maanantai 22. kesäkuuta 2015

Pastrami-munakasmuffinssit


Munakasmuffinssit ovat veikeitä pikkuaterioita, joita voi tarjota aamiaisella, brunssilla tai kunnon välipalaksi. Niiden kanssa ei välttämättä tarvitse tarjota mitään muuta, mutta raikas salaatti toimii erinomaisesti kaverina.

Halusin hemmotella perhettäni kauniina kesäaamuna ja vähän vielä juhlistaa mieheni onnistumista tavoitteessaan. Katoin pöydän, asettelin ruusuja maljakkoon, pyöräytin pastrami-munakasmuffinsseja ja leivoin kakun. Kävin ensin herättelemässä lapset, jotta he ehtivät vielä tehdä hienot kortit iskälle. Sitten vielä kahvi tippumaan, ennen kuin heräteltiin iskä. Onnellinen kesäaamu!

Pastramia löytyy Suomessa hyvin varustelluista ruokakaupoista, mutta sen voi korvata millä tahansa muulla kypsennetyllä lihalla; leikkeileillä tai lihapaloilla. Munakasmuffinsseihin saa näppärästi käytettyä edellisen päivän yli jääneitä pihvejä, kunhan silppuaa lihan ihan pieneksi. Aikaisemmassa munakasmuffinssireseptissä käytin nesteenä majoneesia, joka on mielestäni oiva keino käyttää muutoin vanhenevaa itse tehtyä majoneesia pois. Munakasmuffinsseihin sopii erinomaisesti kaikki muutkin perinteiset munakkaan täytteet. Jos jääkaapista olisi löytynyt paprikaa, olisin laittanut lisäksi sitä näihin munakkaisiin.

Munakasmuffinssit ovat parhaita juuri paistettuina, mutta minusta ne maistuvat ihanilta myös kylminä. Meillä syödään henkilöä kohden usein yksi tai kaksi munakasmuffinssia kerrallaan, välillä jopa kolme. Jos munakkaita jää yli tarjoan niitä kylmänä iltapalalla tai seuraavan päivän aamiaisella. Teen itse yleensä ohjeen mukaisen kahdeksan kananmunan annoksen, mutta reseptiä on helppo muunnella pienemmäksi. Nestettä tarvitaan yksi ruokalusikallinen kananmunaa kohden ja täytteet voi sovitella oman mielen mukaan.


Pastrami-munakasmuffinssit

12 kpl

8        kananmunaa
1,2 dl maitoa, kermaa tai vettä
2 dl    juustoraastetta

170 g pastramia tai muuta kypsää lihaa pieniksi paloiksi pilkottuna
1 dl    kevätsipulia hienonnettuna (noin 1 kpl)
suolaa ja tarvittaessa mustapippuria 


Riko kananmunat kulhoon ja vispaa niiden rakenne kevysti rikki. Sekoita joukkoon maito, juusto, pastrami ja kevätsipuli. Mausta suolalla ja tarvittaessa pippurilla - pastramin pinnalla on pippuria jonkin verran.

Jaa munakastaikina 12 voideltuun silikoniseen muffinssivuokaan tai kaksinkertaisiin paperisiin muffinssivuokiin. Paista munakasmuffinsseja 200 asteessa 20–25 minuuttia. 



*****

Muita munakkaita ja vastaavia:
kuohkea vispattu juustomunakas (omelette soufflée au fromage)
persialainen kukkakaalimunakas (Kookoo-ye Gol-e Kalam)
kuohkea valkuaiskokkeli (munakokkeli valkuaisista)
uunimunakas porolla ja sienillä (munakasmuffinsseja vastaava)

4 kommenttia:

  1. Nami, herkullista ja ihanan helppoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niin on! Minusta on niin mukavaa, kun on helposti valmistuvia ja hyviä ruokia.

      Poista
  2. Munakasmuffinssi voisi juuri nyt maistua, vaika ruoanvalmistusruoaksi ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoanvalmistusruoka – mainio idea! Kun ruokaa tekee yhdessä isommalla joukolla, ei olisi pöllömpää olla tarjolla pientä suupalaa, ruoanvalmistusruokaa siinä touhutessa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...