maanantai 12. elokuuta 2013

Marinoidut vihreät pavut


Olen ihastunut vihreisiin papuihin ja marinoituihin kasviksiin. Yksinkertaisen hyvää! Marinoin kasviksia eniten kesällä ja syksyllä, vaikka voi niitä marinoida ympäri vuoden. Jotenkin tuntuu, että on erityisen nautinnollista syödä tuoretta, kotimaista, kasvukauden satoa. Marinoitu kasvis on herkullisesti pääosassa, vaikka marinadissa onkin reilusti makua.

Eilen ruoanlaiton iloa vahvistivat lapseni. He innostuivat pavuista sekoitellessani marinadia niihin: "Ihana tuoksu! Saanko maistaa? – Nam, onpas hyvää!"Ja ruokailun jälkeen:"Äiti hei, mä otin papuja kaksi kertaa lisää. Ne oli niin hyviä." Kyllä tuli itsellekin hyvä mieli :)

Marinoituja papuja voi tarjoilla lämpinänä tai kylmänä lisukkeena. Kylmänä tarjottavat pavut tulee nopeasti viilentää kypsentämisen jälkeen, jotta kypsyminen pysähtyy. Se käy helposti joko pitämällä papuja lävikössä juoksevan kylmän veden alla tai dippaamalla lävikössä olevat pavut kulhossa olevaan jääveteen (iso kulhollinen vettä, jonka joukossa jääpaloja).


Marinoidut vihreät pavut

300 g vihreitä papuja

marinadi:
0,75 dl öljyä
3 rkl     sitruunan mehua
2          valkosipulinkynttä hienonnettuina
0,5 dl   salviaa silputtuna*
0,5 dl   korianteria silputtuna
1 tl       juustokuminaa
suolaa ja mustapippuria

Ota riittävän iso kulho, johon voit lisätä pavut marinadin joukkoon. Sekoita marinadin ainekset kulhossa keskenään. Laita sivuun odottamaan papujen kypsymistä.

Huuhtele pavut, leikkaa niistä kannat pois ja pätki pavut noin kolmen sentin pituisiksi paloiksi. Kumoa pavut suolalla maustettuun, kiehuvaan veteen. Keitä papuja ilman kantta noin 7 minuutian ajan, kunnes ne ovat napsahtavan kypsiä, varo ylikypsentämästä niitä.

jos tarjoat pavut lämpimänä lisukkeena:
Kaada kypsät pavut lävikköön ja valuta niistä vesi pois. Kumoa pavut marinadin joukkoon ja kääntele papuja, kunnes niissä on tasaisesti marinadia. Siirrä pavut tarjoilukulhoon ja tarjoa heti.

jos tarjoat pavut kylminä (heti tai myöhemmin):
Kaada kypsät pavut lävikköön ja valuta niistä vesi. Jäähdytä pavut laittamalla lävikkö papuineen juoksevan kylmän veden alle tai dippaa isossa kulhossa olevaan jääveteen. Pavut säilyttävät näin kauniin värinsä ja kypsyminen lakkaa. Pavut jäähtyvät hetkessä ja voit valuttaa ylimääräisen veden pois. Kumoa pavut marinadin joukkoon ja kääntele papuja, kunnes niissä on tasaisesti marinadia. Jos tarjoat heti, siirrä pavut tarjoilukulhoon. Mikäli tarjoat papuja myöhemmin, siirrä ne kannelliseen rasiaan ja säilytä jääkaapissa. Voit välillä vähän ravistella rasiaa, jotta maustumisen olisi tasaisempaa. Pavut säilyvät jääkaapissa muutaman päivän.

*Yrttejä voi tietenkin vaihdella ja määrää hieman lisätä. Voit myös käyttää pelkästään yhtä yrttiä. Jos minulla olisi tähän reseptiin vain yksi yrtti mausteeksi, olisi se korianteri. Papujen kanssa sopivat useat muut yrtit kuten basilika, mäkimeirami, persilja ja timjami.


8 kommenttia:

  1. Haa, toinen papufani kiittää ja kuittaa, tämän ohjeen tulen toteuttamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee. Elämä on ihanaa, papujen kera vielä ihanampaa ;)

      Poista
  2. Kummista tykkäät enemmän, lämpimistä vai kylmistä? Minä en ole koskaan kokeillut kylminä, mutta nyt aion testata. Pidän vihreistä pavuista kovasti. Ne on kesän ihan kohokohtia. Ovat niin kauniitakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en malta olla syömättä lämpimänä, joten "joudun" tekemään ensin lämpimänä versiona. Jos jotain jää yli, laitan ne jääkaappiin ja laitan tarjolle kylmänä lisukkeena. Jos teen yhdeksi lisukkeeksi noutopöytään, teen sen valmiiksi kylmänä. Hmm. En osaa valita...ehkä lämpimänä hitusen enemmän, mutta kylmänäkin ihanaa. Tykkään molemmista ;)

      Poista
  3. Tulipas kreivin aikaan, papupelto (2 neliömetriä;) odottaa kovasti kerääjäänsä! Heti kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Papupelto – oi mikä ihanuus! Meillä kasvimaa kotona on niin sanotusti paketissa eli kasvaa erittäin iloisesti rikkaruohoa ;)

      Poista
  4. Täällä yksi papufani lisää. Jos huomenna torilla on vielä papuja tarjolla, niin tätä pitää testata, kaikki, missä on korianteria ja juustokuminaa, on hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, suosikkimausteita minullekin – olen juuri tekemässä uutta reseptiä, johon olen jälleen laittamassa muun muassa korianteria ja juustokuminaa. Tällä kertaa broilerista, mutta palailen siihen vähän myöhemmin ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...