keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Jamaikalainen jerk-kana kukkakaali-kidneypapujen kera



Sopivasti tulinen ja raikas jerk-kana on viikonlopun herkullinen pääruoka. Jamaikalainen jerk-kana sopii juhlaruoaksi myös pääsiäisenä. Siinä on ripaus kevättä, lupaus kesästä ja ihanaa mausteisuutta. Jos grilli on laitettu kuntoon talven jäljiltä, voi jerk-kanan grillata tai savustaa perinteiseen karibialaiseen tapaan. Jerk-kanan kanssa sopii huikean maukas kukkakaali-kidneypavut, jota lapseni ottivat innokkaina lisää ja kehuivat hyväksi. Niin ja kanahan oli heistä tietenkin todella hyvää. Kesällä meillä takuulla grillataan jerk-kanaa.

Pääsin ilokseni Blogiringin kautta mukaan Jyväbroiler-kampanjaan. Kampanjat ovat siitä mielenkiintoisia, että pääsee kokeilemaan itselle uusia tuotteita ja saa paneutua suunnittelemaan jotain erityisen hyvää. Jyväbroilerit ovat vain vähän käsiteltyjä ja kokonaan ilman säilöntä- ja lisäaineita. Tuoretta ja laadukkaampaa, sopii minulle. Broileri on meidän perheessä usein pikaruokaa, mutta perheen viikonlopun ruokiin on mukava panostaa käyttämällä ruoanlaittoon hyviä raaka-aineita, vähän enemmän aikaa ja rakkautta.

Jerk-kana on helppo valmistaa, mutta hieman aikaavievää puuhaa. Marinointiin tulee varata vähintään kaksi tuntia ja kypsennykseen reilu tunti. Tarjosin jerk-kanan kukkakaali-kidneypapujen ja limenlohkojen kera. Kukkakaali-kidneypavut eivät ole myöskään vaikea valmistaa, mutta hetki niidenkin ääressä kuluu. Kukkakaali rouhiintuu kukkakaaliriisiksi käsittämättömän nopeasti monitoimikoneen leikkuuterällä. Hupaisaa oli se, että kaikkiin kaaleihin ennakkoluuloisesti suhtautuva mieheni erehtyi luulemaan kukkakaalia riisiksi. Itse käytin valmiiksi kypsiä papuja, mutta jos intoa riittää, voi pavutkin liottaa yön yli ja keittää itse. Jos kävisi niin, että kukkakaali-kidneypapuja jäisi yli, voi niiden joukkoon seuraavana päivänä lisätä paistettua jauhelihaa tai broileria ja uusi ruoka on valmis. Kun marinadia tekee tupla-annoksen, voi sitä laittaa myös tarjolle ruoan kanssa. Käytin chilinä jalapeñon ja vähän chilirouhetta. Chilirouhe on kätevä myös hyvin tulisena pöytämausteena, sillä me aikuiset lisäsimme omien broilerinkoipien päälle vielä ripauksen ihanaa tulisuutta.


Jamaikalainen jerk-kana


2 pkt Jyväbroiler Naturelli Broilerin Reisikoipea (yhteensä 4 kpl koipireisiä)

jerk-marinadi*:

2         kevätsipulia silputtuina
2         valkosipulia hienonnettuina
1         chili hienonnettuna tai 2 tl chilirouhetta**
2 rkl    timjamia hienonnettuna
2 rkl    limenmehua
2 rkl    öjlyä
1 rkl    soijakastiketta
0,5 rkl inkivääriä hienonnettuna
0,5 rkl maustepippuria murskattuna
savusuolaa ja mustapippuria

koristeluun:

limen lohkoja
timjamia

Sekoita kaikki marinadin ainekset tehosekoittimessa tai sauvasekoittajalla tasaiseksi kastikkeeksi. Mausta savusuolalla ja mustapippurilla. Tarkista maku. Levitä marinadi tasaisesti broilerin reisikoipiin. Laita ne kulhossa kelmulla peitettynä tai suljetussa pussissa jääkaappiin marinoitumaan vähintään kahdeksi tunniksi tai yön yli.

Ota marinoituneet reisikoivet jääkaapista huoneenlämpöön puoli tuntia ennen uuniin laittamista. Lado reisikoivet ritilälliseen vuokaan tai uuniritilän päälle. Jos laitat uuniritilälle, laita sen alle pelti, johon ylimääräinen neste pääsee valumaan. Paista reisikoipia lempeästi 175 asteisessa uunissa*** reilun tunnin ajan, kunnes ne ovat kypsiä. Kypsyyttä voi tarkistaa pistämällä koipireisiä cocktail-tikulla. Kun broilerin lihasta nouseva nestepisara on kirkas, broileri on kypsää. Huomaa, että broileri kypsyy viimeisenä luun vierestä.

Tarjoa jamaikalainen jerk-kana kukkakaalipapujen päälle nosteltuna ja koristele timjamilla ja limen lohkoilla.

*   Voit myös tehdä jerk-marinadia tupla-annoksen. Jaa marinadi puoliksi, käytä puolet marinointiin ja loput kastikkeena tarjoiluun.
** Chilin tai chilirouheen määrää muuttamalla saat säädettyä marinadin tulisuutta
*** Jerk-kanan voi myös grillata kypsäksi



Kukkakaali-kidneypavut


1       kukkakaali
2 prk (noin 500 g) kidneypapuja huuhdeltuina
200 g kookoskermaa
4        kevätsipulia silputtuna
2–3    valkosipulia hienonnettuina
0,5 dl timjamia hienonnettuna
1 tl     maustepippuria jauheena tai murskattuna
0,5 tl  savusuolaa

Leikkaa kukkakaalista kukinnot erikseen. Laita ylijäävät hyväkuntoiset lehdet ja kukkakaalin varsi talteen kasviskeittoa varten. Surauttele kukinnot kahdessa erässä monitoimi- tai yleiskoneen leikkuuterällä muruksi, kukkakaalirouheeksi.

Kuullota valkosipulia kattilassa hyvin nopeasti. Kaada joukkoon kookoskerma ja kukkakaalirouhe. Hiljalleen sekoitellen hauduttele kukkakaali lempeällä lämmöllä lähes kypsäksi reilun 10 minuutin ajan. Säilytä kukkakaalissa kuitenkin purutuntuma.

Lisää kukkakaalin joukkoon loput ainekset. Tarkista maku. Laita kukkakaalipavut kannen alle odottamaan kanan kypsentymistä. Kun kana on kypsää, kuumenna kukkakaali-kidneypavut kuumaksi. Tarjoa jerk-kanan kera.




*****





Yhteistyössä Jyväbroiler



2 kommenttia:

  1. Onpa hyvän näköistä. Pitääpi kokeilla itsekin, kun on niin herkullisen näköiset kuvat :P Ja löytyyhän täältä blogista paljon muitakin juttuja, joita on myös kokeiltava :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Antipastaa! Ei nämä kuvat mitään, jerk-kana on törkeän hyvää! Heti, kun meidän grilli on siistitty, grillaan jerk-kanaa. Nam!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...