sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Sulatejuustolla täytetyt lihapullat



Sulatejuusto täytteenä lihapulliin tekee niistä mukavan meheviä. Lihapullaa leikatessa juusto on ihanan löysää ja täyteläistä. Lapsista täytetyt lihapullat olivat "tosi hyviä". Pyörittelin taikinasta 22 kohtuullisen kokoista lihapullaa. Paistoin ne pannulla, koska silloin niihin saa kauniin pinnan. Jos olisi ollut kiireempi, olisin paistanut ne uunissa.

Jälleen käytin yrttinä kesäsuosikkia, lipstikkaa. Saattaa olla, että käytin sitä hieman enemmän kuin reseptin puoli desilitraa, mutta yrttien määrä on aina vähän sinnepäin, kunhan niitä on riittävästi. Jos lipstikka tuntuu vieraalta, voi sen vaihtaa mieleiseensä. Minä tykkään myös käyttää maustepippuria näissä suomalaisen oloisissa lihapullissa, ne maistuvat silloin enemmän mummolan lihapullille. Mustapippuri toimii myös. Jos ei painele sulatejuuston reikää kunnolla umpeen, juusto valuu paisteettaessa pannulle. Se, että juusto tursuaa lihapullan sisältä hitusen, ei haittaa mitään. Nämä ovat niitä tosi hyviä lihapullia ;)


Sulatejuustolla täytetyt lihapullat

700 g jauhelihaa
1        sipuli hienonnettuna
2        valkosipulinkynttä hienonnettunina
1 dl    kermaa
1 dl    Pofiberiä (tai korppujauhoja)
2        kananmunaa
0,5 dl lipstikkaa, persiljaa tai basilikaa
1 tl     paprikajauhetta
1 tl     korianterijauhetta
suolaa ja maustepippuria tai mustapippuria (laitoin 1 tl suolaa ja 1 tl maustepippuria)

täyte:
50 g   leikattavaa sulatejuustoa kuten Koskenlaskija


  • Kuullota sipuli ja lisää valkosipuli pannulle hetkeksi. Ota sipuli sivuun jäähtymään.
  • Sekoita Pofiber kermaan. Anna turvota 5 minuuttia. Sekoita joukkoon ensin jauheliha, sitten loput ainekset. 
  • Leikkaa sulatejuusto hitusen sokeripalaa pienemmiksi kuutioiksi, noin 25 palaan.
  • Jos paistat lihapullat pannulla: pyöritä kylmään veteen kostutetuin käsin taikinasta lihapullia, jos taas paistat lihapullat uunissa, pyöräytä öljyyn kostutetuin käsin taikinasta lihapullia. Paina sormella lihapullaan kolo ja laita siihen sulatejuustonpala. Purista lihapulla kiinni ja pyöräytä se uudelleen nätiksi pullaksi.
  • Paista lihapullat pannulla kypsiksi tai uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Vinkki: Pidin lihapullat lämpiminä kattilassa, jonka pohjalla oli desilitra lihalientä. Lopuksi liemestä voi tehdä kastikkeen lisäämällä siihen kuohukermaa ja keitellä vähän kasaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...