sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Sipulipiirakka seesaminsiemenillä höystetyllä piirakkapohjalla



Sipulipiirakan sipulit haudutetaan ihanan makeiksi tehden piiraasta mehevän ja maukkaan. Sipulit valmistin melkein samaan tapaan kuin perinteisten jauhemaksa- ja maksapihvien seuraksi olen ruskistettuja sipuleita usein tehnyt.

Käyn parhaillaan viinikurssia, jolla opetellaan maistelemaan viinejä ja syödään lopuksi kurssilaisten tuomia herkkuja. Opettajamme sanoi, että parhaiten viinejä oppii maistelemaan kokeneen maistelijan kanssa. Olen samaa mieltä, sillä ohjatussa maistelussa pystyy keskittymään juuri niihin asioihin, joihin opettaja neuvoo kiinnittämään huomiota. Kokematon maistelija on haltioissaan löytäessään uusia ulottuvuuksia viinien tuoksuissa, väreissä ja makuvivahteissa. Ensimmäiselle viininmaistelulle leivoin kaksi mehevää sipulipiirakkaa. Resepti alla on tietenkin yhdelle piiraalle.

Piirakkapohjaan olen myös erittäin tyytyväinen. Se onnistui erinomaisesti. Olen kirjoittanut ohjeeseen, että pohja tehdään monitoimikoneessa, mutta sen voi yhtä hyvin nyppiä käsin. Lähiaikoina postaan purjo-katkarapupiirakan ohjeen, jonka pohja on lähes samanlainen. Sen pohjaan vaihdoin vain seesaminsiemenet auringonkukansiemeniin. Pohjan aineksia voi siten varioida sen mukaan, mitä kotoa löytyy. Monitoimikoneessa siemenet jauhaantuvat mukavasti, jolloin ne ovat osin jauhetta, osin siemensilppua. Samaa tekniikkaa olen käyttänyt siemennäkkärissäni, jossa en ole käyttänyt mitään valmiita jauheita tai jauhoja vaan osa siemenistä jauhetaan monitoimikoneessa jauheeksi. Voit myös selailla muita paistamiani piirakoita. Sipulipiirakan pohjan idean olen löytänyt Anne Aobadian keittokirjasta Mera matkärlek.



Sipulipiirakka


täyte:
500 g sipulia halkaistuna ja viipaloituna
2        valkosipulinkynttä hienonnettuina
0,5 dl balsamiviinietikkaa, tarvittaessa lisäksi pieni tilkka vettä
0,5 tl  suolaa
0,5 tl  mustapippuria
100 g juustoraastetta
0,5 dl lipstikkaa, timjamia tai persiljaa silputtuna

munamaito:
3        kananmunaa
2 dl    kermaa
(puolet täytteen juustoraasteesta)

piirakkapohja:
2 dl     mantelijauhoja
0,5 dl  kookosjauhoja
0,5 dl  seesaminsiemeniä
0,5 rkl psylliumia
1 tl      leivinjauhetta
0,25 tl suolaa
1         kananmuna
75 g    voita
1 rkl    kylmää vettä

Tee ensin pohja:
Sekoita kuivat ainekset monitoimikoneessa leikkuuterällä: mantelijauhot, kookosjauhot, seesaminsiemenet, psyllium, leivinjauhe ja suola. Lisää joukkoon kananmuna ja voi. Kun taikina on sekoittunut tasaiseksi, lisää vesi. Ota taikina kulhosta ja levitä se taputtamalla piirakkavuokaan tai irtopohjavuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi. Laita vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Valmistele täyte:
Paahda sipulisiivuja rasvassa. Sekoittele niitä koko ajan ja anna niiden tummua reilusti. Varo kuitenkin polttamasta niitä. Kun sipulit ovat saaneet kauniin värin, lisää ensin valkosipuli ja ja sen jälkeen balsamiviinietikka. Anna sipulin hautua ilman kantta kunnes neste on lähes haihtunut. Mausta sipuli suolalla ja pippurilla. Anna sipulin jäähtyä.

Sekoita sipulin joukkoon puolet juustoraasteesta ja lipstikka. Levitä täyte piirakkapohjalle. Sekoita haarukalla kananmunat, kerma ja loput juustoraasteesta. Kaada seos piirakan päälle.

Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes se on saanut kauniin värin pintaan ja muna-kerma on hyytynyt.







2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...