keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kylmä kesäkurpitsakeitto ja grillattu jambalaya-salaatti


Kesä – kylmä kesäkurpitsakeitto ja grillattu jambalaya-salaatti persikka-vinegretin kera maistuvat niin kesältä ja auringolta! Ilokseni pääsin Hartwall Novelle -kampanjaan mukaan, jossa kuusi Blogiringin bloggaajaa tekee kesäkeittiö-reseptit Novellen kanssa nautittavaksi. Käy tutustumassa kesäisiin resepteihin ja äänestä omaa suosikkiasi, mielellään Hiidenuhman keittiön kesämenuuta, kilpailusivuilla 13.6.2014 mennessä – voit voittaa jopon!


Kivennäisvedet ovatkin kesän parhaita jano- ja ruokajuomia. Hartwallin Novellesta saa kauniin ja makoisan tervetulojuoman lisäämällä laseihin muutaman tuoreen tai pakastetun marjan sekä mustaherukan, sitruunamelissan, mintun tai mustikan lehtiä. Itse laitan lisäksi pari jääpalaa, koska pidän kylmästä juomasta. Olen viime aikoina puuhastellut äitini kanssa jonkin verran pihatöissä, jolloin huoneenlämpöinenkin kivennäisvesi on maistunut erinomaisesti ja sammuttanut janoa. Valkoviinikin virkistyy, kun sen joukkoon lisää puolet kivennäisvettä. Käytin kivennäisvettä tässä menussa alkujuomana (Hartwall Novelle vadelma-raparperi kivennäisvettä, vadelmia, sitruunamelissaa ja jäitä), ruokajuomana sekä kesäkurpitsakeiton ohentajana.

Kylmä kesäkurpitsakeitto on kesän mainio alkupala ja keittojuoma, kun sitä ohentaa hieman kivennäisvedellä. Se on miellyttävän virkistävää ja sopii helteille erinomaisesti – toivottavasti saadaan mahtavia helteitä kesäksi! Kesäkurpitsakeiton voi nauttia myös kepeänä välipalana.


Perheeni valmisti äitienpäiväksi minulle ihanan salaattibrunssin. Salaatti oli täysin erilainen kuin nyt valmistamani; lihana karitsan ulkofilettä ja seurana vuohenjuustoa, mutta silti tyttäreni hoksasi, että olin parastanut heiltä idean ruokaisaan, maukkaaseen ja silti kepeään salaattiin. Olen koonnut salaatin siten, että riisiä lukuunottamatta siinä on kaikki jambalayan ainekset: grillattua broileria, jättikatkarapuja, paprikoita, sipulia, tomaattia ja kreolimausteet. Vain riisi on vaihtunut salaattiin.

Olen tehnyt oman, miedon kreolimausteseoksen, joka sopii grillauksen lisäksi pannulla ja uunissa paistaessa vihanneksia, kanaa, katkarapuja, possua tai hedelmiä. Jos haluat mausteseoksesta tulisemman, lisää savustettua paprikaa ja vähennä paprikajauhetta. Olen aikaisemmin tehnyt tacomausteen, jota käytän paljon. Kreolimaustetta voi käyttää samaan tapaan kuin tacomaustetta. Salaattikastikkeeksi tein persikka-vinegrettiä, joka on lusikoitavan hyvää! Tätä vinegrettiä tarjotaan meillä myös rippijuhlissa kesällä. Persikoita käytetään Louisianan keittiössä runsaasti, joten se oli luonteva maku salaatin kera nautittavaksi. Jambalaya-salaatti onkin kesäinen versio perinteisestä ja raskaammasta Louisianan jambalayasta.

Grillattu jambalaya-salaatti on helppo ja nopea koota. Jättikatkaravut täytyy kuitenkin muistaa ottaa sulamaan ajoissa, mielellään edellisiltana laittamalla jääkaappiin tai umpinaisessa pussissa kylmään veteen sulamaan. Jättikatkaravuille tein mausteseoksesta öljypohjaisen marinadin. Samaa marinadia voit halutessasi käyttää myös broilerille, tuplata vain marinadin määrän. Marinoitumisen aikana voi tehdä salaattikastikkeen. Grillaaminen kannattaa aloittaa kasviksilla ja broilerilla. Kun broileri alkaa olla kypsää, on aika grillata jättikatkaravut. Jäljellä vain salaatin kokoaminen ja ruoasta nauttiminen.


Kylmä kesäkurpitsakeitto


2 kesäkurpitsaa (yhteensä noin 400 g) raasteena tai paloiteltuna
3–4 dl Hartwall Novelle citronelle kivennäisvettä
2 dl jogurttia
0,5 dl lipstikkaa tai basilikaa hienonnettuna
0,5 dl ruohosipulia hienonnettuna
2 rkl sitruunanmehua
suolaa ja mustapippuria

lisäksi:
pilli
jääpaloja

Mittaa kaikki ainekset kivennäisvettä lukuunottamatta tehosekoittimeen. Mausta pienellä ripauksella suolaa rouhaisulla mustapippuria. Soseuta aineksista tasainen sosekeitto. Voit painella aineksia pohjaa kohti puukauhalla, mikäli tuntuu, etteivät ne ala soseutua. Lopuksi lisää kivennäisvesi, jotta saat keitosta riittävän juoksevaa. Laita muutama jääpala lasiin, kaada kesäkurpitsakeittoa ja sujauta pilli valmiiksi. Tarjoile heti.



Grillattu jambalaya-salaatti


400 g broileria
200 g jättikatkarapuja sulatettuina ja kuorittuina (voit jättää vähän pyrstöpäähän kuorta)
2        nippua roomansalaattia eli romainea silputtuna
1        nippu villirucolaa
1        punainen paprika
1        vihreä paprika
1        punasipuli
200 g kirsikkatomaatteja halkaistuina
2 rkl   basilikaa silputtuna (kääri muutama lehti päällekkäin rullalle kerrallaan ja leikkaa ohuesti rullan reunasta)

mieto kreolimausteseos:

1 rkl  paprikajauhetta
2 tl    valkosipulijauhetta
1 tl     mustapippuria
1 tl     sipulijauhetta
1 tl     basilikaa
1 tl     oreganoa
1 tl     timjamia
0,5 tl  savupaprikaa
1 mm valkopippuria
1 mm cayennepippuria


Sekoita kreolimausteseoksen ainekset keskenään. Tarvitset maustetta jättikatkaravuille, broilerille ja osalle kasviksia.

marinadi katkaravuille:

2 rkl öljyä
1 rkl sitruunan mehua
1 rkl kreolimausteseosta

Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Persikka-vinegretti

2 persikkaa
1 dl oliiviöljyä
2 rkl vaaleaa balsamietikkaa
suolaa ja mustapippuria

koristeeksi:
basilikaa tai sitruunamelissaa silputtuna

Kuori ja halkaise persikat. Poista kivi ja paloittele hedelmä. Kumoa hedelmän palaset kapeaan kulhoon ja surauta ne sauvasekoittajalla tasaiseksi persikkasoseeksi. Sekoita sauvasekoittajalla joukkoon öljy ja etikka. Mausta kepeästi ripauksella suolaa ja mustapippuria. Tarkista ihana maku! Laita vinegretti jääkaappiin viilenemään. Tarjolle laittaessasi, koristele basilikan silpulla.

Jättikatkaravut:
Sulata jättikatkaravut yön yli jääkaapissa tai laita ne tiiviissä pussissa kylmään veteen sulamaan noin tunniksi. Kun ravut ovat sulaneet, valuta ne siivilässä ja kuivaa vielä talouspaperiin.

Sekoita marinadin ainekset. Laita jättikatkaravut pakastepussiin ja kaada marinadi päälle.  Sulje pussi ja kääntele ravut ja marinadi sekaisin. Anna marinoitua jääkaapissa tunnin ajan.

Voit pujottaa jättikatkaravut liotettuihin puuvartaisiin, jolloin niiden kääntäminen grillatessa helpottuu, tai grillata ne sellaisenaan. Jättikatkaravut tulee grillata nopeasti, jotta ne eivät sitkisty – kaunis väri pintaan molemmin puolin ja ravut ovat valmiit.

Broileri:
Huuhtele broilerinlihat kylmällä vedellä ja kuivaa ne talouspaperilla. Ripottele niiden pintaan kreolimaustetta, laita pakastepussiin ja nosta ne jääkaappiin tunniksi maustumaan. Ota lihat jääkaapista puoli tuntia ennen grillausta.

Grillaa broileri kypsäksi, 71–75 asteiseksi.

Grillattavat kasvikset (paprikat, sipuli):
Pese paprikat ja poista niistä siemenet. Lohko paprikat ja sipuli, laita ne kulhoon. Kaada niiden päälle 1–2 rkl oliiviöljyä ja 0,5–1 tl kreolimaustetta. Sekoittele mausteet ja öljy tasaisesti kasviksiin. Grillaa kasviksia, kunnes ne saavat kauniin värin.

Salaatin kokoaminen

Ripottele kullekin annokselle tai isompaan salaattivatiin sekaisin roomansalaattia ja rucolaa. Jaa kirsikkatomaatit tasaisesti salaatin päälle. Asettele päällimmäisiksi grillatut kasvikset, broileri  ja jättikatkaravut. Koristele basilikasilpulla. Tarjoa persikka-vinegretin kera.





*****



Raikasta, aurinkoista ja ihanaa kesää!



Yhteistyössä Hartwall Novelle

2 kommenttia:

  1. Tuo kesäkurpitsakeitto on varmasti ihanaa. Sitä on pakko kokeilla :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...