lauantai 13. huhtikuuta 2013

Meksikolainen kukkakaalicouscous ja tomaattinen guacamole


Ihan mahdottoman hyvää kasviscouscousia kukkakaalista, meksikolaisittain maustettuna. Tämä maistuu niin kuumana kuin kylmänäkin. Ja kuten aikaisemminkin olen jo maininnutkin, kukkakaalicouscous hämää syöjiään niin, etteivät he edes hoksaa syövänsä kukkakaalia. Olen aikaisemmin tehnyt vastaavaa manteli-kukkakaalicouscousia, jonka maut tulevat Marokosta ja Algeriasta.

Sain eilen inspiraation vaihteeksi miellyttää perhettä, joten tein meksikolaisen aterian. Meillä meksikolainen ruoka on perheen herkkua. Pohtiessani meksikolaisille jauhelihakepakoille sopivia lisukkeita, mieleeni juolahti tehdä maustettua kukkisriisiä/kukkiscouscousia. Tyttöseni mielestä tämä on selvästi couscousia. Sillä mennään ;)

Kostukkeeksi kukkiscouscousin rinnalle sopivat muun muassa ranskankerma, tomaattinen guacamole, tomaattisalsa ja tacokastike. Tomaattinen guacamole on ihanan raikasta, kun sen tekee itse. Guacamole sopii dipiksi ja sekä muiden meksikolaisten herkkujen kera nautittavaksi. Guacamole on poikaseni suurta herkkua. Hänen takiaan meidän perheessä pitäisi muistaa valmistaa annosta vähintään puolitoista kertaisena.

Olen pari vuotta tehnyt itse tacomaustetta. Se on erittäin monikäyttöinen mauste meksikolaisessa ruoassa. Se on helppo sekoittaa ja se säilyy hyvin tiiviissä lasipurkissa. Olen kuitenkin laittanut vaihtoehdon mausteille, mikäli et ehdi tai halua tehdä omaa maustesekoitusta. Valmis tacomauste on hieman aromikkaampi, mutta ilman sitäkin pärjää - paitsi minä ;)


Meksikolainen kukkakaalicouscous

1        kukkakaali
1        sipuli silputtuna
1        valkosipulinkynsi silputtuna
1 rkl   tacomaustetta (tai 1 tl chilijauhetta, 1 tl juustokuminaa, 0,5 tl paprikajauhetta ja 0,5 tl korianterijauhetta)
0,5-1  chili hienonnetuna (tai säilöttyä jalapenoa)
1        paprika hienonnettuna
1        kevät- tai kesäsipuli siputtuna
1 dl    pinjansiemeniä tai mieleisiäsi pähkinöitä
0,5 dl korianteria silputtuna
2 rkl   limen mehua
suolaa ja mustapippuria

Leikkaa kukkakaalista kukinnot erikseen. Laita ylijäävät lehdet ja kukkakaalin varsi talteen kasviskeittoa varten. Surauttele kukinnot kahdessa erässä monitoimi- tai yleiskoneenleikkuuterällä muruksi, kukkakaalicouscousiksi.

Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla ja nosta sivuun odottamaan. Kuullota sipulia korkealaitaisella pannulla pieni hetki, lisää joukkoon valkosipuli ja chili. Pyörä sekaisin ja lisää joukkoon tacomauste. Lisää joukkoon reilu 25 g rasvaa ja kukkiscouscous. Kypsennä couscousia noin 10 minuuttia käännellen sitä samalla. Kun olet kypsentänyt viisi minuuttia, lisää joukkoon paprika- ja kevätsipulisilppu. Kun couscous on kypsää, sekoita joukkoon korianterisilppu ja limen mehu. Mausta suolalla ja pippurilla.


Tomaattinen guacamole

2      avokadoa
2 tl   limen mehua
1      tomaatti silputtua
1 rkl ranskankermaa
1 tl   tacomaustetta (tai 0,5 tl chilijauhetta ja 0,5 tl juustokuminaa)
suolaa ja mustapippuria

Halkaise avokadot, poista kivi ja koverra sisus lusikalla lautaselle. Soseuta avokado haarukalla hienoksi tahnaksi. Lisää limen mehu ja sekoita se huolella joukkoon. Sekoita joukkoon tomaatti, ranskankerma ja tacomauste. Mausta suolalla ja pippurilla.

8 kommenttia:

  1. Kivasti maustettu kukkakaalikuskus:-) Rakastan kukkkakaalia ja nyt kun sitä vielä saa käytän sitä ahkerasti ja kuskusta siitä teen useinkin,sekä raakana että kypsennettynä.Olen myös vienyt mukaan tutuille ja aina siitä on tykätty:-) nyyh,kohta on kukkakaalin aika täälläohi....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael :)

      Minäkin rakastan kukkakaalia. Mieheni on kuitenkin hieman haastellisempi tapaus, joten näin reippaasti maustamalla hänkin syö kukkakaalia tyytyväisenä. Raakakuskusia en ole vieläkään ehtinyt tehdä. Sinulla on siitä hyvät ohjeet blogissasi, joten pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ;)

      Me vasta odottelemme kukkakaaliaikaa.

      Poista
  2. Kiitos, tätä täytyy kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Toivon, että, maistuu yhtä hyvin kuin meidän perheelle :)

      Poista
  3. Tosi herkullisen näköinen guacamole! Olisin itsekin halunnut tehdä tänään kuskusia mutten löytänyt kaapista, vaikka luulin, sitä siellä olevan. Täytyy koittaa meksikolaisittainkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mausteinen Manteli :)

      Tyttöseni sanoikin minulle guacamolesta, että onpa se hienon näköistä - johtuneekohan siitä, että yleensä laitan poikasen tai mieheni hienontamaan avokadot ja silloin jälki on vähän sinnepäin ;)

      Poista
  4. Tätä pitää kokeilla! Näyttää ihan oikealta couscousilta, mutta kiva, kun onkin kukkakaalia. Tästä saa hyvän kasvislisukkeen vaikka kesän grilliruoille.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sehän se hauskuus onkin - näyttää ja maistuu couscousilta, mutta onkin oiva kasvislisäke muun muassa grilliruoalle ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...