torstai 7. huhtikuuta 2016

FODMAP: Tofua pinaatti-lehtikaalikastikkeessa nepalilaisittain

Keväisen keltainen tofu pinaatti-lehtikaalikastikkeessa tuo auringonpaistetta ruokapöytään. Lisäksi se hoitaa herkkää vatsaa hellästi. Resepti on poimittu  Pauliina Tervon tammikuussa 2016 ilmestyneestä Herkän vatsan kokkikoulu -keittokirjasta. Kirjan teemana on opastaa, miten valmistaa gluteenittomia leivonnaisia ja vatsaystävällistä ruokaa. Käytetyt ruoka-ainekset perustuvat FODMAP-ruokavalioon.


Pauliina Tervo on valtiotieteiden maisteri, innostunut kotikokki ja herkkävatsaisille järjestettävien kokkikurssien kouluttaja. Pauliina pitää myös FODMAP-keittiöni -ruokablogia. Hän oli kärsinyt vatsaoireista yli 30 vuotta, kunnes tutustui FODMAP-ruokavalioon. Uudella ruokavaliolla hän sai oikuttelevan vatsansa rauhoittumaan.

Herkän vatsan kokkikoulu -keittokirja on täynnä ilosanomaa vatsavaivoista kärsiville: on olemassa ruokavalio, jota yksilöllisesti sovellettuna voi saada helpotusta elämäänsä, sillä yksi syy ärtyvän ja oireilevan suoliston syynä voi olla sopimaton ruokavalio. Koska vatsavaivojen taustalla vaikuttavia syitä on kuitenkin monenlaisia ja usein myös päällekkäisiä, on ruokavalion oltava yksilöllinen. Yksilöllinen FODMAP-ruokavalio yhdessä lääketieteellisen tutkimuksen ja hoidon ohella tukee suoliston tervehtymistä. Kirjan asiantuntijapuheenvuoron on kirjoittanut FLT Ravintovalmentaja® Annika Havaste. Kirjassa on kerrottu sopivan kansantajuisesti suoliston ja ruoansulatuskanavan toiminnasta ja toimintahäiriöistä. Vatsan toiminnan periaatteiden lisäksi kirjassa on tietoa ruoka-aineiden vaikutuksista elimistölle sekä runsaasti ihania ruoka- ja leivontareseptejä!


Minä innostuin tekemään tofua pinaatti-lehtikaalikastikkeessa, joka on saanut innostuksen nepalilaisen ja intialaisen keittiön mauista. Pauliina kehitti reseptin lempiruokansa tilalle, koska hänen vatsansa ei kestä muun muassa kyseessä olevan ruoan sisältämää valkosipulia. Otaksun lempiruoan olevan palak paneeria tai vastaavaa. Itse rakastan intialaista ruokaa ja palak paneeria, joten oli kiva kokeilla vähän toisenlainen resepti siitä. Tofukastike on ihanaa! Lehtikaalin lisääminen pinaatin rinnalle on myöskin kiva idea. Lehtikaali on siitä mainio, että sitä löytyy nykyään kaupoissa ainakin kahta sorttia: isolehtistä, josta tulee poistaa kova lehtiruoti ja purkissa kasvavaa "baby lehtikaalia", jota voi käyttää sellaisenaan. Alkuperäisessä reseptissä neuvotaan käyttämään baby-pinaattia, mutta sen sijaan voi käyttää tavallista pinaattia tai pian keväisen ajankohtaista nokkosta. Olen lisännyt helpot nokkosen ja pinaatin käsittely- ja ryöppäysohjeet reseptin loppuun.

Kuten jo mainitsin,  rakastan intialaisia makuja, joten seuraavaksi kokeilen keittokirjan intialaisia kana-kasvispyöryköitä lempeän tulisen tomaattikastikkeen kanssa. Sekin kuulostaa huikean hyvältä. Vaikka intoilen intialaisista resepteistä, keittokirjassa löytyy lukuisia herkulliselta vaikuttavia muita ei-intialaisia ruoka- ja jälkiruokareseptejä, unohtamatta gluteenittomia kuohkeita leivonnaisia. Suosittelen keittokirjaa lämpimästi kaikille, jotka ovat kiinnostuneita vatsan hyvinvoinnista sekä gluteenittomasta ruokavaliosta.


Herkän vatsan kokkikoulu -keittokirja sai minut innostumaan vatsaa hellivän ruokavalion saloista. Olenhan itsekin huomannut, miten esimerkiksi vehnä vaikuttaa vatsaani – vatsa turpoaa ja mouruaa. Tosin myönnän, että ruokavalion mahdollinen muuttaminen, joidenkin ruoka-aineiden poisjättäminen, aiheuttaa lievää muutosvastarintaa jo pelkästään ajatuksena. Toisaalta olisi ihanaa, että suolisto toimisi moitteettomasti. Annan aikaa itselleni ja tutustun lisää aiheeseen. Koitan koota oman blogini ylälaitaan FODMAP-ruokavaliosta lisää tietoa ja linkkejä, jota päivitän tarpeen mukaan. Ruokablogini ei tältä istumalta muutu FODMAP-blogiksi, mutta aihe kiinnostaa ja on tutustumisen arvoinen. Laitan jatkossa postausteni loppuun tunnisteen FODMAP silloin, kun otaksun reseptini olevan suoraan kyseessä olevan ruokavalion mukainen. Blogista löytynee jo nyt FODMAP-ruokavalioon sopivia reseptejä, mutten nyt lähde niitä erikseen etsimään. Ehkä myöhemmin.

Aurinkoisen ihanaa kevättä ja olon keveyttä!


Tofua pinaatti-lehtikaalikastikkeessa

3–4 annosta

270 g (1 pkt) maustamatonta luomu jalotofua kuutioituna

Pinaatti-lehtikaalikastike:

150 g  suomalaista baby-pinaattia, pakastepinaattia tai ryöpättyä pinaattia/nokkosta*
3         lehtikaalin lehteä tai purkillinen "baby-lehtikaalia" karkeasti silputtuina
3         tomaattia lohkoina
1 rkl    sitruunanmehua
1,5 dl  täysrasvaista kookosmaitoa
0,5 dl  ruohosipulia hienonnettuna
0,5 dl  persiljaa hienonnettuna
0,5      punainen chili silputtuna
0,5 rkl inkivääriä raastettuna tai 1 tl jauhettua inkivääriä
5 rkl    oliiviöljyä
1 tl      juustokuminaa
1 tl      kurkumaa
1 tl      Himalajan ruususuolaa
(1 tl    kookossokeria)
mustapippuria

Ota kaikki ainekset valmiiksi esille. Huuhtele kasvikset ja hienonna tai pilko ne valmiiksi. Poista lehtikaalista kova lehtiruoti.

Kuumenna öljyä wokissa tai korkealaitaisella pannulla. Lisää öljyyn yksitellen chili, inkivääri, juustokumina ja kurkuma. Kuullota mausteita kevyesti alentaen lieden lämmön keskilämmölle. Varo polttamasta mausteita. Lisää pian joukkoon sitruunanmehu, tomaatit, pinaatti ja lehtikaali. Tämän jälkeen lisää vielä ruohosipuli, persilja, suola ja kookossokeri. Hauduta miedolla lämmöllä 10 minuutin ajan välillä sekoitellen.

Lisää kasvisten joukkoon tofu ja kookosmaito. Rouhi sekaan mustapippuria. Hauduta kastiketta vielä viisi minuuttia. Tarkista maku.


*****

*Pinaatin ja nokkosen käsittely

Tavallinen pinaatti ja nokkonen tulee ryöpätä, baby-pinaattia voi käyttää tuoreeltaan. Ryöppäämisen ansiosta pinaatista tai nokkosesta liottuu vesiliukoinen nitraatti pois, jonka jälkeen ne ovat ruoanlaittoon sopivia.

Pinaatti tulee huuhdella kylmällä vedellä siivilässä ennen ryöppäystä. Nokkonen kannattaa taas huuhdella kylmässä vedessä pesualtaassa tai isossa vadissa, jotta siitä saadaan epäpuhtaudet ja mahdolliset pikkuötökät siivottua pois.

Pinaatin ja nokkosen ryöppääminen: Keitä vähintään 5-litran kattilassa vettä, (mikäli sinulla ei ole näin isoa kattilaa, ryöppää huuhdeltu pinaatti kahdessa erässä). Lisää pinaatinlehdet runsaaseen kiehuvaan veteen ja keitä 2–3 minuuttia. Kaada pinaatti tai nokkonen siivilään ja huuhtele ne siivilässä kylmällä vedellä. Purista niistä ylimääräinen vesi pois. Kasvikset ovat nyt valmiita käytettäväksi ruoanlaittoon tai ne voi pakastaa. 

Pinaatin keittämiseen käytettyä vettä ei oteta talteen, mutta nokkosen ryöppäysvettä voi käyttää esimerkiksi kasvien tai hiusten hyvinvointiin: suihkuttamalla sitä kasveihin ötökät ja muut kirput saavat kyytiä sisäkasveille ja puutarhassa, tunkion parannusaineena ja hiuksia hoitavana huuhteluvetenä.



*****

Keittokirja on saatu arvostelukappaleena.




5 kommenttia:

  1. Voi kun olin iloine kun näin että täällä on fodmap-resepti! Kohta 2 vuotta fodmappaileena kaipaan jo vähän inspiraatiota mitä voi syödä. Se on kyllä niin haastava eliminaatioruokaavalio että en suosittele kenenkään aloittavan sitä ilman ravitsemusterapeutin avustusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, että FODMAP-resepteille on yllättävän paljon kysyntää. Pauliina Tervon keittokirjasta on varmasti iloa monelle.

      Mietinkin postausta kirjoittaessani, että miten muotoilisin tuon ruokavalion mahdollisen aloittamisen, mutta jätin sen vähän ympäripyöreäksi. Olet täysin oikeassa, että FODMAP-ruokavalioon siirtyminen on hyvä toteuttaa ammattilaisen ohjauksessa. Itse olen ajatellut varata ajan loppukeväästä tai alkukesästä FLT ravintovalmentajalle. Sitten näkeekin, minkälaisia korjauksia ruokavalioon on syytä omalta kohdaltani tehdä.

      Poista
  2. Herkullinen ohje;olen tehnyt tuon tapaista mutten ihan samanlaista,joten varmaan teen tätäkin,koska syön tofua viikottain. Minulla on myös helposti ärtyvä vatsa,ja nyt vielä muutenkin sellaista ,että pitäisi katsoa tarkkaan mitä syö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael!

      Minä olen heikkona kiinteään tofuun. Onneksi tofu lienee sallittujen ruokien joukossa meille vatsakimuranteille!

      Poista
  3. Kiitos kirja-arviosta ja ihanasta palautteesta, Paula ♥

    On kiva kuulla, miten reseptit toimivat ja myös taipuvat erilaisiin versioihin eri keittiöissä. Esim. tuo nokkosen käyttäminen on oikein hyvä ajatus - tosin olen itse niin surkea hortoilija, että en varmaan saa tänä(kään) keväänä nokkosia kerättyä. Kaikkeen ei vaan aika riitä.

    Noihin aikaisempiin kommentteihin liittyen on todettava, että FODMAPien eliminointi ja itselle sopivien FODMAP-pitoisten ruokien sietokyvyn löytäminen ei välttämättä vaadi ammattilaisen ohjausta, mutta toki se voi helpottaa ja tuoda turvallisuuden tunnetta uuteen tilanteeseen.

    Sen sijaan koin itse erittäin tarpeellisena FLT Ravintovalmentajan ohjeet siihen, miten voin täydentää ruokavaliota niin, että saan kaikki tarvittavat ravintoaineet: vitamiinit, hyvät rasvat, proteiinit, kuidut yms.. Tärkeintä on oppia hoitamaan suolistoa mahdollisimman ravintopitoisella ruokavaliolla, sillä pelkkä karsiminen vain kurjistaa muutenkin huonossa kunnossa olevaa kehoa. Tosin epäterveellisen ja sairastuttavan ruoan pysyvä poistaminen on suurin terveysteko, jonka voi vatsalle tehdä (todettu ihan omakohtaisesti).

    Tervehtymisen myötä voi sitten palautella yhtä ja toista ihanaa takaisin lautaselle. Kukaan tervevatsainen tuskin tajuaa, miten onnelliseksi joku voi tulla haukatessaan vuoden tauon jälkeen kukkakaalia :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...