torstai 11. syyskuuta 2014

Broileri-tattikastike


Broileri-tattikastike on yksinkertaisen hyvää ja tuhtia juhlaruokaa, myös arkeen. Jos tattisaalis on suuri, raaskii helppotekoisesta sienikastikkeesta nauttia syksyn parhaimpiin kuuluvana arkiruokana. Ihan mielettömän hyvää!

Broileri sopii tattien kanssa hyvin, koska se miedon makuisena antaa herkkutattien maun tulla hienosti esille. Tähän reseptiin sopii muutkin tatit kuin vain herkkutatit, mutta onnekseni olin löytänyt lähimetsästä runsaasti tätä tattien aatelia. Parmesaani tuo kastikkeeseen italialaisvivahteen. Jos haluat vielä enemmän vahvistaa tätä tunnelmaa, lisää kastikkeeseen desilitra valkoviiniä ennen kerman lisäämistä. Anna viinin tällöin kiehua iloisesti pari minuuttia ja sen jälkeen jatka reseptiä seuraten lisäämällä kerman. Kastiketta voi maustaa myös kahdella ruokalusikallisella sherryä, madeiraa tai konjakkia. Ne lisätään samaan tapaan kuin viini.

Sienimetsässä käyn lapsuudenystäväni kanssa vähintään kerran vuodessa. Tällä kertaa metsästä keräilimme pääasiassa herkkutatteja. Joitakin kanttarellejakin löysimme – niistä valmistui pojalleni kastike siikafileiden seuraksi. Erilaisia sienireseptejä olen tehnyt melko paljon. Sienikastikkeita olen tehnyt lukuisia, muun muassa: parpikainen pekoni-suppilovahverokastike, kermainen kanttarellikastike, kermainen carbonara (sienillä höystettynä), kermainen suppilovahverokastike, suppilovahvero-broilerikastike (ruukussa, taikinakuoren alla), tattikastike (sulatejuustolla höystettynä, kastike kuorruttaa uunipossufileet), pippurinen kanttarellimuhennos, pekoni-tattimuhennos, kanttarellimuhennos tuorejuustolla ja kanttarellikastike. Kuten joistakin resepteistä voi huomata, olen käyttänyt sienikastikkeita kuorruttamaan possufileitä uunissa. Samoja kastikkeita voi käyttää sellaisenaan sekä kaikkia muita sienikastikkeita voi käyttää uuniruokien kuorruttamiseen. Kuorruttaessa kannattaa kastikkeen antaa olla hieman juoksevampaa.

kesäkurpitsaspagetti sopii raikkautensa ansiosta tuhdin broileri-tattikastikkeen kera


Broileri-tattikastike

2–3:lle

300 g broileria suikaleina
0,5 l   tuoreita tatteja tai reilu desilitra kuivattuja tatteja
1        sipuli silputtuna
1        valkosipulinkynsi hienonnettuna
2 dl    kermaa
1 dl    parmesaania raastettuna
0,5 dl timjamia tai basilikaa siputtuna
suolaa ja valkopippuria

Silppua tatit karkeaksi silpuksi. Jos käytät kuivattuja tatteja, liota niitä vedessä puoli tuntia. Purista sienistä ylimääräinen vesi pois. Silppua sienet karkeaksi silpuksi.

Paista broilerin pinta rasvassa kiinni. Vaihda puhdas paistinlasta käyttöön. Lisää pannulle sipuli ja sienet. Kuullottele niitä pari minuuttia. Lisää valkosipuli ja kääntele se muiden aineiden joukkoon. Kaada kerma pannulle. Hauduttele kastiketta välillä vähän sekoitellen kymmenen minuutin ajan. Sekoita parmesaani ja timjami kastikkeen joukkoon. Mausta kastike suolalla ja valkopippurilla. Muista, että parmesaanissa on suolaa, joten lisää suolaa varovaisesti.

4 kommenttia:

  1. Lueskelin blogiasi ja voih, tuli niin nälkä :) Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Makuhermoja hivelevä kastike. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ssiiri, niin minustakin. Tänä syksynä löysin herkkutatteja enemmän kuin koskaan aiemmin. Olen siitäkin onneni kukkuloilla!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...