torstai 25. lokakuuta 2012

Karppi pizzataikina ja sen tavisversio

leivinuunissa on helpompi paistaa reunat ylös käännettyinä
Olemme lapsiperhe ja meillä tykätään pizzasta. Pizzan hauskuus onkin siinä, että kotona kaikki saavat tehdä omat pizzansa. Minä vaivaan taikinat, usein laitamme täyteainekset yhdessä kuntoon; pilkotaan, siivutetaan, osa paistetaan ja jokainen pääsee kaulimaan oman pohjansa ja lisäämään siihen mieleisensä täytteet.


Kesällä paistamme pizzat kesäkeittiömme leivinuunissa. Leivinuunin lämmittämiseen menee 5-6 tuntia, joten valmistelut aloitetaan jo aamupäivällä. Ystäväperheen lapset varmistelivat viimeksi meidän mökille kylään tullessaan, että paistetaanhan me tälläkin kertaa pizzoja. Hauskaa puuhaa vähän isommallekin joukolle. Tosin sen verran pitää huomioida, että lasten pizzat paistetaan ensimmäiseksi, jotta pääsevät heti syömään. Yhdessä puuhastelu on kaikkien mielestä kivaa!

Kotona paistamme pizzat yleensä sähköuunissa, mutta muutoin toimimme samaan tapaan kuin mökillä: jokainen saa askarrella omat pizzansa itse. Joskus paistamme pizzat kotonakin leivinuunissa. Näin tapahtuu yleensä vain silloin, kun meillä on sähköt poikki ;) Meille tuo leivinuuni on kotona arjen kiireessä lähinnä vain sähkökatkosten varalta olemassa.

Keitän yleensä tomaattikastikkeen pizzoja varten itse joko marinaran tai pizzakastikkeen. Ne kummatkin ovat nopeita ja helppoja tehdä. Jos ei kuitenkaan ehdi keittää kastiketta, voi poikkeuksellisesti turvautua kaupan valmiisiin pastakastikkeisiin. Kerran näin tehdessäni sain kyllä mieheltäni palautetta, että kastike ei ole yhtä hyvää kuin tavallisesti. Niin, onhan itse valmistettu yleensä parempaa ja raikkaampaa kuin einestuotteet.

Karppi- ja tavispizzataikinat ovat samankaltaisia. Suurin ero niissä on siinä, että karppipohja ei nouse yhtä ilmavasti kuin tavispohja. Tästä huolimatta kummatkin leipoutuvat samaan tapaan. Täytteinä voi käyttää ihan kaikkea mistä pitää. Meillä on yleensä kaikkea mahdollista, joista jokainen valitsee omat herkkuna. Kun jokainen on saanut oman pizzansa tehtyä, minä teen lopuksi jäljelle jääneistä roippeista viimeisen pizzan, usein siitä tulee paksu kuin mikä. Ystäväperheemme kutsuu näitä jämäpizzoja paulapizzoiksi ;)

pizzan päällä rucolaa ja pesto-ranskankermaa
Karppi pizzataikina

4 dl           vettä
1 dl           ruisjauho
1 pss         kuivahiivaa (11 g) tai 25 g tuorehiivaa
0,5 dl        vehnäleseitä
0,5 dl        öljyä
1 tl            suolaa
2 dl           gluteeni
1,5–2,5 dl mantelijauhoja (1 dl voi korvata proteiinijauheella)

Sekoita kuivahiiva ruisjauhoihin (tai tuorehiiva kädenlämpöiseen veteen). Sekoita kädenlämpöiseen veteen suola ja öljy. Lisää joukkoon ruisjauhot, vehnäleseet ja gluteeni. Vaivaa lopuksi mantelijauhot vähän kerrallaan taikinaan. Alusta taikinaan hyvä sitko, taputtele taikina tasaiseksi, ripottele pinnalle manteli- tai ruisjauhoja. Anna taikinan kohota peiteltynä 45 minuuttia. Siirrä taikina tämän jälkeen jääkaappiin. Jos sinulla on aikaa, taikina saa levätä seuraavaan päivään viileässä. Leivo taikinasta kylmänä leivinpaperin päälle pizzapohjia tai kaksi pellillistä pizzaa. Ripottele manteli- tai ruisjauhoja taikinan päälle, jottei se tarttuisi kaulimeen.

Paista pizzapohjat, kun olet laittanut niille mieleisesi täytteet 225 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja pohja kypsynyt. Jos laitat pizzapohjien päälle todella paksusti täytteitä (paulapitsat), paista ne 200 asteessa noin 15 minuuttia.

lasten tavispizzat
Tavis pizzataikina

5 dl    vettä
0,5 dl öljyä
1 rkl   sokeria
1 tl     suolaa  
1 pss (11 g) kuivahiivaa tai 25 g tuorehiivaa
1 dl    ruisjauhoja tai grahamjauhoja
n. 0,5 kg vehnäjauhoja (voit vaihtaa osan jauhoista spelttijauhoihin)

Sekoita kuivahiiva ruisjauhoihin (tai tuorehiiva kädenlämpöiseen veteen). Sekoita kädenlämpöiseen veteen sokeri, suola ja öljy. Lisää joukkoon ruisjauhot. Vaivaa lopuksi vehnäjauhoja vähän kerrallaan taikinaan. Alusta taikinaan hyvä sitkoja lisää jauhoja taikinaan kunnes se alkaa irtoamaan vuoan reunoista, taputtele taikina tasaiseksi, ripottele pinnalle vehnäjauhoja. Anna taikinan kohota peiteltynä 30 minuuttia. Siirrä taikina tämän jälkeen jääkaappiin. Jos sinulla on aikaa, taikina saa levätä seuraavaan päivään viileässä. Leivo taikinasta kylmänä leivinpaperin päälle pizzapohjia tai pari isoa pellillistä pizzaa. Ripottele jauhoja taikinan päälle, jottei se tarttuisi kaulimeen.

Paista pizzapohjat, kun olet laittanut niille mieleisesi täytteet 225 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja pohja kypsynyt. Jos laitat pizzapohjien päälle todella paksusti täytteitä (paulapitsat), paista ne 200 asteessa noin 15 minuuttia.

täytteet voi valita itse
valkosipuli-oliiviöljyä pizzan päälle paiston jälkeen ;)

jauheliha maustettu tacomausteella

haudutettu tomaattikastike

miedosti tacomausteella maustettu broilerinsuikale

4 kommenttia:

  1. OI mikä ihana kesäinen pizzauuni teillä on! Kun vielä lapsi asui kotona (Suomessa) niin teimme usein pizaa;minulla on myös vanha ikuisuus sitten Espanjasta ostettu pizzakone,jolla oli kiva tehdä pizzaa nopeasti kun pojan kavereita tuli kylään.Kiva gluteeniton pohja ja herkullisen näköinen pizza! Olen itsekin muutaman kerran tehnyt gluteenittoman pizzan,mutta hieman erilaisen,enkä edes muista miten sen tein;D Mikä tuo gluteeni tuossa ohjeessa on;joku valmis jauheseos?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Yaelian! Varmaankin tuo leivinuuni kesäkeittiössämme innoittaa pizzan paistohommiin. On se hauskaa puuhaa koko joukolle.

      Gluteenijauho on juuri sitä, mitä gluteenittomalla ruokavaliolla EI saa käyttää. Eli nämä kummatkin reseptit sisältävät vehnägluteenia. Olen pahoillani. Käytän usein hiivapohjaisissa resepteissäni gluteenia, koska sillä saa taikinaan sitkon. Kokeilen aina välillä hiivapohjaisissa taikinoissa psylliumia (suosikkini moneen!) ja ksantaania, mutta ainakin viimeksi tulos jäi huonoksi (kivikovia pullia) - syy minussa, kun en vielä hoksannnut oikeita mittasuhteita. Aina välillä harjoittelen ja palailen asiaan, kun oiva resepti sattuu kohdalle.

      Pizzakone kuulostaa hauskalta vempaimelta ja tuiki tarpeelliselta lapsiperheessä ;)

      Poista
  2. Ai että, varmasti herkkua pizzaa tulee oikeassa uunissa! ja valkosipuliöljy mmmm...
    Mielenkiintoinen tuo karppi pizzataikina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjista tulee kivan rapsakat leivinuunissa. Pääkokin tulee vain olla vireessä, koska ensimmäisten pizzojen paistoaika on todella lyhyt ;)

      Karppi pizzataikina on sekoitus erilaisia jauhoja ja jauheita, joilla rakenne saadaan perinteisen pizzapohjan kaltaiseksi. Maistuu paistettuna ihan tavalliselta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...