keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Sienirisotto eli parsakaali-kukkisrisottoa suppilovahveroilla


Risoton riisi valmistuu todella vaivattomasti parsa- ja kukkakaalin kukinnoista. Kuten perinteiseen risottoon, parsakaali-kukkisrisottoon sopivat sienet erinomaisesti. Ihanaa kasvisruokaa! 

Edellisellä kerralla tein perusreseptin kukkakaalirisotosta. Tällä kertaa otin mukaan parsakaalin ja sienet. Parsakaalin kukinnot kypsyvät mielestäni hitaammin, tai sitten riisin joukkoon oli eksynyt jonkin verran parsakaalin vartta, joka kypsyy selvästi hitaammin kuin kukkiksen kukinnot. Risottoa kypsytellessä, kannattaa seurata kasvisriisin pehmenemistä. Risotossa mielestäni kasvisriisin kuuluu olla pehmeämpää kuin kukkisriiseissä tai -couscouseissa. Risoton voi tietenkin valmistaa vain kukkis- tai parsakaaliriisistä, mutta kannattaa muistaa, että yleensä yhdestä parsakaalista tulee vähemmän riisiä ja enemmän yli jääviä varren osia kuin yhdestä kukkakaalista.  Kaikki hyväkuntoiset riisiltä ylijäävät kasvinosat kannattaa laittaa kattilaan ja keittää niistä esimerkiksi kasvissosekeitto. 

Risoton yksi ominaisuus on kermainen tahmaisuus, joka tavallisesti tulee riisin hiljalleen keittämisestä ja liittyy risottoriisin ominaisuuksiin – kermaa ei näissä käytetä. Koska kasvikset eivät muodosta samanlaista tahmeutta, olen lisännyt kasvisrisoton ohjeeseen kermaa. Minusta tämä toimii hyvin näin. Risoton kuuluu olla hieman kostea, muttei kuitenkaan kastiketta. Jos risottoa jää yli, sen voi lämmittää pannulla lisäämällä joukkoon tilkan kermaa.   


Parsakaali-kukkisrisotto sienillä

1        kukkakaali
1        parsakaali
0,5 l   tuoreita sieniä silputtuna tai 1,5 dl kuivattuja sieniä, esimerkiksi suppilovahveroita
1        sipuli
2        valkosipulinkynttä
1 dl    valkoviiniä
2 dl    kermaa, kasvipohjaista kermaa tai kasvislientä
2 dl    parmesaania
0,5 dl timjamia, lipstikkaa tai persiljaa
sienisuolaa tai suolaa
mustapippuria

koristeluun:
muutama paistettu sieni
yrttisilppua

tarjoa:
parmesaanin kera

Jos käytät kuivattuja sieniä, liota niitä puolisen tuntia kylmässä vedessä. Valuta sienet ja purista niistä ylimääräinen vesi. Silppua sienet.

Sienet paistetaan kuumalla pannulla, kuumassa rasvassa, jotta ne ruskistuvat, eivätkä vain kiehuisi omassa liemessään kypsiksi. Kuumenna pannulla rasva. Pidä liesi edelleen kuumana ja lisää sienet pannulle. Kääntele sieniä ja ruskista sienet huolella. Paistuessaan sienet ensin imevät rasvan ja parin, kolmen minuutin kuluttua se nousee takaisin sienten pintaan, jolloin ne alkavat ruskistua. Nosta sienet sivuun odottamaan.

Leikkaa kukka- ja parsakaalista kukinnnot erikseen. Laita ylijäävät lehdet ja varret talteen kasviskeittoa varten. Surauttele kukinnot kolmessa, neljässä erässä monitoimi- tai yleiskoneen leikkuuterällä muruksi, parsakaali-kukkisriisiksi.

Kuullota sipulia korkealaitaisella pannulla ja lisää minuutin kuluttua valkosipuli. Kaada joukkoon valkoviini ja anna sen kiehahtaa. Kumoa joukkoon parsakaali-kukkisriisi ja kerma. Kypsennä risottoa reilun 20 minuutin ajan samalla käännellen sitä. Nyt kasvisriisi saa kypsyä vähän enemmän kuin tavallisesti, pehmeämmäksi. Sekoittele joukkoon lopuksi parmesaani, timjami sekä ruskistetut sienet ja anna niiden lämmetä. Mausta (sieni)suolalla ja pippurilla. Lisää tarvittaessa hieman kermaa.

6 kommenttia:

  1. Tuota sieniversiota pitääkin joskus kokeilla kukkis/parsakaalirisoton seuralaisena.Tosin suppikset pitää vaihtaa toisiin sieniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienet sopivat ihanasti risottoon. Ja suppikset voi vaihtaa juuri niihin lähimetsän tai -torin sieniin ;)

      Poista
    2. Ne sienet tulevat marketin hyllystä;D Hyvä valikoima ,onneksi,vähän kompensoi sitä ettei pääse metsään sieniä poimimaan.

      Poista
    3. Teillä ne marketin hyllyt tursuavat muutoinkin kaikkea ihanaa :)

      Poista
  2. En kestä, nämä sinun risottosi ja sieniruokasi kuullostavat aina vaan niin käsittämättömän herkullisilta... Ja se lipstikkakin löytyi sieltä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Siiri :)

      Joo, lipstikka löytyy resepteistäni aina, kun se vain ruokaan sopii – se on yksi suosikeistani ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...