torstai 29. maaliskuuta 2012

Mustapekka-tonnikalakastike parsakaalimuusin kera


-Äiti, tehdäänkö sitä hyvää tonnikalakastiketta tänään? kysyi tyttöseni eilen. Helppo oli suostua, sillä kastike on nopea ja vaivaton valmistaa ja kotoa yleensä löytyy aineksetkin. Kiva sekin, että lapset voivat pitää jostain näin simppelistä ruoasta. Ja kyllä, minäkin pidän tästä kastikkeesta. Pieni tilkka sitruunamehua jotenkin asettaa kaikki maut mukavasti kohdalleen.

Tunnustan kyllä, että laitoin lapsille täysjyväpastaa. Miehelleni ja itselleni kastikkeen kaveriksi laitoin ihanaa parsakaalia. Jumprahuti, että joku muusi voi olla hyvää! Olen huomannut, että joskus joku huokailee, että on niin vaikea itse syödä hiilaritietoisesti, kun pitää laittaa toista ruokaa muulle perheelle. Itse olen ratkaissut asian sillä, että teen kuten edellä. Ruoka itsessään (kastike) sopii koko perheelle. Lisukkeita varaan tarvittaessa kahta erilaista. Jos teen lapsia varten täysjyväriisiä tai -pastaa, toisena lisukkeena minulla on lämmin kasvislisuke ja/tai runsas salaatti. Lisäksi lapset maistavat aina kaikkia lisukkeita, jotta oppivat syömään kaikkea mahdollista ja mikä tärkeintä; monipuolisesti :)

ulkonäkö pettää - ei tylsää, vaan herkullista ;)
Mustapekka-tonnikalakastike

2 prk (yht. 280 g) tonnikalaa valutettuna
3 dl    kermaa
100 g Mustapekka-juustoa tai muuta pippurilla maustettua tuorejuustoa
10 cm purjoa silputtuna
1 rkl   sitruunamehua
0,5 tl  suolaa

Kuullota purjo oliiviöljyssä. Lisää tonnikala ja kerma. Hauduta kastiketta 5-10 minuuttia. Rapsuta juuston pinnasta liika pippuri pois (jos tarjoat lapsille, aikuisille maistuu pippurisempikin). Paloittele juusto ja lisää se kastikkeeseen. Kun juusto on sulanut, lisää sitruunamehu ja suola.

jos et keitä liian kauan parsaa, väri säilyy vieläkin raikkaampana
Parsakaalimuusi

400 g   parsakaalia
2-3 rkl ranskankermaa, jogurttia tai smetanaa
0,5 dl   basilikanlehtiä silputtuna
1 tl       sitruunamehua
suolaa ja valkopippuria

Leikkaa parsakaali pienemmiksi nupuiksi ja paloittele varsi. Keitä ne kypsiksi. Soseuta sauvasekoittajalla ja lisää ranskankerma, basilika ja sitruunamehu. Mausta suolalla ja pippurilla.

6 kommenttia:

  1. Minä teen hyvin samanlaista kastiketta, jossa juuston sijaan on fetaa ja creme fraichea. Nam, maidän perheen herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula: feta ja creme fraiche tonnikalakastikkeessa kuulostaa erinomaiselta :)

      Poista
  2. Hei! Tein tätä ohjeellasi ja todellakin hyvä ja helppo kastike. Kiitos. Lisäsin postaukseeni linkin tälle sinun sivullesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meku kiitos kehuista!

      Nykyään tämä kastike on juuri helppoisuutensa ansiosta tyttäreni ruokabravuuri ;)

      Poista
  3. Moikka!
    Olen uusi blogisi fani! ihania VHH reseptejä joista tämä on yksi uusi suosikkini!
    Korvasin purjon punasipulilla ja leikkasin joukkoon tuoretta tilliä.. niin helppoa ja hyvää! Ihanaa kun saa uusia ideoita omaan ruokavalioonsa!
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi keittiööni :)

      Punasipulilla sait varmasti mukavasti väriä kastikkeeseen. Niin ja tuoreet yrtit toimivat aina. Varmasti maistui herkulliselta. Nam!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...