perjantai 4. lokakuuta 2013

Intialaiset lihapullat, koftat



Intialainen ruoka on hieman tulisen, mutta lempeän mausteista. Intialaisen ruoan mausteista keittiöön syntyy ihana mausteinen tuoksu, josta meidän perhe ilahtuu aina. Minulla on tapana väkerrellä montaa sorttimenttia suolaisia herkkuja, kun teemana on intialainen ruoka. Arkeen ei meillä kuitenkaan riitä aika puuhastella keittiössä montaa tuntia. Ruoan tulee olla valmista kohtuullisessa ajassa. Intialaiseen tunnelmaan pääsee arkenakin, kun pyöritteleekin perinteisiin lihapulliin vähän erilaisia mausteita ja keittää yksinkertaisen kastikkeen. Helppoa ja nopeaa :)

Tosin tyttöseni kysyi aterialla, etteikö meillä olekaan daalia, linssikastiketta. Äiti, sehän kuuluu intialaiseen ruokaan, hän jatkoi. Juu, kuuluu kyllä, mutta tällä kertaa söimme arkiruokana intialaista, vähän pelkistetymmin. Ehdollistaminen tuntuu toimivan meidän perheen ruokailussa ;)

Intialaiset lihapullat pitäisi kaiketi valmistaa yksinomaan lampaan tai sen lisäksi porsaan jauhelihasta, mutta mielestäni Suomessa voi lihapulliin leipoa Pyhää Lehmääkin. Ainakin on arkista, suomalaista intialaista apetta.


Intialaiset lihapullat

700 g karitsan tai naudan jauhelihaa
2        sipulia silputtuina
2        valkosipulinkynttä hienonnettuina
2        kananmunaa
1 rkl   korianterijauhetta
2 tl     garam masalaa
2 tl     inkivääriä raastettuna
0,5 tl  vahvaa chilijauhetta tai 2 tl chilijauhesekoitusta
1 dl    tuoretta korianteria hienonnettuna
suolaa ja mustapippuria

tomaattinen kastike:
3 dl  maustamatonta jogurttia
3 dl  paseerattua tomaattia
2–3  valkosipulinkynttä hienonnettuina
1      kanelitanko
1 rkl inkivääriä raastettuna
1 rkl  garam masalaa
1 tl   vahvaa chilijauhetta tai 1 rkl chilijauhesekoitusta

Kastike:
Sulata voi ja laita kanelitanko maustamaan sitä. Lisää joukkoon valkosipuli, inkivääri, garam masala ja chili. Kääntele mausteita kuumassa rasvassa. Sekoita joukkoon jogurtti ja paseerattu tomaatti. Kiehauta kastike.

Lihapullat:
Kuullota sipulia pari minuuttia. Lisää joukkoon valkosipuli, korianterijauhe, garam masala, inkivääri ja chili. Pyöräyttele sekaisin. Nosta maustettu sipulisilppu jäähtymään.

Sekoita hieman jäähtynyt sipulisilppu, kananmunat ja korianterisilppu jauhelihaan. Mausta jauhelihataikina suolalla ja mustapippurilla. Pyörittele kylmään veteen kostutetuin käsin voipaperin päälle taikinasta lihapullia.

Nostele lihapullat vähän kerrallaan kastikkeen joukkoon. Laita kansi päälle ja anna kastikkeen kuumentua kiehuvaksi. Varovaisesti käänetele lihapullia ja laita kansi takaisin pannun päälle. Keitä lihapullat kastikkeessa kypsiksi, pari kertaa käännellen. Kypsymisen voi tarkistaa halkaisemalla lihapullan.

Jälkikirjoitus:

Valokuvauksessa automaatiikan pois jättäminen –haasteprojekti on vihdoin tullut tiensä päähän, osa 4/4. Eniten ongelmia tuotti illan hämärä. Pimeällä eivät värit toistu oikeina ja muutoinkin kuvista tulee synkkiä. Aurinkoisena päivänä kuvia on ilo ottaa ja näistä kuvista usein löytyy joitain sellaisia otoksia, jotka vaikuttavat lähes herkulliselta. Kiltit ystävät väittävät pitävänsä kuvistani, onneksi on ystäviä! Kyllä valokuvaaminen on kohteen lisäksi valon kuvaamista. Olen tuskaillut kuvien ottamisen kanssa, tällainen maallikko kun olen, mutta haasteen päättymisestä huolimatta olen päättänyt jatkaa tällä mielenkiintoisella polulla. Yritän siten pitää auto-nappulan poissa käytöstä ja kuvata jatkossakin muilla asetuksilla – syteen tai saveen ;)

6 kommenttia:

  1. Hurjan hyvältä näyttää. Ihanat kuvausastiat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna :) Nämä astiat olen saanut äidiltä.

      Poista
  2. Kuulostaa hyvältä! Voisinkin joskus kokeilla näitä itselleni. Meillä myös pidetään intialaisesta ja nepalilaisesta ruoasta ja Lähi-idän herkuista. Sunnuntaina olisikin tarkoitus tehdä palak paneeria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Meillä maistuu samat makumaailmat, ainakin näiltä osin :)

      Olen tehnyt palak paneeria kaksi kertaa tällä viikolla ja teen luultavasti vielä kerran, ennen kuin laitan oman reseptini tänne blogiin. Ruoka on ollut ihanaa, mutta olen iltasella saanut niin epäselviä kuvia, että itsekin olen ihmetellyt niitä. Palak paneer on herkkua!

      Poista
  3. Ei voi olla totta! Juuri tällaisia minä olen himoinnut koko viikon! Mukana ovat aika lailla kaikki lempimausteeni, kuola tässä melkein valuu näppäimistölle. :P

    VastaaPoista
  4. Eikös me olla muutenkin tallattu samoja polkuja ennenkin ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...