tuorejuustoa tai majoneesia
150 g  rahkaa
2 prk  tonnikalaa valutettuina
1        paprika hienonettuna
0,5 dl suolakurkkua hienonnettuna
0,5 dl korianteria tai ruohosipulia hienonnettuna
1 rkl   tomaattipyreetä
mustapippuria ja suolaa


Sekoita täytteen ainekset keskenään. Tarkista maku.


Irrota pohjalevy varovaisesti leivinpaperista. Levitä täytetahna tasaisesti pohjalle. Kääri levy rullalle leveämmältä sivulta kääretortun tapaan, käyttäen leivinpaperia hyväksi. Siirrä rulla tarjoiluastialle sauma alaspäin. Tarjoa kylmänä.




8 kommenttia:

  1. Kivalta kuulostava suolainen kääretorttu;pitää joskus kokeilla,sillä tuo vaikuttaa herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Yaelian :)

      Sinulle tarjoaisin suppis-papu/linssitäytteellä ;)

      Poista
  2. Tonnikala on uhanalainen eikä sitä tulisi käyttää. Niin kauan kuin on kysyntää, niin kauan on myös kalastusta ja kohta meillä ei enään ole tonnikalaa. Missään. Harmi kun ihmiset ei ole tästä riittävän tietoisia.

    Muuten kääretorttuohje aivan loistava, täytyy kokeilla jollain toisella täytteellä. Tällästä olenkin etsinyt, eli kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio tonnikalasta. Olen ostanut tonnikalani http://wwf.fi/kalaopas/ -sivustolla olevan kalaoppaan mukaisesti. Ts. pyrin vastuullisiin ostopäätöksiin ja seuraamaan annettuja ohjeita. (Sivupalkissa on myös linkki WWF-kalaoppaseen).

      Halutessasi kala kuin kala sopii kypsänä tähän reseptiin tonnikalan sijaan. Kääretorttu on ollut erinomainen suolainen pikkuruoka :)

      Poista
  3. Tein joskus vastaavaa kinkkutäytteellä, mutta pohja ei kestänyt käärimistä. Kyllä sen söi, mutta ei se ollut nätti :D
    Maistuuko tuo täyte voimakkaasti rahkalle? Sen voisi varmaan vaihtaa valutettuun jogurttiin tai tuorejuustoon? Minä tykkään happamasta, mutta mies on vähän nirso ;)

    VastaaPoista
  4. Voi harmi sen ensimmäisen pohjan kanssa :(

    Pohja on pehmeä ja herkkä. Paistamisen jälkeen irroittelen sen varovaisesti paperista ja laitan täytteen heti sen jälkeen. Pyöräyttelen sitten rullalle leivinpaperia hyväksi käyttäen. Toivottavasti onnistut seuraavalla kerralla!

    Täyte ei mielestäni maistunut kauhiasti maistu rahkalle, mutta minä pidän rahkasta enkä ehkä noteeraa asiaa erityisesti. Rahkan voi vaihtaa valutettuun jogurttiin, notkistettuun tuorejuustoon, majoneesiin tai majoneesin ja kermaviilin sekoitukseen.

    VastaaPoista
  5. Aivan erinomainen.. Ethän pahastu jos laitan suunnilleen saman reseptin omaan blogiin.. Tietenkin mainitsen mistä olen reseptin kopsannut.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jäbä :)

      En pahastu lainkaan. Hyvää kannattaa aina laittaa kiertoon. Itsekin luen paljon toisten reseptejä ja ehtiessäni kokeilen niitä ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...