perjantai 16. toukokuuta 2014

Suomalainen, kermainen herkkusieni-poronkäristys uunissa paadetun juuresmuusin kera


Kermainen herkkusieni-poronkäristys on niin suomalaista ja niin hyvää. Palattuamme ulkomaanmatkalta, halusin juhlistaa kotiinpaluuta suomalaisilla mauilla. Herkullinen, suomalainen ruoka oli hieno päätös mahtavalle reissulle – oma maa mansikka! Blogiringin kautta olen mukana Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjassa lisäksi tuen kampanjaa Suomalaisen Työn Liiton Haaste-sivun kautta.

Suomalaisen Työn Liiton mukaan, saisimme 10 000 uutta työpaikkaa Suomeen, jos jokainen suomalainen ostaisi kuukaudessa 10 eurolla lisää suomalaisia tuotteita. Ihanan yksinkertaista! Käyttämällä kympin enemmän suomalaisiin tuotteisiin, saataisiin huimasti lisää työpaikkoja Suomeen. Sinivalkoisin ajatuksin kävin Citymarketissa ruokaostoksilla varmistaen, että kaikki ostamani tuotteet olivat suomalaisia. Oli jännä huomata, että jotkut kotimaisina pitämäni tuotteet eivät olleetkaan suomalaisia. Kotimaiset tuotteet tunnistaa helposti Suomalaisen Avainlipun, Design From Finland, Hyvää Suomesta ja Sirkkalehti -merkeistä. Haastankin kaikki lukijani käyttämään kympin enemmän kotimaisiin tuotteisiin kuukaudessa ja liittymään mukaan Sinivalkoisen jalanjäljen kannattajiin Haaste-sivulla. Samalla pääset osallistumaan sinivalkoisten palkintojen arvontaan.

sinivalkoinen ostoskori
Koen pororuoat suomalaisina ruokina, vaikka lappalaiset voisivat asiasta olla eri mieltä. Olenkin aikaisemminkin käyttänyt poroa muun muassa lihakääryleiden täytteenä. Poronkäristystä olen haudutellut monet kerrat, mutta nyt vasta huomasin, etten ole kirjoittanut siitä kertaakaan. Tälläkin kerralla teen tuunattua poronkäristystä, sillä olen ottanut mukaan kerman ja herkkusienet. Ne eivät peitä poron makua, vaan korostavat sitä lempeästi. Poron käristelihoja on myynnissä monenlaisia. Lihojen pakkauksessa annetaan vinkki, kannattaako lihojen antaa sulaa hieman ennen ruskistamista, vai voiko lihat laittaa pakkasesta suoraan pannulle. Juurekset voi paahtaa uunissa samaan aikaan poronkäristyksen kanssa, mutta kannattaa huomioida, että juurekset kypsyvät tällöin hitaammin.

Sen verran lainaan ranskalaista keittotaitoa kuin myös amerikkalaista kokkilegendaa, että herkkusienet olen valmistanut rapsakkaan maukkaiksi Julia Childin tapaan paistamalla ne ruskeiksi, enkä nahistavaan tapaan keittämällä sienistä ensin nesteitä pannulla. Voi ne sienet tehdä jälkimmäisellä "perinteisellä" tavalla, mutta minä suosin Julian tapaa. Olen siivuttanut sienet, koska saan niihin tällöin paljon ihanaa ruskistettua pintaa. Pienet sienet voi yhtä hyvin paistaa kokonaisina tai lohkoina.

Poronkäristyksen perinteinen lisuke on puolukka. Koska rakastan tomaattia, tein vaihteeksi lisukkeeksi raikkaan tomaattisalsan. Voit käyttää kumpaa vain tai tarjoata ilman lisuketta. Tomaattisalsasta saa kuivemman, kun poistaa siitä siemenet kiinnikkeineen. Tomaatit voi kuoria salsaa varten, mutta poronkäristyksen kanssa mielestäni tomaatin kuoret antavat mukavan suutuntuman, vähän samaa tuntua kuin murskattujen puolukoiden kuoret.


Kermainen herkkusieni-poronkäristys


750 g poron käristelihaa
200 g pekonia tai luutonta siankylkeä silputtuna
200 g herkkusieniä siivuina
2        sipulia silputtuina
1–2 dl    vettä
1 dl    lehtipersiljaa tai lipstikkaa silputtuna
suolaa ja mustapippuria


Paista pekonia kevyesti pannulla. Kumoa pekonisilppu kannelliseen uunivuokaan tai pataan. Kaada päälle 1 dl vettä ja 2 dl kermaa. Laita pata liedelle ja anna sen lämmetä miedolla lämmöllä. Ruskista hiljalleen jäinen tai osin sulanut poronliha pannulla. Kumoa se pataan.

Kuumenna rasvaa pannulla. Kun pannu ja rasva on hyvin kuumia, kaada herkkusienet pannulle. Sekoittele sieniä viiden minuutin ajan, kunnes ne ovat ruskistuneet. Lisää sipulisilppu ja jatka paistamista lieden jälkilämmöllä tai hyvin alhaisella lämmöllä minuutin ajan. Lisää sieni-sipulisilppu, lehtipersilja pataan. Rouhi mukaan pippuria. Hauduta pataa miedolla lämmöllä liedellä tai 150 asteissa uunissa kahdesta kolmeen tuntiin. Tarkista välillä, ettei neste ole kokonaan haihtunut ja lisää tarvittaessa hiukan vettä.

Kun käristys on kypsää, tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoa tomaattisalsan tai hieman makeutetun murskatun puolukan kera.


Tomaattisalsa


3      tomaattia
0,5   pieni sipuli silputtuna
2 rkl lehtipersiljaa hienonnettuna
1 rkl öljyä
1 tl   valkoviinietikkaa
suolaa ja mustapippuria

Halkaise tomaatit ja kaavi niistä lusikalla siemenet ja niiden kiinnikkeet. Poista tomaateista kannat. Kuutioi tomaatit hyvin pieniksi kuutioiksi. Sekoita tomaatin joukkoon loput ainekset. Mausta ripauksella suolaa ja pippuria. Laita makuuntumaan jääkaappiin.

Uunissa paahdettu juuresmuusi


400 g porkkanoita
300 g lanttua
200 g palsternakkaa
1        punasipuli lohkoina
0,5 dl öljyä

suolaa
2 rkl lehtipersiljaa tai lipstikkaa silputtuna

Kuori ja paloittele porkkana, lanttu ja palsternakka. Esikypsennä niitä  keittäen ensin lanttua 10 minuuttia ja lisäämällä sitten porkkanan ja palsternakan 5 minuutiksi, sipuli ei tarvitse esikypsennystä. Valuta niistä keittämisen jälkeen ylimääräinen vesi pois. Laita kaikki juurekset kulhoon ja kaada öljyä niiden päälle. Sekoittele juureksia niin, että ne peittyvät öljyyn. Kaada juurekset uunivuokaan. Paahda juurekset kypsiksi 200 asteisessa uunissa kypsiksi noin tunnissa.

Kaada juurekset kulhoon. Muussaa ne sauvasekoittajalla. Mausta lehtipersiljalla ja pienellä ripauksella suolaa.




*****



keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Vuohenputki-sellerimuusi


Ihanat, kamalat vuohenputken nuoret versot ovat mainiota lähiruokaa. Nyt on paras ajankohta aloittaa hortaharrastaminen, koska luonto tursuaa villivihanneksia muun muassa nokkosta, maitohorsmaa ja vuohenputkea. Nokkosta olen käyttänyt paljon, mutta olen tähän saakka käyttänyt varsin vähän vuohenputkea, vaikka sitä on tarjolla ainakin meidän villiintyneellä pihalla vaikka kuinka paljon. Olen ollut aikeissa poimia vuohenputkea muutaman vuoden, mutta vasta tulevan kesän rippijuhlat saivat minuun vauhtia – ihana horta talteen ja kamala rikkaruoho pois kukkapenkistä. Vuohenputki on sitkeä kaveri kasvamaan pienistä juuristakin, joten saan satoa kukkapenkistä vielä jonkin aikaa.

Olin valmistamassa ihan tavallista juurisellerimuusia, kun muistinkin keräämäni vuohenputket. Päätin oitis tehdä tuhtia villiyrttimuusia. Ilahduttavan hyvää! Jos et vielä ole nautiskellut vuohenputkea, voit totutella lisäämällä sitä vain pienen kourallisen muusiin.

Vuohenputkesta kannattaa kerätä suloisen pienet versot, lehdet vielä vähän rutussa ja kiiltävän näköisinä. Niitä voi käyttää sellaisenaan, huuhdeltuina salaateissa, leivällä ja silputtuna vaikka munakkaissa. Lisäksi vuohenputkea voi kypsentää pinaatin, lipstikan ja persiljan tapaan. Vuohenputkessa ei ole oksaalihappoa, joten sitä ei tarvitse erikseen ryöpätä. Kun keräät vuohenputkea ennemmän kuin ehdit parissa päivässä käyttää, voit pakastaa ylijäävän osan. Pakastettaessa kuitenkin ryöppää vuohenputkia minuutin ajan kiehuvassa vedessä. Valuta ryöppäysvesi pois, huuhtele vuohenputket ja purista ylimääräinen vesi pois.

Varoitus: vuohenputki tulee tunnistaa aivan täydellä varmuudella, sillä luonnosta löytyy muutamia samankaltaisen näköisiä kasveja, jotka ovat myrkyllisiä (hukanputki, myrkkykatko ja myrkkykeiso). Kannattaa opetella tunnistamaan vuohenputki, jotta siitä voi huoletta nauttia. Villit vihannekset -lehdykästä löytyy tietoa lisäksi muistakin villivihanneksista.


Vuohenputki-sellerimuusi


1 kg juuriselleriä
0,5 l vuohenputkea (kevyesti painettuna)
nokare voita, sulate- tai tuorejuustoa (pehmeää vuohenjuustoa!)
suolaa

koristeluun
vuohenputkea


Kuori ja paloittele selleri kuutioiksi. Huuhtele vuohenputket. Kumoa selleri kattilaan ja lisää joukkoon vettä niin paljon, että kuutiot peittyvät. Lisää vuohenputket joukkoon. Keitä selleriä ja vuohenputkea 5–10 minuuttia, kunnes selleri on kypsää. Kaada kasvikset siivilään ja valuta keitinvesi pois.

Kaada kasvikset takaisin kattilaan, lisää nokare voita ja surauta sauvasekoittajalla muusiksi. Mausta suolalla. Koristele huuhdelluilla vuohenputkilla.


*****

Täältä löydät Hiidenuhman keittiön muita juuresmuuseja.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Ihana elokuva ja graavisiikaa


Tuore siika, itse graavattuna on siikamaisen hyvää. Minusta siian kepeän ylellinen maku tulee graavattuna parhaiten esille. Se on myös lähes nolon helppoa valmistaa. Maustoin graavisiian katajanmarjoilla, toimii. Näin keväällä, kun on siika-aika, meillä graavataan aina ensimmäiset pyyntikalat.

Aina kun on mahdollista, vietämme pääsiäisen mökillä. Tänä vuonna melkein myöhästyimme siian pyynnistä, sillä pääsiäinen oli harvinaisen myöhään ja kevät taas etuajassa. Siikaa alkaa saada, kun jäät lähtevät. Saapuessamme saaristoon vesi oli jo 7 asteista ja täysin jäätöntä. Naapuri oli saanut lahnan siikapilkkiinsä ja pelkäsimme jäävämme ilman siikaa. Appiukkoni kertoman mukaan, kun ensimmäinen lahna on siikapilkissä, siika-aika on ohi. Onneksi saimme kuitenkin muutaman komean siian.

Pääsiäisenä herkuteltiin tietenkin perinteisillä pääsiäisruoilla graavisiian lisäksi. Paistoin karitsanviulun lampaanviulun tapaan – ihan mielettömän hyvää. Pelattiin lautapelejä ja perheen miehet katsoivat ainakin kaksi NHL-peliä Viaplayn kautta, meidän mökin umpisurkean netin varassa. Kaikkien muiden laitteiden nettiominaisuudet piti sammuttaa, jotta peli näkyi. Onneksi Viaplayn offline-toiminnon avulla pystyinkin samanaikaisesti katsomaan ihanan Julie & Julia -elokuvan, ruokabloggaajan suosikkielokuvan. Mietinkin, mitä muita ruokaelokuvia onkaan – minua saa opastaa tällä saralla!

Olen Blogiringin kautta mukana Viaplayn kampanjassa. Olisin nyt saanut Viaplayn kokeiltavaksi, mutta meillä olikin se jo entuudestaan. Kampanjan kautta olen kuitenkin oppinut, että Viaplayn offline-toiminnon avulla on mahdollista katsoa elokuvia ja tv-sarjoja iOS- ja Android-laitteilla myös silloin kun internet-yhteyttä ei ole. Laduttu materiaali on käytettävissä laitteessa 30 päivän ajan. Aika ihmeellistä, siis minusta ainakin, koska meillä on ollut Viaplay jonkin aikaa, enkä ole hoksannut tallentaa ohjelmia tai elokuvia iPadilleni. Olen vain katsonut niitä kotona Maciltä internetin kautta, kuten muutkin meidän perheessämme. Kampanjasta on siis ollut minulle konkreettista hyötyä, olen päässyt nauttimaan mieleisistäni ohjelmista ilman nettiyhteyttä, miesten katsellessa jääkiekkoa. Tuo aikaisemmin mainitsemani Julie & Julia -elokuva oli ensimmäinen lataamani elokuva. Pitihän ensimmäisellä latauksella olla jotain merkityksellistä.

Myönnän, ettei Julia Child's Ranskalaisen keittiön salaisuudet -keittokirjassa ole siian graavausta, mutta kerroinpahan kahdesta minulle merkityksellisestä asiasta: ihanasta ruoasta ja mainiosta ruokaelokuvasta. Elokuvaa katsoessa oli nautinnollista maistella raikasta graavisiikaa.


Katajanmarjainen graavattu siika


1 siika
karkeaa merisuolaa
tilliä
0,5 tl katajanmarjoja huhmareessa kevyesti rouhittuna
voipaperia
pakastepussi

Perkaa ja huuhtele siika. Fileoi siitä kaksi filettä. Poista kylkiruodot ja evät.

Levitä pöydälle voipaperia. Laita fileet vierekkäin paperin päälle. Ripottele fileiden päälle suolaa ja katajanmarjarouhe. Laita toisen fileen päälle runsaasti tilliä. Käännä voipaperin avulla fileet vastakkain ja kääri ne voipaprin sisään. Laita kalanyytti pakastepussiin ja pussi jääkaappiin. Graavauksen aikana voit kääntää kertaalleen toiselle kyljelle. Graavisiika on valmista seuraavana päivänä.

Pyyhi ylimääräinen suola ja tillit kalan pinnalta. Leikkaa viistosti fileistä ohuita siivuja ja tarjoa ihanaa herkkua!



*****

Kun lataa Viaplay-elokuvan iPadille, sitä voi katsoa ilman nettiä! 


Viaplayn kampanjassa mukana myös:
Hannan soppa
Amalian helmiä
Tinkerbella
Ruokahommia


Yhteistyössä Viaplay

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Lappilaiset lihakääryleet poro- ja leipäjuustotäytteellä juuresmuusin kera


Kun lihakääryleet täytetään poroleikkeleellä ja leipäjuustolla ja haudutetaan uunissa pitkään, saadaan ihanan mehevää ja niin suomalaista ruokaa kuin mikä. Lihakääryleet ovat herkkuruokaani lapsuudestani asti. Poro ja leipäjuusto ovat olleet suosikkilistallani myös niin kauan kuin jaksan muistaa. Juuresmuusia meillä on syöty niin ikään aina. Näistä aineksista lähdin toteuttamaan kilpailuannostani Suomen paras kotiruoka -kilpailuun.

Osallistun poro- ja leipäjuustotäytteisten lihakääryleiden reseptillä Hyvää Suomesta ja Ruoka.fi:n järjestämään Suomen paras kotiruoka -kilpailuun. Kilpailu on suunnattu (ruoka)blogeille ja kaikki kilpaan osallistuvat saimme 10 euron lahjakortin ruokakauppaa varten – pieni sponsorointi kilpailijoille. Reseptiäni saa käydä äänestämässä Ruoka.fi -sivustolla 25.4.2014 asti. En tiedä onko ruokani sentään Suomen parasta kotiruokaa, mutta todella hyvää se ainakin on. Olen kilpailussa mukana, koska minulle on tärkeää tukea suomalaista työtä ja suosia kotimaisia elintarvikkeita.

"Hyvää Suomesta -merkillä varustettu elintarvike on valmistettu Suomessa suomalaisista raaka-aineista. Kaikki liha, kala, kananmuna ja maito ovat kaikissa tuotteissa 100 % suomalaisia, samoin ns. yhden ainesosan tuotteet ovat kokonaan suomalaisia. Kun lopputuotteeseen käytetyt eri raaka-aineet lasketaan yhteen, on suomalaisuusasteen oltava vähintään 75 %. Käytännössä kaikkien tuotteiden raaka-aineiden kotimaisuusasteen keskiarvo on tällä hetkellä noin 95 %." (Lainaus Hyvää Suomesta -sivustolta)

Minulle suomalaista ruokaa on laadukkaista kotimaisista aineksista valmistettu ruoka. Ruoan raaka-aineet ovat pääsääntöisesti kasvaneet tai kasvatettu Suomessa. Suomalaisuus luo vahvan mielikuvan terveellisyydestä ja luonnollisuudesta. Suomalaista ruokaa ovat ihanat perinneruoat kuten lihakääryleet, karjalanpaisti, poronkäristys, kaalilaatikko ja -kääryleet, karjalanpiirakat, joulun laatikkoruoat, kala- ja sieniruoat. Huippu-, horta- sekä kotikokit luovat uutta suomalaista ruokaa. Villiyrtit, hortat ovat tekemässä uutta tuloa suomalaiseen ruokapöytään. Luonto on osa meidän ruokaperimää.

Hyvää Suomesta -merkittyjä tuotteita suunnittelemassani reseptissä ovat ainakin naudan sisäpaisti, poron kylmäsavupaisti, leipäjuusto ja kerma.



Lihakääryleet poro- ja leipäjuustotäytteellä


600 g naudan sisä- tai paahtopaistia
100 g poron kylmäsavupaistia (leikkele)
120 g leipäjuustoa
suolaa ja mustapippuria

kypsennysliemi:
          kuumaa vettä
1        sipuli lohkoina
1        porkkana pitkinä siivuina
0,5 dl lipstikkaa tai persiljaa karkeasti silputtuna
1        laakerinlehti
10      maustepippuria

Huuhtele liha kylmällä vedellä. Kuivaa se talouspaperiin. Tarvittaessa poista siitä kalvot. Leikkaa liha poikittain lihasyihin nähden, vajaan sentin paksuisiksi siivuiksi. Nuiji pihvit kelmun välissä. Suolaa ja pippuroi lihat (pois lukien ihan pienimmät, joita et rullaa lainkaan). Laita jokaiselle pihville siivu poroa ja sen päälle leipäjuustopötkö. Kääri lihat rullalle ja kiinnitä ne cocktailtikulla. Paista rullien pintaan pannulla kaunis ruskea väri. Poista rullista cocktailtikut.

Levitä sipuli ja porkkana uunivuokaan tai pataan. Lisää lipstikka, laakerinlehti ja maustepippurit niiden joukkoon. Asettele liharullat ja pienet lihasiivut kasvisten päälle. Kaada pataan kuumaa vettä, kunnes liharullat ovat lähes peittyneet. Laita kansi tai folio padan päälle. Kypsennä liharullia 175 asteisessa uunissa kaksi tuntia, kunnes liha on kypsää ja ihanan pehmeää.

Ota uunista lämmitys pois. Nosta liharullat liemestä kulhoon, jonka voit laittaa uuniin. Laita kansi tai folio kulhon päälle. Lihakääryleet saavat olla uunin jälkilämmössä, kunnes kastike on valmista.

Siivilöi kypsennysliemi, jotta saat ihanan lihaliemen talteen kastiketta varten.

Lihaliemi-kermakastike


2–3 dl kermaa
1 dl     täyteläistä lihalientä (saat yllä olevasta kypsennysliemestä)

Siivilöi kypsennysliemi. Se jää hieman sameaksi, koska liemestä ei ole perinteiseen tapaan lusikoitu vaahtoa pois. Keitä lientä kokoon niin, että sitä jää jäljelle suunnilleen puolet alkuperäisestä määrästä. Mittaa 1 dl lientä kastikekattilaan ja laita loppu liemi talteen muuta kokkailua varten.

Lisää lihaliemen joukkoon kerma. Keitä kastiketta pieni hetki, kunnes se on sakeutunut sopivan paksuksi. Tarkista maku. Voit halutessasi lisätä joukkoon myös sinappia. Kaada kastike lihakääryleiden päälle.



Juuresmuusi

800 g juuriselleriä
200 g lanttua
3          porkkanaa
25 g          voita tai 1 dl liha- tai kasvislientä
suolaa

Kuori ja pilko juurekset. Kumoa ne voideltuun vuokaan ja laita voi nokareina niiden päälle. Laita vuoan päälle kansi tai folio. Kypsennä juureksia samanaikaisesti lihan kanssa175 asteessa kaksi tuntia, kunnes ne ovat pehmeitä ja kypsiä. Kääntele juureksia kertaalleen kypsennyksen aikana.

Kaada juurekset voisulan kanssa kulhoon. Surauttele ne muusiksi. Mausta suolalla.


*****


 
Yhteistyössä Hyvää Suomesta ja Ruoka.fi

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Hummus


Hummus on mahtava, samettisen pehmeä tahna, joka on valmistettu kikherneistä, tahinista eli seesaminsieentahnasta, valkosipulista, sitruunamehusta, valkosipulista ja ripauksesta suolaa. Hummusta myydään kaupoissa valmiina purkeissa, mutta sitä on todella helppo valmistaa itse. Itse valmistettu hummus säilyy jääkaapissa kolme päivää. Tai säilyisi, ellei sitä söisi sitäkin nopeammin.

Hummus on Lähi-idästä ja sen tarkemmasta alkuperästä alueella on kiistelty kovasti. Mitään varmaa tietoa ei ole mistä nimenomaisesta maasta se olisi alkujaan. Huvittavana lisänä tässä köydenvedossa on Guinnessin ennätyksillä kisailleet  Libanon ja Israel. Israelin arabit ja juutalaiset valmistivat tammikuussa 2010 jättimäisen, noin 4100 kiloa painaneen hummustahnan. Toukokuussa saman vuonna libanonilaiset kokit pistivät paremmaksi noin 10 450 kiloisella hummuksellaan. Lähde: Wikipedia – Hummus. Minusta vähän pienemmät annokset toimivat paremmin.

Hummusta voi käyttää dippina ja tahnana. Hummusta voi nauttia falafelien, grillatun kanan, kalan tai munakoison kera. Sitä voi levittää leivän, keksien tai kasvisten päälle. Minä levitän sitä salaatinlehdelle, lisään hieman tomaattia ja sipulisilppua. Tai tarjoan pieninä suolaisina alkupaloina kurkun päälle sipaistuna. Aivan ihanaa!

Reseptin hummukseen olen löytänyt Yotaman Ottolengin ja Sami Tamimin keittokirjasta Jerusalem: A cookbook. Keittokirja on mielenkiintoinen ja monipuolinen sekoitus Israelin juutalaisen, muslimien  ja kristittyjen ruokaperintöä. Kirjan ruokakuvat tuovat veden kielelle ja kirjaa selatessa alkaa tehdä mieli kokeilla vaikka kuinka montaa reseptiä. Innostuin kirjasta luettuani Appesiineja ja hunajaa -blogin Jaelin kehuja kirjasta.

Valmistin hummuksen kuivatuista kikherneistä, joita löytyy lähes kaikista ruokakaupoista. Jos haluaa oikaista tai haluat tahnan nopasti valmiiksi, voi käyttää valmiita purkitettuja kikherneitä. Keitettyjä kikherneitä voi myös pakastaa, joten jos liotat ja keität kaksinkertaisen annoksen kikherneitä, laita puolet pavuista pakkaseen seuraavaa kertaa varten. Muita valmistamiani tahnoja ja dippejä on runsaasti, sillä pidän maukkaista levitteistä ja sooseista. Tahnoja käytän usein cocktailpaloihin kahta, kolmea sorttia, jolloin jokainen löytää jotain mieleistään.

Jos haluat tahnasta juoksevampaa, lisää varovaisesti tilkka oliiviöljyä tai kylmää vettä. Jos olet arka tahinin suhteen, laita annokseen aluksi vain 1 dl tahinia. Tarkista maku ja lisää tahinia, mikäli se ei tunnu liian vieraalle.


Hummus


1,5 dl kuivattuja kikherneitä (noin 300 g keitettyjä kikherneitä)
liotukseen vettä

keittämiseen:
0,5 tl  ruokasoodaa
7,5 dl vettä

tahnaan keitettyjen kikherneiden lisäksi:
1,5 dl  tahinia
2         valkosipulinkynttä hienonnettuina
3 rkl    sitruunamehua
0,75 tl suolaa
0,5 dl  kylmää vettä

koristeluun:
korianteria tai lehtipersiljaa
paprikajauhetta
muutama keitetty kikherne
oliiviöljyä

Huuhtele kikherneet ja laita ne likoamaan runsaaseen veteen vähintään 12 tunniksi.

Kaada kikherneet lävikköön ja huuhtele ne kylmällä vedellä. Kumoa kikherneet kattilaan ja mittaa ruokasooda joukkoon. Laita liesi lämpenemään ja sekoittele kikherneitä koko ajan kattilan lämmetessä kunnes kattilan pohja alkaa kuivahtamaan. Lisää joukkoon vesi. Keitä, kunnes kikherneet ovat kypsiä 20–60 minuuttia. Kaada kikherneet jälleen lävikköön ja huuhtele ne kylmällä vedellä.

Kumoa valutetut kikherneet moitoimikoneen kulhoon. Surauttele leikkuterällä kikherneet tasaiseksi massaksi. Lisää tahini, valkosipuli, sitruunamehu ja suola tahnan joukkoon. Lisää lopuksi kylmä vesi ja sekoita tahnaan samettisen pehmeä koostumus.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Katukeittiö: aasialaiset lihapullat ja tahmakastike


Ihanat makean ja suolaisen hyvät lihapullat on dipattu aasialaiseen, tahmaiseen kastikkeeseen. Makua antamassa seesamiöljy, valkosipuli, yksi lempiyrteistäni: korianteri, hoisin-kastike ja inkiväärijauhe. Reseptin löysin hiljan julkaistusta Jenni Häyrisen Katukeittiö, Parempaa roskaruokaa (readme.fi, 2014) -keittokirjasta. Aasian makuisia lihapullia olen tehnyt aiemmin ainakin thai-lihapullia ja intialaisia lihapulllia. Näitä Jennin aasialaisia lihapullia kutsuisin kiinalaisiksi, vaikka Jenni mielikuvamatkailee Koreaan. Miten vain, aasialaiset lihapullat olivat herkullisia. Ilokseni myös lapseni tykkäsivät niistä kovasti.

Tahmakastike on nopea tehdä ja se kannattaa sekoittaa heti alkuun, jotta sen maut ehtivät rauhassa kehittyä. Lihapullat valmistuvat tavalliseen tapaan myöskin nopeasti. Kiva saada vaihtelua jauheliharuokiin, joita lapsiperheissä saatetaan usein kiireessä väkerrettyä. Kaikkia reseptin aineksia löytää ainakin suurempien markettien hyllyiltä, jopa hoisin-kastiketta.

Jenni Häyrinen ruokabloggaaja, jonka Liemessä-blogia on voinut seurata jo vuodesta 2006 alkaen. Jenni on nuori nainen, joka toteuttaa unelmiaan. Hän opetteli omatoimisesti valokuvaajaksi, jätti turvallisen päivätyönsä, heittäytyi ensin freelanceriksi, perusti sen jäkeen uudenlaisen ja uutta konseptia toteuttavan yrityksen; Suomen ensimmäisen itsenäisten blogien blogimedian, Blogiringin. Nyt hän on julkaissut ensimmäisen kirjansa. Sain Jenniltä arvostelukappaleena signeeratun keittokirjan sen julkistamistilaisuudessa. Kiitos.

Katukeittiö-keittokirja on kaunis kirja. Jenni on odotetusti, reseptien lisäksi, panostanut ruokien kuvaamiseen. Kirjaa on mukava selailla, kuvat vetävät puoleensa ja pian huomaa tempautuneensa lukemaan reseptejä epämääräisessä järjestyksessä. Ahnaasti, välillä peläten, että kirja jotenkin haituisi pois, selaa ja selaa kirjaa. Lopulta malttaa lukea kirjan alusta, aloittaen sisällysluetteloa tutkien, alkukirjoituksen tarinan ja vihdoin koko kirjan lukien.

Kirja on selkeä, reseptejä löytyy kotimaan kotoisasta katukeittiöistä lähtien sekä matkataan ympäri maailmaa. Hyviä ja helppoja reseptejä on runsaasti. Katukeittiön reseptivalikoima on ihanan laaja, alkaen grilliherkuista, ulottuen lisukkeiden lisäksi makeisiin herkkuihin. Resepteissä käytetään pääraaka-aineen lisäksi runsaasti tuoreita kasviksia ja ne tuovat annoksiin sopivasti raikkautta. Kirja sopii niin nuorille kokeille hyvine vinkkeineen, kuin nuorekkaaseen ja tämän hetken trendikkääsen kokkailuun. Katukeittiö-keittokirja on laadukkaan snägäri-kokkailun perusteos.


Aasialaiset lihapullat ja tahmakastike


Lihapullat


500 g jauhelihaa
1 dl     leivänmuruja tai Pofiberiä
1         kananmuna
1         sipuli silputtuna
1         valkosipulinkynsi hienonnettuna
0,5 dl  korianteria silputtuna
1 tl      seesamiöljyä
1 tl      suolaa
1 mm  inkiväärijauhetta
mustapippuria

koristeeksi:
paahdettuja seesaminsiemeniä
kevätsipulia silputtuna
korianteria

Sekoita kaikki ainekset jauhelihan joukkoon. Anna jauhelihataikinan maustua hetki. Kostuta kädet kylmään veteen tai öljyyn ja pyörittele taikinasta lihapullia. Paista uunissa leivinpaperilla vuoratulla pellillä 180 asteessa noin 15 minuuttia.

Pyörittele kypsät lihapullat tahmakastikkeessa ja koristele ne paahdetuilla seesaminsiemenillä. Ripottele lihapullien päälle kevätsipulia ja korianteria. Ylijäävä tahmakastike toimii lihapullien dippikastikkeena.

Tahmakastike


1 dl     hoisin-kastiketta
0,4 dl  riisiviinietikkaa (3 rkl = 0,45 dl)
2         valkosipulinkynttä hienonnettuina
2 rkl    soijakastiketta
1 tl      seesamiöljyä
1 tl      inkiväärijauhetta

Sekoita kaikki ainekset  keskenään. Anna kastikkeen makuuntua vähintään puoli tuntia.



*****


Muita lihapullareseptejäni löydät täältä.


olen saanut keittokirjan arvostelukappaleena

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kanaviillokki ja sitruunainen persilja-kukkakaaliriisi


Täyteläinen ja kermainen kanaviillokki on ollut herkkuani lapsuudesta asti. Sitä voi valmistaa usealla eri tavalla. Tämä resepti on hyvin helppo. Kanaviillokin voi tehdä niin broilerista kuin kanastakin. Kanasta valmistaminen on perinteisempää ja antaa kastikkeelle hieman maukkaamman lopputuloksen. Broilerista saa myös erinomaisen viillokin. Tällä kertaa tein viillokkini broilerista ja ruoka oli hyvää – lapseni kehuivat kastiketta herkulliseksi! Oliko tämä kanaviillokkia, kun se onkin tehty broilerista, vai onko se tällöin broileriviillokkia?

Viillokki, fricassée on keitettyä ja silputtua lihaa, joka sekoitetaan sen keitinlientä sisältävään valeaan kastikkeeseen. Liha voi olla kanaa, kalaa, lihaa tai jopa vain kasviksia (jotka eivät tietenkään ole lihaa). Kanaviillokki lienee alkuperältään ranskalainen ja sitä on löydetty jo keskiajan ranskalaisista keittokirjoista. Suomessa kanan käyttäminen ravinnoksi yleistyi vasta sotien jälkeen, koska kanoja pidettiin talouksissa aikaisemmin lähinnä munien tuottamiseen (lähde: Hilkka Uusivirta, Suomalaisen ruokaperinteen keittokirja, WSOY 1993). Herrasväen herkkuna kanoja on nautittu Suomessakin sitäkin aikaisemmin; Eva Mannerheim Sparren keittokirjan ensimmäinen painos 1930-luvulla piti sisällään useita kanareseptejä mukaan lukien kanaviillokin (Eva MannerheimSparre, Kreivitär Eva Mannerheim Sparren keittokirja, Herkkusuille ja tavallisille nälkäisille, Otava 1995), eikä se varmasti ole ensimmäinen suomalainen keittokirja kanareseptien kera.

Valmistin viillokin keittämällä kokonaisen broilerin, josta sain kypsää broilerilihaa ja ihanaa kanalientä viillokkia varten. Samaisella reseptillä keitetään kokonainen kana. Jollei kokonaista lintua välitä tai ehdi keittää, voi viillokin tehdä keittämällä broilerin rintaleikkeen tai muita broilerin paloja. Kaikkein yksinkertaisimmillaan käytät viillokkiin aikaisemmalta aterialta ylijäänyttä kypsennettyä broilerinlihaa. Myös kaupan kokonainen grillattu broileri sopii kastikkeeseen hyvin.

Lapsuudenkodissani kanaviillokki maustettiin curryllä. Siksipä se on minulle perinteisin kanaviillkoin mauste. Olen huomannut, että kanaviillokkia saatetaan kutsua myös curry-kanakastikkeeksi. Veikkaisin, että se johtuu joko siitä, ettei kanaviillokki ole tuttu nimitys ruoalle tai sitten kanaviillokki koetaan viillokkien inhokkiruokien maailmaan ja nimellä halutaan hämätä ruokailijaa. Kanaviillokki tai curry-kanakastike – millä nimellä kastiketta kutsutaankin, ilokseni perheeni tykkää siitä kovasti :)

Perinteisesti kanaviillokkia tarjotaan perunan tai riisin kera. Tein perinteitä hipoen viillokin seuraksi sitruunaisen persilja-kukkakaaliriisin. Kukkisriisi sopii viillokin kanssa erinomaisesti ja se on todella nopea valmistaa. Kukkisriisin voi lämmittää uudelleen seuraavana päivänä. Kukkisriisi on herkkuani ja olen tehnyt siitä useita erilaisia variaatioita kukkisriisiresepteiksi. Kukkisriisi on myös siitä ihanaa, että jos sitä jää yli, siitä voi tehdä mainion "hävikistä herkuksi" -ruoan lisäämällä siihen esimerkiksi tonnikalaa, tomaattia ja ruohosipulia. Sitä voi syödä niin kylmänä kuin lämpimänäkin – sain siitä mainion lounaan ;)


Kanaviillokki


noin 7,5 dl broileria/kanaa kypsennettynä ja paloiteltuna (tai noin 500 g kypsentämätöntä broileria)
3,3 dl         kermaa
1 dl            täyteläistä kanalientä
1 rkl           mietoa curryjauhetta
nokare voita
suolaa

Jos käytät kypsentämätöntä lihaa, paista se pannulla kypsäksi.

Sulata voi pannulla. Kääntele curry sen joukkoon. Kaada kanaliemi ja kerma varovaisesti pannulle ja sekoita kastike. Keitä kastiketta vähintään viisi minuuttia, jotta kastike alkaa sakeentua. Lisää kananpalat ja mausta tarvittaessa suolalla. Jos kastike sakeutuu liikaa lisää hieman kanalientä. Jos taas se ei sakeudu tarpeeksi, lisää hieman kermaa ja keitä sitä vielä pieni hetki lisää.


Sitruunainen persilja-kukkakaaliriisi


1        kukkakaali
2 rkl   öljyä/voita tai 0,5 dl kana- tai kasvislientä
0,5 dl persiljaa silputtuna
1 rkl   sitruunan mehua
1 tl     sitruunan kuorta raastettuna
suolaa ja mustapippuria

Leikkaa kukkakaalista kukinnot erikseen. Laita ylijäävät hyväkuntoiset lehdet ja kukkakaalin varsi talteen kasviskeittoa varten. Surauttele kukinnot kahdessa erässä monitoimi- tai yleiskoneen leikkuuterällä muruksi, kukkakaaliriisiksi.

Kuumenna korkealaitaisella pannulla rasva tai kanaliemi. Lisää kukkismuru pannulle. Hauduttele välillä vähän sekoitellen kukkisriisiä kypsäksi noin 10 minuutin ajan, säilyttäen kukkakaalissa pienen purutuntuman. Lisää tarvittaessa rasvaa tai lientä. Mausta riisi sitruunamehulla, sitruunankuoriraasteella, suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon persilja.


***** 

Jälkikirjoitus

Valokuvaamaan opettelemiseni on erittäin keskeneräistä. Ensimmäinen kuva on otettu valoisaan aikaan ja se on raikkaampi kuin pimeällä kuvatut kaksi alempaa valokuvaa. En hoksannut kuvatessani, että tumma pöytä tekee kuvista entistäkin raskaampia. Jos muistan seuraavalla kerralla illalla ruokaa kuvatessani, laitan vaalean liinan alle, jotta kuvistani tulisi vähän raikkaampia. On tuo iltasella kuvaaminen haasteellista. Minä haaveilen kesästä ainakin valoisuuden takia.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...