keskiviikko 13. elokuuta 2014

Yrttiöljyssä marinoitu kesäkurpitsa



Yrttiöljyllä sivellyt, paistetut kesäkurpitsasiivut maistuvat ihanilta niin lämpiminä kuin kylminäkin. Ne sopivat sellaisenaan aterialle kasvislisukkeeksi,  noutopöydän herkuksi, leivän päälle, salaattiin tai maukkaiden juustojen kanssa nautittavaksi. Juustoiksi sopivat esimerkiksi feta, vuohenjuusto, mozzarella, pippurituorejuusto ja sinihomejuusto. Meillä marinoitu kesäkurpitsa yhdistettiin fetan kanssa ja tarjottiin kokonaisena grillatun porsaan sisäfileen lisukkeena.

Kesällä ihan älyttömän helppo saada meidän perheen miehet mukaan, yhdessä kokkailemaan, koska grillaaminen on niin äijäkästä  – heidän mielestään. Kun pyysin miestäni grillaamaan kesäkurpitsan siivuja, hän marmatti, että grillatut kesäkurpitsasiivut sellaisenaan eivät juuri maistu millekään. Kesäkurpitsa onkin todella mieto ja siksi sitä kannattaa maustaa vähintäänkin suolalla ja mustapippurilla. Minä tykkään maustaa lisäksi yrteillä ja valkosipulilla. Ruokailun jälkeen mieheni sanoi tyytyväisenä, että olipa yrttiöljymarinoitu kesäkurpitsa hyvää! Niinpä niin, ajattelin ja kiitin hymyillen.

Marinoidut kasvikset ovat kesäruokaa parhaimmillaan. Loppukesän sato kypsyy vauhdilla ja niistä on mukava valmistaa vahtelevia, maukkaita ruokia. Minulla onkin takataskussa jonkin verran näitä kesäkurpitsareseptejä, joita olen tehnyt tai kokeilen lähiaikoina. Niin ja olen minä marinoinut kesäkurpitsaa aikaisemminkin; silloin tein sen marinoimalla kasviksen ensin ja grillaamalla vasta sen jälkeen. Tällä kertaa grillataan tai paistetaan kesäkurpitsa ensin ja sipaistaan yrttiöljy pintaan vasta jälkeenpäin. Kumpikin tapa toimii, maut ovat hieman erilaiset.

Koska yrttiöljyssä marinoitu kesäkurpitsa on erityisen hyvää kylmänä, kannattaa tehdä iso annos. Syödä lämpinänä osa ja loput kylmänä. Yrttiöljyä voi käyttää myös salaantin kastikkeena.

Yrttiöljyssä marinoitu kesäkurpitsa


2 kesäkurpitsaa, 1 cm siivuina
öljyä voiteluun

yrttiöljy:
0,75 dl öljyä
2 rkl     balsamicoa
0,5 dl   basilikaa
0,5 dl   timjamia
1 rkl     salviaa
2          valkosipulinkynttä hienonnettuna
suolaa ja mustapippuria

Mittaa kaikki yrttiöljyn ainekset kulhoon. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Surauta ainekset  sauvasekoittajalla tasaiseksi kastikkeeksi. Tarkista maku. Anna yrttiöljyn makuuntua huoneenlämmössä, kunnes olet paistanut kesäkurpitsan.

Voitele kesäkurpitsan siivut öljyllä. Paista tai grillaa niihin molemmin puolin kaunis kullanruskea väri. Sudi yrttiöljy lämpimiin kesäkurpitsan siivuihin ja kaada ylijäävä yrttiöljy kurpitsan siivujen päälle. Tarjoile lämpimänä tai jääkaappikylmänä.

15 kommenttia:

  1. Tuo on niin hyvää;samantapaista tulee omassa keittiössäni usein tehtyä.Tosin grillipannulla ,kun ulkogrilliä ei ole. Aivan ihana antipasti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Nyt on kesäkurpitsa-aika parhaimmillaan ja siksi onkin niin hyvä syy herkutella!

      Poista
  2. Nämä on kyllä niin hyviä. Tapaan tehdä näitä erilaisina versioina, mutta olen aina ensin grillannut. Voisin kokeillakin näin päin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin!

      Mieti juuri, olenkohan kirjoittanut reseptin hieman epäselvästi. Aikaisempi marinoitu kesäkurpitsa on marinoitu ennen grillausta. Tässä reseptissä tehdään yrttiöljy valmiiksi, mutta kesäkurpitsat grillataan ensin ja vasta grillauksen jälkeen maustetaan yrttiöljyllä. Pitänee jatkossa olla huolellisempi!

      Poista
  3. Kesäkesäkurpitsa on herkkua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samaa mieltä! Ihanaa, että sato on niin runsas.

      Poista
  4. Kesäkurpitsa on kyllä hyvää ja erittäin monipuolinen kasvis. Harmittavasti oma satoni on ihan katastrofi = 2 kurpitsaa. Höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi! Mitä ihmettä tapahtui? Kesäkurpitsa on todella helppo kasvattaa – haasteena voi toki olla se, että on poissa kotoa pitkään, eikä taimi saa vettä. Toivottavasti et lannistu ja kokeilet uudelleen!

      Poista
  5. Vielä on onneksi aikaa grillailla, tätäkin siis ehtii tekemään. Nams!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt, että kokeilisin jatkaa grillikautta mahdollisimman pitkään. Saa nähdä jatkuuko innostukseni vielä syksyn tuiverruksissa.

      Poista
  6. Ihana resepti, tätä täytyykin ehdottomasti kokeilla, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos inspirations! Kesäkurpitsalla on hyvä olla paljon käyttökelpoisia reseptejä, koska ainakin meillä sato on todella runsas viidestä taimesta.

      Poista
  7. Kun kesäkurpitsaa pukkaa kunnolla, ei hyviä reseptejä ole ikinä liikaa, eli kiitos! Nyt oli _ eikun on_ niin hassu kesä että vein kesäkurpitsan taimet maalle vasta heinäkuussa. Ja nyt jo olen pulassa mihin kaikkialle sitä hukkaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Vähän sama tilanne meillä tuon sadon kanssa. Ihana ongelma!

      Poista
  8. Kiitos hyvästä reseptistä, laitan sitte syötäväksi 10 kpl 2 kilon painoisia pötkylöitä

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...