maanantai 1. syyskuuta 2014

Savuisasti juustolla täytetyt broilerinugetit ja lämmin juustodippi



Broilerinugetit saavat uuden savuisan säväyksen, kun niihin laitetaan täytteeksi Valio Kippari -sulatejuustoa ja dipaillaan lämpimään savujuustokastikkeeseen. Lasten suosikkisormiruoka ja perinteinen 70-luvun savusulatejuusto löytävät toisensa tämän päivän katukeittiöstä.

Olen Valion ja Blogiringin kampanjassa mukana ja kisailen kahdeksan muun ruokablogin kanssa Valion järjestämässä "Kipparin kaveri" -reseptikilpailussa. Minun kilpailureseptini on juustolla täytetyt nugetit ja juustodipin kera. Kilpailussa bloggaajat suunnittelevat uudenlaista katuruokaa, streetfoodia jossa mukana on jo lapsuudestanikin tuttu Kippari-savusulatejuusto. Reseptiäni saa käydä äänestämässä Valion Kippari -sivuilla. Reseptikilpailussa äänestäneiden kesken arvotaan kolme korillista katuruokamaailmaa. Tuotepaketit sisältävät muun muassa Valio Kippari -sulatejuustopaketteja, Valio Crea ruokakermoja ja ruokabloggaaja Jenni Häyrisen keittokirjan Katukeittiö – tarkemmat tiedot palkinnoista löydät kilpailun säännöistä, Valion Kippari -sivuilla. Olen tehnyt postauksen keittokirjasta ja tehnyt sen ohjeilla aasialaisia lihapullia tahmakastikkeessa. Lihapullat olivat herkullisia ja keittokirjastakin pidän kovasti.

tuotepaketteja arvotaan kolme, kuva ei ole ottamani
Käy siis äänestämässä, mielellään minun reseptiäni, Valion Kippari -sivuilla. Voit voittaa herkullisen korillisen katukeittiömeininkiä. Lisäksi haastan kaikki lukijani kirjoittamaan tämän postauksen kommenttilaatikkon oman Kipparin kaveri -reseptiehdotuksen. Kippari-juusto sopii muuhunkin käyttöön kuin perinteisesti leivän päälle, esimerkiksi nugettien täytteeksi ja kastikkeeksi tai hampurilaisen väliin. Miten sinä käytät Kippari-juustoa ja minkä kaverina? Myönnän, että minä herkuttelen juustolla toisinaan sellaisenaan, siivu rullana ja suoraan suuhun, koska sen aidon savuisa maku on minulle mieluisa.
Meillä lapset tykkäävät nugeteista. Ne maistuvat hyviltä ja niitä on helppo syödä. Niitä on lisksi kiva dippailla lämpimään juustodippiin. Vaikka hehkutan tässä lasten innostusta vaivattomaan sormiruokaan, mieheni oli erittäin mielissään tästä "lastenruoasta". Hänestä erityisesti lämmin juustodippi oli mielettömän hyvää, kuten meistä muistakin. Juustodippi sopii myös kasviksilla dippailuun. Ihanaa!


Broilerinugetit ovat miedon makuisia, lasten mieleen, joten kannattaa paistaa pieni koepala, tarkistaa maku ja lisätä tarvittaessa mausteita. Curry- ja korianterijauhe sopivat myös nugettien mausteeksi. Jos et halua nugeteista keltaisia, jätä kurkuma pois. Juustokastike on tuhti soosi. Jos haluat siitä ohuempaa, käytä yksi juustoviipale vähemmän kuin ohjeessa.


Juustolla täytetyt broilerinugetit


30 kpl

400 g broilerin jauhelihaa
1        sipuli raastettuna tai hyvin hienoksi silputtuna
1        valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 dl    kermaa
1 dl    korppujauhoja tai perunakuitujauhetta*
1        kananmuna
0,5 dl basilikaa tai mäkimeiramia hienonnettuna
1 tl     sitruunan kuorta raastettuna
1 tl     paprikajauhetta
0,5 tl  kurkumaa
0,75 tl suolaa
0,25 tl valkopippuria

täytteeksi:
4       Valio Kippari -sulatejuustoviipaletta

panerointiin:
1,5 dl korppujauhoja tai perunakuitujauhetta
2        kananmunaa

Kuullota sipulia minuutin ajan ja lisää joukkoon valkosipuli. Kääntele sipulit sekaisin pannulla ja siirrä ne sivuun jäähtymään. Sekoita kermaan kananmuna ja korppujauhot. Lisää joukkoon basilika, sitruunankuoriraaste, paprikajauhe, kurkuma, suola, pippuri ja jäähtynyt sipuli. Sekoita lopuksi joukkoon jauheliha. Tarkista maku paistamalla pieni nokare taikinaa pannulla.

Levitä pöydälle voipaperia. Taittele juustoviipaleet 8 osaan siivuiksi. Ota reilu ruokalusikallinen taikinaa. Pyörittele taikinasta kylmään veteen kostutetuin käsin lihapulla. Tee sormella lihapullaan kolo, johon laitat kaksin kerroin taitellun juustosiivun (1/8 viipaleesta). Taputtele lihapulla nugetiksi ja varmista, että juusto jää kokonaan taikinan sisään. Laita nugetti voipaperille odottamaan. Jatka samaan tapaan, kunnes olet pyöritellyt koko taikinan nugeteiksi.

Sekoita syvällä lautasella kananmunien rakenne rikki. Mittaa toiselle lautaselle korppujauhot. Kevein ottein kääntele nugetit molemmin puolin ensin kananmunassa ja sen jälkeen vielä korppujauhoissa. Laita valmiit paneroidut nugetit takaisin leivinpaperin päälle.

Paista nugetit  rasvassa paistinpannulla kullankeltaisiksi kummaltakin puolelta tai uunissa 220 asteessa noin 20 minuuttia. Nosta paistinpannulta valmiit nugetit talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy pois. Uunissa paistaessasi, käännä nugetit paistoajan puolivälissä, jotta nugetit saavat kauniin pinnan kummallekin puolelle.

*perunakuitujauhetta käyttämällä saat nugeteista gluteenittomia


Lämmin savuinen juustokastike



10   Valio Kippari -sulatejuustoviipaletta (noin 100 g) paloiteltuina
1 dl maitoa
2 tl  sitruunanmehua

Kuumenna maito kattilassa lähes kiehuvaksi. Ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon juusto. Nosta kattila takaisin liedelle, mutta älä anna kastikkeen kiehua. Sekoita kastiketta vispilällä, kunnes juusto on sulanut maidon joukkoon. Juuston savuisista reunoista jää hitusen maukkaita sattumia kastikkeeseen. Mausta kastike sitruunalla. Tarkista maku. Tarjoa lämpimänä. Juustokastike tiivistyy jäähtyessään, mutta sen saa jälleen juoksevammaksi lämmittämällä sen.



*****





6 kommenttia:

  1. Minusta broilerin jauhelihasta on yleensä vaikeaa saada kovin maistuvaa ruokaa, mutta tämä kuullostaa aika lailla täydelliseltä käyttötarkoitukselta sille. :) Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ssiiri!

      Broilerin jauheliha on minusta siitä mainio tuote, että siitä saa juuri sellaista kuin haluaa – jauheliha itsessään kun on niin mautonta. Nugetit ovat näin lapsiperheessä näppärä juttu ja paljon terveellisempiä kuin pikaruokapaikkojen nugetit.

      Poista
  2. Moiks
    Mulla ollut sama juttu broiskun jauhelihan kanssa, että maustaminen on ollut haastavaa. Lähinnä keittoa olen siitä laittanut. Kiitos kokeilun arvoisesta ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ohjeesta on iloa!

      Broilerin jauheliha toimii jauhelihakastikkeissa samaan tapaan naudan jauhelihan kanssa. Helppo tehdä arkisia kastikkeita. Taidanpa tehdä ihan tavallisen sieni-broilerikastikkeen lähiaikoina ajatuksenpoikaseksi.

      Auttakaa minua myös Valion kisassa - käykää äänestämässä! Niin ja antakaamme niitä makupareja Kippari-juustolle.

      Poista
  3. Tätä käyty äänestämässä, toivottavasti voitat! Resepti vaikuttaa niin hyvältä, että laitan tämän itsekin kokeiluun. Toistaiseksi kun Kippari-juustoa en itse ole muuten nautiskellut kuin leivän päällä ja sellaisenaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Kiitos!

      Kannattaa kokeilla uusia juttuja Kippari-juustosta. Siitä saa yllättävän monenlaisia herkkuja. Juustodippiä olen tehnyt muutenkin kuin nugeteille.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...