tiistai 20. toukokuuta 2014

Nokkosmuhennoksella kuorrutettu uunikala uppomunan kera


Nokkoskala uunissa kypsennettynä on kevään ja kesän herkkuja. Talvella voit nauttia samasta ruoasta käyttämällä pakastettua nokkosta tai pinaattia. Tähän aikaan vuodesta pinaatin ostaminen on ihan turhaa pois lukien baby pinaatin, jota voi käyttää tuoreeltaan, sillä luonto on pullollaan rikkaruohoksikin miellettyä nokkosta.

Väitin hiljan äidilleni, ettei meidän pihalta ole vielä noussut riittävästi nokkosta ruoanlaittoa varten. Kuinka väärässä olinkaan. Pihatöitä tehdessäni, kantaessani kuivuneita kasveja leikkimökin takana sijaitsevaan kasviskompostoriin, löysin ihan mielettömän hienon pikkunokkoskasvuston. Siis sellaisia juuri sopivan pieniä ja herkullisia nokkosia. Jatkoin pihatöitä ja aloin saman tien suunnitella nokkosateriaa. Koska pakastimen tyhjennys on vielä vaiheessa, päätin ottaa pakastekalan käyttöön ja valmistaa siitä uunikalaa. Tähän reseptiin sopii tuore kala myös todella hyvin.

Myönnän kyllä, että nyt alkoi painaa villivihannesten keväinen sadonkorjuu; luonnosta löytyy valtavasti kaikkea ihanaa. Vuohenputkea olen alkanut kerätä tänä vuonna, nokkosta olen kerännyt lapsuudesta asti, pihallamme kasvaa komea korvasieni, josta teen kastiketta ja maitohorsmakin nousee kovaa vauhtia. Voikukan lehtiä olen tuoreeltaan maistellut, mutta ne ovat vielä tuntuneet hieman liian voimakkaalle – ehkäpä marinoin niitä vastaisuudessa.

Uppomunat ovat mahtavia! Niiden tekemisessä ei kannata hermostua, vaikka ensimmäisellä kerralla ei saisi kauniin muotoista munaa. Valkuainen muodostaa uppomunaan riekaleisen hännän, joka siistitään pois. Lisäksi tuoreista kananmunista saa kauniimpia uppiksia kuin vähän vanhemmista kananmunista. Uppomunia kypsennetään hiljalleen kiehuvassa vedessä juuri niin kauan, että valkuainen kypsyy keltuaisen ympärille ja keltuainen jää mehevän juoksevaksi. Yllä olevassa kuvassa olevan uppokananmunan olen kypsentänyt hitusen liian kauan, jolloin keltuainen on päässyt ihan kypsymään ripauksen liikaa. Ei haittaa, maistuu silti herkulliselta.

Pakastekalan sulatus:
Laita kalapaketti illalla jääkaappiin sulamaan pienen alustan päälle tai pussin sisään, koska siitä voi valua hieman sulamislientä. Mikäli kala on vielä jäistä aloittaessasi ruoanlaiton, etkä saa fileitä irti toisitaan, laita jäinen kalapala pussiin ja pussi kylmään veteen sulamaan. Kokonaan jäisen kalapalikan sulaminen kylmässä vedessä kestää noin kaksi tuntia. Voit myös käyttää uunikalaksi osittain jäistä kalaa. Paistoaika vain pitenee puolesta tunnista noin neljäänkymmeneen minuuttiin.


Nokkosmuhennoksella kuorrutettu uunikala

3:lle

400 g kalaa tuoretta tai pakastettua
1 tl sitruunan raastettua kuorta
suolaa ja mustapippuria tai valkopippuria

nokkosmuhennosta (resepti alla)

tarjolle:
uppomunia (resepti alla)

Taputtele sitruunankuoriraaste kalojen pintaan ja mausta suolalla ja pippurilla. Asettele kalat rinnakkain voideltuun uunivuokaan. Levitä nokkosmuhennos kalojen päälle.

Uunikalaa paistetaan 200 asteessa puoli tuntia. Tarkista kalan kypsyys viiltämällä veitsellä kalaa paksuimmasta kohdasta ja varmistamalla, että kalanlihan läpikuultavuus on hävinnyt.

Nokkosmuhennos

0,5  l      nokkosta tiiviiksi painettuna (1 kourallinen ryöpättyjä nokkosia)
100 g     tuorejuustoa
1 dl        vettä tai kasvislientä
1            sipuli silputtuna
1            valkosipulinkynsi hienonnettuna
suolaa ja mustapippuria

Nokkosen käsittely:
Huuhtele nokkoset huolella pesualtaassa tai isossa vadissa. Ryöppää niitä 3-5 minuuttia runsaassa, kiehuvassa vedessä. Kaada nokkoset siivilään (älä heitä ryöppäysvettä pois*) ja huuhdo niitä kylmällä vedellä hetki. Purista nokkosista ylimääräinen vesi pois. Voit pakastaa nokkosen tässä vaiheessa tai silputa sen ja valmistaa siitä ruokaa.

Surauta nokkonen sauvasekoittajalla hienoksi tai silppua nokkonen käsin mieleiseesi rakenteeseen. Kuullota sipulia pannulla minuutin ajan. Lisää joukkoon valkosipuli ja nokkonen. Kääntele ainekset sekaisin. Lisää pannulle vesi ja tuorejuusto. Mausta suolalla ja pippurilla. Kun tuorejuusto on sulanut osaksi muhennosta, muhennos on valmis.

*Ryöppäysveden voit käyttää kasviesi tai hiustesi hyvinvointiin: suihkuttamalla sitä kasveihin ötökät ja muut kirput saavat kyytiä sisäkasveilla ja puutarhassa, tunkion parannusaineena ja hiuksia hoitavana huuhteluvetenä. Nämä tiedot lainattu Hortoilublogista.


Uppomuna

(3:lle)

3–6     kananmunaa
2 l      vettä
0,5 dl väkiviinaetikkaa
1 tl     suolaa

tarjolle:
parmesaania lastuina tai raastettuna
mustapippuria ja sormisuolaa

Kuumenna vesi kiehuvaksi. Alenna levyn lämpöä siten, että vesi kiehuu hiljakseen. Lisää veteen viinietikka ja suola. Riko kananmuna erikseen omaan lasiin tai kuppiin. Kiepauta kiehuva vesi lusikalla pyörimään, kumoa kananmuna erittäin nopeasti aivan veden pinnan lähellä veteen. Keitä kananmunaa hiljalleen 3–4 minuuttia, kunnes valkuainen on kypsynyt keltuaisen ympärille, keltuaisen jäädessä ihanan juoksevaksi. Nosta uppomuna reikäkauhalla kulhoon, jossa on kylmää vettä, jotta munan kypsyminen lakkaa. Kerää kaikki kypsyneet uppomunat kylmään veteen.

Siisti uppomunista valkuaisen riekaleet. Tarjoa heti tai laita kylmässä vedessä jääkaappiin odottamaan ruokailua.

Kun haluat ottaa kylmät uppomunat käyttöön, valuta ensin kylmä vesi pois. Kaada kuumaa, ei kiehuvaa vettä munien päälle. Anna munien lämmetä pieni hetki, kaada kuuma vesi pois, kuivata munat talouspaperin tai liinan päällä ja aseta tarjolle.

2 kommenttia:

  1. Herkullinen annos! On kyllä ihanaa kun voi luonnosta poimia ruokaa:) Minä joudun odottelemaan niiden kanssa ensi talveen,mutta Suomesta nyt kesällä sitten toivottavasti löytyy mustikoita metsästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael!

      Olen onnesta soikeana saadessani poimia kaikkia herkkuja luonnosta. Kuulostaa tosi hassulta, että teilläpäin poimitaan talvella villivianneksia. Kesällä siellä taitaa olla liian kuumaa ja kuivaa, että nousisi raikkaita kasveja. Toivottavasti tänne saadaan parempi mustikkasato kuin viime kesänä. Kyllä meillä silti päästiin vähän herkuttelemaan mustikoillakin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...