tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kinkku-herkkusienimunakas uunissa - Frittata


Kinkku-herkkusieni munakas paistetuu helposti uunissa ja on tuhtia herkkua. Olen ihastunut uunimunakkaisiin, koska niistä saa nättejä tarjottavia ja niiden täytteitä voi varioida lähes loputtomasti. Niin, ja homman helppous on mukava lisä.

Kävin aamusella viemässä tyttösen jäähallille kesäleirille. Ennen lähtöä laitoin aamupalan neidolle, mutten itselleni. Kotiin ajaessani hoksasin, että äitienkin on syötävä, varsinkin jos alkaa mainiosti nälättää. Vähän makustelin mielessäni, mitä ruokaisaa aamueinettä haluaisin laittaa. Munakas on oiva ruoka, kun haluaa vankan aterian. Kipaisin kauppaan ja ostin palan kinkkua, suippopaprikaa ja suloisia herkkusieniä. Loput ainekset löytyivätkin kotoa jääkaapista ja pihalta – lipstikkapuskakin kasvaa huikeaa vauhtia.

Olen huomannut, että nämä uunissa kypsennetyt munakkaat maistuvat erinomaisilta myös kylmänä. Kesällä onkin kiva ottaa välipalaksi tai lounaaksi kylmää munakasta. Omien mieltymysten tai jääkaapin sisällön mukaan munakkaan aineksia voi vaihdella vapaasti. Lipstikan sijaan voi käyttää esimerkiksi persiljaa tai oreganoa, herkkusienet vaihtuvat metsäsieniin tai voit jättää ne kokonaan pois. Suippopaprikan sijaan voit käyttää tavallista paprikaa tai tomaatteja. Suolaa ei tähän munakkaaseen tarvitse lisätä, koska juusto ja kinkku tuovat sitä riittävästi.



Kinkku-herkkusienimunakas

3–4:lle

6        kananmunaa
1 dl    kermaa tai vettä
150 g saunapalvikinkkua paloiteltuna 

0,5 dl + 0,5 dl mozzarellajuustoa raastettuna
0,5 dl lipstikkaa silputtuna

1 tl     paprikajauhetta
mustapippuria

4 herkkusientä siivutettuina
1 kevätsipuli silputtuna valkeat ja vihreät osat erillään
1 valkosipuli hienonnettuna

1/3 suippopaprikaa siivuina

Sekoita kulhossa kananmunien rakenne rikki. Sekoita joukkoon kerma, kinkku, 0,5 dl mozzarellajuustoa, sipulin vihreät varret ja lipstikka. Mausta paprikajauheella ja pippurilla.

Kuumenna rasvaa pannulla. Kun pannu ja rasva on hyvin kuumia, kaada herkkusienet pannulle. Paista sieniä viiden minuutin ajan, kunnes ne ovat ruskistuneet. Nosta pannu kuumalta levyltä, lisää vaalea sipulisilppu ja valkosipuli. Pyöräyttele sienet ja sipulit sekaisin, jolloin sipulit kuullotuvat kevyesti.


Jos pannusi on uuninkestävä, tarkista, että sen reunat ovat myös voidellut. Kaada munaseos kasvisten päälle ja sekoittele ainekset sekaisin. Jos paistat munakkaan toisessa, voidellussa vuossa (irtopohjavuoka, piirasvuoka tai muu uunivuoka), kumoa kasvikset ja munaseos sinne, sekoittele ainekset keskenään. Lopuksi ripottele munakkaan päälle loppu juustoraaste ja asettele koristeeksi paprikasiivut.

Paista munakasta 200 asteisessa uunissa 20–30 minuuttia, kunnes pinta saa vähän kullanruskeaa väriä.



*****

Jälkikirjoitus:
Rippijuhlaa varten olen puuhastellut pihallamme rikkaruohoviidakkoa selvitellen. Osin olen tyytyväinen kätteni töihin, keskeneräisissä kohteissa olen saanut huomata herkullisen vuohenputken tekevän uutta tuloa. Iloitsen pihankunnostamistouhuista huolimatta näistä villivihannesten ihanuudesta, varsinkin lautasellani ;) 

8 kommenttia:

  1. Munakas on luottoruokaa. :) Hankin juuri keväällä tällaiseen sopivan rautapannun, mutta vielä on frittata kokeilematta. Pilkettä emännöi muuten kesäkuun ruokahaastetta ja aiheena on varhaiskaali, tervetuloa osallistumaan! ;)

    VastaaPoista
  2. Minä olen ihan hurahtanut munakkaisiin. Ne ovat niin helppoja, maukkaita ja nopeita valmistaa. Rautapannu on kyllä mainio kapistus, muistat vain rasvata riittävästi sitä. Frittatan voi tehdä myös irtopohjavuokaan tai muuhun laakeaan uunivuokaan. Vähiten tiskin kuitenkin tulee, kun pääsee käyttämään samaa pannua niin liedellä kuin uunissakin.

    Kiitos vinkistä! Varhaiskaalikin on herkkuani. Jos vain ehdin, osallistun kesäkuun ruokahaasteeseen. Vähän on ollut kiirettä kesäkuun lopulla vietettävän rippijuhlan kanssa.

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää.

    Mä en oo nykyään niin munakkaiden ystävä, mutta tollaista voisi kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munakas kuulostaa minustakin tylsältä, mutta munakkaat ovat tehneet uuden tulon minulle. Munakkaista saa nimittäin niin herkullisia, kun täyttää herkuilla!

      Poista
  4. Vatsataudista toivuttua tekee mieli juuri tälläistä,herkullista munakasta - usean päivän liemiruoan jälkeen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olet toipunut vatsataudista. Vatsataudin jälkeen melkein kaikki maukkaat, mutta lempeät ruoat tuntuvat hemmottelulta. Munakas on kyllä oiva ruoka vatsan temppuilun jälkeen.

      Poista
  5. Aivan ihanan herkullisen näköistä. Olen itsekin suuri uunimunakkaiden ystävä, samoista syistä kuin sinäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla!

      Luultavasti meillä tänä kesänä grillataan uunimunakkaat, kunhan vain päästään mökille ja paremman grillin ääreen.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...