lauantai 8. helmikuuta 2014

Pizzapohja jauhelihasta: jauhelihapizza


Jauhelihapizza on nopeasti ja helposti valmistuva pizza, jonka pohjana on jauheliha, eikä lainkaan jauhoista leivottua pohjaa. Jauheliha on valmistettu italialaisten lihapullien tapaan. Minulle tuotti iloa se, että mehevä ja maukas jauhispizza maistui niin hyvin meidän perheelle.

Mietin mitä arkiruokaa voisin tehdä perheelle jauhelihasta, enkä halunut toistaa itseäni liikaa. Selailin mainiota foodgawkeria ja löysin niin nätin kuvan meatzzasta Fuss Free Cooking -blogista, että reseptiä oli pakko kokeilla. Resepti on alkujaan poimittu Nigella Lawsonin Nigellissima-keittokirjasta ja löytyy myös Nigellan sivuilta. Nigella kutsuu tätä jauhelipizzaa meatzzaksi, jauhelihan ja pizzan yhdistelmäksi. Hauska nimi englanniksi, jolle en suomesta saanut taivutettua mieleistäni simppeliä ja toimivaa nimeä – jauhizza, jauhelizza, jauhelihazza, lihazza, lihapullapizza, lihispizza, jauhispihvizza –  joten päädyin kutsumaan arkisesti jauhelihapizzaksi, jauhispizzaksi. Tämä ei myöskään ole pohjaton pizza, koska jauheliha toimii pohjana pizzalle. Vain leipämäinen pohja puuttuu. Olen lisännyt postauksen loppuun perinteisempien pizzojeni reseptien linkit.

Muokkasin reseptin mieleisekseni ja Suomessa yleisimmin myytyyn 400 gramman jauhelihapakkauksen mukaiseksi, josta riittää pizzaa kolmelle. Jauhispizzan voi valmistaa myös broilerin- tai kalkkunanjauhelihoista. Itse valmistin reseptin kaksinkertaisena halutessani, että  ruoka riittää meille neljälle ja lisäksi kokeilla tehdä jauhispizzan piirakkavuokaan ja valurautapannuun. Molemmat paistoastiat toimivat hyvin, mutta valurautapannulla jauhispizza näyttää vähän mukavammalta vain siksi, että paistaessa kertynyt neste ei sen tummuudessa tule erityisesti esiin. Valkoisessa piirakkavuossa sameat nesteet näyttivät hitusen epäsiistiltä, mutta muutoin ruoka oli kumpaiselllakin tavalla oikein hyvää! Irtopohjainen kakkuvuoka toimii myös, mutta varaudu sen mahdolliseen vuotamiseen laittamalla uunin pohjalle leivinpaperilla vuoratun pellin tai vastaavan.

Meatzza eli jauhispizza tihkuu paistamisen aikana nesteitä, niin jauhelihasta kuin tomaattikastikkeesta. Jotta niitä valuisi mahdollisimman vähän, jauheliha tulee ottaa pois jääkaapista puoli tuntia ennen paistamista ja tomaattimurska tulee laittaa heti ruoalaittoa aloittaessa valumaan.

Pizzaan voi lisätä mieleisiään täytteitä. Näin jälkeenpäin minulle tuli mieleen, että erityisesti pepperonisiivut ja herkkusienet sopisivat jauhispizzaan. Jos käytät sellaisia täytteitä, joista irtoaa paljon nestettä, kuten tomaattia tai purkkiartisokkaa, voit esimerkiksi valuttaa niitä tai laittaa ne talouspaperin päälle, jotta saat mahdollisimman paljon nestettä pois niistä. Tuplaamalla ohjeen saat pellillisen pizzaa. Alenna tällöin uunin lämpötila 200 asteeseen, jotta pizza ehtii kypsyä rauhassa. Paistoaika pitenee noin puoleen tuntiin.

jauhispizzan kanssa kannattaa tarjoata salaattia ;)


Jauhelihapizza

jauhelihapohja:
400 g jauhelihaa
0,5 dl   parmesaania raastettuna
0,5 dl   Pofiberiä (tai korppujauhoja)
0,5 dl basilikaa hienonnettuna
1        kananmuna rakenne kevyesti rikottuna
1        valkosipulinkynsi hienonnettuna
suolaa ja mustapippuria

tomaattikastike:
400 g tomaattimurskaa valutettuna
1        valkosipulinkynsi
2 rkl   basilikaa hienonnettuna
1 mm chilihiutaleita (erittäin tulista!)
suolaa ja mustapippuria

päälle:
1        mozzarellapallo siivutettuna tai noin 125 g juustoraastetta
0,5     sipuli siivutettuna puoliympyröiksi

koristeeksi:
basilikan lehtiä

Aloita kokkailu laittamalla tomaattimurska valumaan, jotta saat siitä poistettua valtaosan nesteestä.

Sekoita jauhelihapohjan kaikki ainekset keskenään. Älä vaivaa jauhelihataikinaa liikaa. Levitä taikina haluamasi paksuiseksi, ohueksi levyksi voideltuihin uuni-, piiras- tai kakkuvuokiin.

Sekoita valutettuun tomaattimurskaan valkosipulinkynsi, basilika ja chilihiutaleet. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Levitä kepeästi tomaattikastike jauhelihapohjan päälle. Valtuta ja viipaloi mozzarella. Levitä mozzarellasiivut tai ripottele juustoraaste tomaattikastikkeen päälle. Lopuksi ripottele sipulisiivut pizzoille.

Paista jauhelihapizzoja 220 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja juusto sulanut. Anna pizzojen vetäytyä 5 minuuttia ennen tarjoilua. Leikkaa pizzoista siivuja, sliceja perinteiseen tapaan ;)


*****


Aikaisempia pizzareseptejäni:
karppi pizzataikina ja sen tavisversio (molemmat sisältävät gluteenia)
rapsakka pizzapohja
(tonnikalamunakas, joka on täytetty pizzan tapaan)


8 kommenttia:

  1. Tämähän on ihan nerokas juttu! Vähän kun päälystetty mureke.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin :)

      Pizzaisasti maustettu mureke. Itse tykkäsin valutetut tomaattimurskan antamasta mehevyydestä ja sulaneesta juustosta. Ihanan helppo ja nopea arjen jauhis!

      Poista
  2. Loistava juttu ! Pitää ehdottomasti pistää kokeiluun. Ihana viikolopun herkkuruoka ja ilman sitä vehnäpahista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep - ja salaatin kanssa erinomainen kokonaisuus. Minusta sopii myös arkeen, kun ei sisällä monimutkaisia vaiheita.

      Poista
  3. Oih, tätä pitää kokeilla! Minkä kokoinen irtopohjavuoka olisi sopiva? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin mukava kuulla, että tästä reseptistä tykätään. Itse pidän myös kovasti! Olen tänääkin tekemässä jälleen yhden vuoallisen, koska jauhelihapizza on koukuttanut minut ;)

      Kaikki vuoat käyvät: – pienempi vuoka, paksumpi pizzapohjapohja – laajempi vuoka, ohuempi pizzapohja. Minulla oli käytössä kaksi, kun tein kaksinkertaisen annoksen. Toinen oli kuvassa näkyvä rautapannu, joka on suhteellisen pieni. Siinä pohjasta tuli mainion mehevä. Toinen vuoka oli piirakkavuokani, jonka halkaisija on noin 25 cm. Sekin oli todella hyvää. Käytä siis sellaista, joka sinulla sattuu olemaan kotona ;)

      Haluan myös kertoa, että ystäväni oli myös lukenut tämän postauksen ja jutellut siitä tyttärelleen. Tytär oli oitis kommentoinut äidilleen, ettei tuon nimen suhteen ole ongelmaa, koska jauhelihapizza on aivan selvästi ja yksiselitteisesti jauzza! Mainio nimi – kiitos siitä!

      Poista
  4. Toimii myös hyvin soijarouheesta tehdyllä pohjalla, itse kun en lihaa syö. Tuli muutenkin sovellettua aika paljon, mutta todella hyvä lopputulos jääkaapin jämäaineksista :) Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistoidea kokeilla soijarouhetta jauhelihan sijaan. Tosiaankin, kaikenlaiset lihapullataikinat sopivat pohjaksi. Olen tehnyt myös broilerinjauhelihasta, mutta en ole muistanut postata sitä. Pitääkin laittaa se tänne blogiin ja kokeilla muitakin versioita. Kiitos hyvästä vinkistä!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...