perjantai 10. helmikuuta 2012

Broilerimureke leipävuoassa omenaisen currykastikkeen kera

tämä pötkylä on menossa uuniin
Kun meidän perheessä pitää saada nopeasti ruokaa, naudan luomujauhelihasta paistetaan joko bolognesekastike tai kermainen jauhelihakastike. Melko tylsää syödä joka toinen viikko näitä pikaruokia. Ostin vaihteeksi broilerin jauhelihaa, jonka soisi tänä päivänä olevan luomua. Päätin tehdä jauhelihasta murekkeen, vieläpä leipävuokaan (mureke on tämäkkää, joten siitä pystyy helposti muotoilemaan murekepötkylän ilman vuokaakin). Lasten kommentit murekkeen ulkonäöstä olivat: "äiti, mureke näyttää ihan leivältä, kun siinä on vielä noita seesaminsiemeniä päälläkin" :) 

tämäkö leivän näköinen ;)
Suunnitellessani mureketaikinaa, innostuin tekemään siitä mausteilla kauniin keltaisen. Kevättä odotellessa aurinkoisia värejä ruokaan, myös kastikkeeseen. Ajattelin, että mantelirouhe antaa murekkeelle kivaa suutuntumaa. Ruokailuhetkellä pidin rouheen tuomasta rakenteesta, mutta tyttäreni kysyi, miksi äiti aina laitat sitä mantelia joka paikkaan. Hänen mielestään pistaasi olisi sopinut paremmin. Vau - tyttöselläni on ihanaa luovaa ajattelua ruokareseptien laadintaan :) Pistaasi rouhittuna sopii tähän reseptiin erinomaisesti, kuten mikä muukin rouhittu pähkinä. Jos käytät suolattuja pähkinöitä huomioi se reseptin loppuvaiheessa ja käytä suolaa maltillisemmin.

Murekkeen paistuessa uunissa valmistuu samalla kasvislisäke aterialle. Itse tein täytettyjä (pähkinäisiä) herkkusieniä - ilman juustoa, mutta resepti kaipaa vielä tuunaamista, joten siihen palaan joskus myöhemmin. Täytetyt herkkusienet lepäsivät eriväristen paprikasiivujen päällä ja joukossa oli kirsikkatomaatteja. Väriloistoa edelleen :)


Broilerimureke

800 g broilerin jauhelihaa
1,5 dl kermaa, vettä, kookoskermaa/maitoa, tai soijakermaa
1,5 dl perunahiutalekuitua (Pofiber) tai korppujauhoja
1 dl    mantelirouhetta
2        kananmunaa
2        sipulia silputtuina
1        porkkana raastettuna
1        valkosipuli silputtuna
1 dl    korianteri- tai persiljasilppua
2 rkl   sitruunanmehua
1 rkl   paprikajauhtta 
2 tl     curryjauhetta
1 tl     juustokuminaa
1 tl     kurkumaa
1 tl     valkopippuria
1,5 tl  suolaa

pinnalle:
öljyä
kuorimattomia seesaminsiemeniä

Sekoita isossa kulhossa kerma, Pofiber ja kananmunat. Anna niiden turvota sillä välin kun valmistelet sipulit ja porkkanan. Kuullota sipulia rasvassa minuttin ja lisää joukkoon valkosipuli ja porkkana. Kääntele vihanneksia muutaman kerran jalisää joukkoon paprika, curry, kumina, kurkuma ja valkopippuri. Anna mausteiden lämmetä minuutin. Ota pannu sivuun ja anna kasvisten jäähtyä. Sekoita turvonneeseen kerma-Pofiber-kananmunaseokseen jauheliha, mantelirouhe, korianterisilppu, sitruunanmehu ja suola. Lisää lopuksi vihannessekoitus. Muotoile mureketaikinasta pitkulainen pallo ja painele se öljytyin käsin voideltuu leipävuokaan. Taputtele vielä pintaan öljyä. Ripottele koristeeksi seesaminsiemeniä. Paista 200 asteessa noin 50 minuuttia, kunnes mureke on kypsää. Voit tarkistaa kypsyyden pistämällä tikulla murekkeeseen ja kun pienestä reiästä tulee kirkasta nestettä, mureke on kypsä. Nosta kypsä mureke vuoasta folion sisään 10 minuutin ajaksi ennen tarjoilua.


Omenainen currykastike

20 g voita tai margariinia
1 rkl curryjauhetta
1 tl   paprikajauhetta (tai savustettua paprikajauhetta)
1      salottisipuli silputtuna
1      kirpeä omena raastettuna (ilman kuoria)
2 dl  kermaa, kookoskermaa tai soijakermaa
1 rkl sitruunamehua
0,5 dl persilja- tai korianterisilppua
suolaa ja valkopippuria

Paista curry- ja paprikajauheita minuutin ajan, lisää joukkoon sipuli. Kuullota sipulia minuutin ajan ja lisää joukkoon omenaraaste ja sekoittele hetki. Lisää joukkoon kerma. Keitä kastiketta viisi minuuttia. Surauta kastike sauvasekoittajalla tasaiseksi ja lisää loput ainekset kastikkeeseen. Tarkista kastikkeen maku. Tarjoa kastike.

8 kommenttia:

  1. Hei, laitoin sinulle pienen haasteen viimeisimpään postaukseeni:)

    VastaaPoista
  2. Mitäs tänne kuuluu?
    Joko pääsiäisen koekeittiö touhussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotiäiti: kiitos, kun kyselet perääni :)

      Olen ollut hirmuisan pitkään, hirmuisan flunssan riivaama. Kotona olen kokkaillut kaikkia luvallisia ja luvattomia oikoteitä pitkin, koska ei ole ollut voimia touhuta.

      Nyt vaikuttaa hyvältä ja uskoisin flunssan olevan selätetty. Jee :D

      Pääsiästä olen vasta ajatuksen tasolla suunnitellut. No, onhan meillä aina tiettyjä traditioita, jotka on aivan pakko tehdä (enkä ole kaikkia niitä edes viime vuonna julkaissut). Mutta aina teen jotain meille uutta.

      Ihanaa pääsiäisen odotuksta!

      Poista
    2. Hienoa, että olet tervehtynyt!!!
      Minulla angiinan jälkeen alkoi maistua blogi jo ihan puulta. Ei ole mitään uutta ja erikoista päivitettävää, niin ei huvita.
      Pitäs vissiin alkaa muokata nuita mun lampaan taljoja, että sais jotain erikoista :)

      Poista
    3. Kotiäiti: kiitos, olet ihana!

      Minulla oli sairastelun aikana voimat niin olemattomat, etten jaksanut ruokaa varsinaisesti miettiä. Mieheni kysyessä, että mitä tänään syödään. Vastasin muutaman kerran, että saittehan te eilen ruokaa, tarvitseeko sitä joka päivä syödä ;)

      Tietokoneella en käynyt lainkaan, joten anteeksi vielä tässä kohdassa kaikille niille, joiden kommentointeja latailin huomattavan hitaasti. Nyt seurailen blogimaailmaa taas aktiivisemmin :)

      Odotan mielenkiinnollla lampaantaljojen muokkausta!

      Poista
  3. No onhan tuo pötkylä ihan leivännäköinen! ;D

    Blogissani on sinulle tunnustus!

    http://ripauselamaniloa.blogspot.com/2012/03/sydammmiii.html

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...