perjantai 8. maaliskuuta 2013

Manteliset rahkapiiraat


Blogilla 2-vuotissyntymäpäivät

Hiidenuhman keittiössä -blogi täyttää tänään kaksi vuotta. Yli 200 000 blogisivujen selausta on tässä ajassa ehtinyt kertyä. Kaunis kiitos kaikille lukijoille! Syntymäpäivän, naistenpäivän ja kuun loppua kohden lähestyvän pääsiäisen kunniaksi leivoin mantelisia rahkapiiraita (rahkapullia). Mantelia löytyy ohjeesta niin jauhoina kuin maitona. Mantelimaidon reseptin postaan huomenna.

Manteliset rahkapiiraat ovat pääsiäisen leivonnaisia. Ohjeen voi myös paistaa pellillisenä, jolloin siitä saa rahkapiirakkaa. Tällöin tuplaisin täytteen. Pullataikina eikä myöskään rahkatäyte ole kovinkaan makeita. Minun makeasta vieroittuneeseen makuun ne maistuvat hyvältä, mutta kannattaa maistella niitä hieman ja miettiä haluaako lisätä makeutta. Lapsoseni olisivat kaivanneet rahtusen lisää makeutta -poikaseni kommentoi, että pohja maistuu ihan leivälle ;)

Mantelipullan rakenne on pullamainen, mutta hieman perinteistä tiiviimpää. Ensimmäinen hiilihydraattitietoinen pullataikinani on samankaltainen kuin tämä, mutta olen vähän muutellut reseptiä näin matkan varrella. Molempi parempi ;)

Arvonnan palkintosetti

Arvonta

Blogini syntymäpäivän kunniaksi järjestän arvonnan;
- Arvontaan voi osallistua postauksen julkistamisesta lähtien ensi viikon perjantaihin 15.3.2013 klo 23.59 asti. Suoritan arvonnan lauantaina 16.3.2013. Arvonnan voittajan ilmoitan arvontaa seuraavassa postauksessa.
- Arvontaan osallistutaan kirjoittamalla pääsiäisen ruokiin/herkkuihin liittyvän kommentin tämän postauksen loppuun. Huomaathan, että laitat kommenttiosioon tunnistettavan nimimerkin, mikäli kommentoit anonyyminä.
- Palkintona lähetän voittajalle: monitoimipussi (mm. pähkinämaitojen siivilöitiin, kestohedelmä- tai kasvispussiksi), kaksi biohajoavaa tiskirättiä, 400 g manteleita ja 1 kg kastanjajauhoja.
- Arvonnan säännöistä ja niiden tulkinnasta päätän yksinoikeudella itse ;)

Innostuin mantelimaidosta niin kovin, että selvitin mistä pähkinämaito(suodatin)pusseja voi ostaa; ainakin Ruohonjuuren myymälöistä ja sen nettikaupasta. Kampin Ruohonjuuresta löysin lisäksi iloiset, pääsiäisen väriset biohajoavat tiskirätit ja mantelipussin. Kävin myös Hakaniemen kauppahallissa hieman herkkuja katsastamassa. DeliDelistä löysin ainakin itselleni uuden tuttavuuden: kastanjajauhot. Saa nähdä miten niitä ryhdyn käyttämään - vihjeitä otetaaan vastaan! Myyjä sanoi, että jauhoja käytetään mm. ranskalaisiin lettuihin (crêpes à la farine de châtaigne) ja leivontaan antamaan lisämakua sekä antamaan aromikkuutta gluteenittomaan leivontaan. Kyllä siellä DeliDelissä ja kauppahallissa on kaikkea muutakin ihanaa, mutta etsiskelin sellaisia tuotteita, joita on suhteellisen helppo lähettää postitse pelkäämättä niiden särkyvän matkalla. Hankin siis itsellekin samat tuotteet kuin palkinnon  saajallekin, koska muutoin olisin kärsinyt vähintääkin keskikovasta palkinnonantajan-palkintokateudesta.

Hyvää naistenpäivän iltaa ja onnea kaikille arvontaan!


Manteliset rahkapiiraat

pullataikina:
2,5 dl    mantelimaitoa
25 g      hiivaa tai 1 pss kuivahiivaa (22 g)
1           kananmuna huoneenlämpöisenä
1,5 dl    Sukrintomua (tai sokeria)
0,5 rkl   kardemummaa
0,25 tl   suolaa
2,5 dl    gluteenia 
1,5-2 dl mantelijauhoja
100 g    voita huoneenlämpöisenä
0,75 dl  ruisjauhoja

rahkatäyte:
250 g   rahkaa (1 tlk)
1          kananmuna
0,75 dl Sukrintomua (tai sokeria)
0,5 dl   rusinoita
1 rkl     sitruunan mehua
1 mm   vaniljajauhetta 

voiteluun:
1 kananmuna

Lämmitä mantelimaito kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva maitoon. Jos käytät kuivahiivaa, se sekoitetaan jauhoihin. Lisää kananmunat, Sukrin, suola ja kardemumma maitoon puuhaarukalla sekoittaen. Sekoita joukkoon gluteeni ja 1,5 dl mantelijauhoja. Lisää pehmeä voi ja alusta taikinaa käsin. Lisää ruisjauhot. Alusta taikina huolella niin, että saat taikinaan sitkon ja taikina irtoaa kulhon reunoista. Jos taikina edelleen tarttuu kulhon reunoihin, eikä se irtoa käsistä, lisää vähän mantelijauhoja. Kohota taikinaa lämpimässä, vedottomassa paikassa liinan alla 1-2 tuntia.

Jaa taikina 12 osaan. Pyöritä taikinapaloista pullia, jotka litistät käsin leivinpaperin päälle. Kohota piiraita 30 minuuttia liinan alla.

Sekoita täytteen ainekset keskenään.

Paina esimerkiksi kahvimukilla piiraat keskeltä litteiksi. Painele piiraita vielä vähän lisää sormin. Voitele piiraat kauttaaltaan kananmunalla. Levitä piiraiden keskellä oleviin kuoppiin rahkatäytettä. Paista rahkapiiraat 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Niiskuneiti pääsi auttamaan pullien litistystä :)

37 kommenttia:

  1. Meillä kotona on aina pääsiäiseen kuulunut karjalan paisti, rahkapiirakka ja mämmi. Tänä vuonna voisinkin kokeilla tätä sinun herkullista rahkapullaversiotasi rahkapiirakan tilalle. Mämmin taitaa joutua syömään kaikkine hiilareineen päivineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karjalanpaisti on ihana perinteinen juhlaruoka. Herkkuani ;)

      Mämmi minäkin aion nauttia pääsiäisenä. Kyllä se on hyvää kerman kanssa!

      Muista tarkistaa tuo taikinan ja täytteen makeus mieleiseksesi ;)

      Onnea arvontaan!

      Poista
  2. Mahtavasti onnea kaksivuotiaalle blogille!
    T: ystäväsi vuosikymmenten takaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Campasimpukka!

      Juu, meidän ystävyytemme juontaa tosiaan jo niinkin kauas. Aika se menee ihan huomaamatta ;)

      Poista
  3. Bon anniversaire suosikkiblogilleni ja keväiset terveiset täältä Ranskan maalta!

    Monia ihania herkkuja olen täältä löytänyt omaan arkeen ja juhlaan, kuten nuo rahkapiirakat aion pyöräyttää Pääsiäispöytään!

    Mämmiä en ehkä ensimmäisenä tarjoaisi ranskalaisille, mutta pasha kuuluu meidän Pääsiäiseen ja mämmituokkosen saan herkuttella ihan yksin paksun luomukerman kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih - merci beaucoup! Hento puna nousee poskille kauniista sanoistasi :)

      No, mämmi on niin kansallinen herkku, ettei se kovin helposti saane kansainvälistä menestystä. Luultavasti. Eihän Suomessakaan kaikki siitä pidä. Minä pidän.

      Pasha on minustakin ihanaa ja se kuuluu meidän pääsiäiseen!

      Onnea arvontaan!

      Poista
  4. Paljon onnea herkulliselle 2-vuotiaalle blogille! Monta hyvää ohjetta olen täältä saanut.

    Kerrohan sitten mitä saat aikases kastanjajauhoista, kiinostaa kun uusi tuttavuus itsellenikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kala :)

      Ilahduttaa kuulla, että kotikokin keitoksista voi joku muukin saada ideoita. Aloitinhan blogin ajatuksella, että onnistuneet tuotokset muistiin koneelle, jotta voin tehdä niitä uudelleen. Niin ja yhdelle ystäväperheelle myös luettavaksi nettiin - aikaisemmin olin lähetellyt sähköpostilla reseptejä ihan tarpeeksi ;)

      Juu, kerron kastanjajauhojen tuotoksista. Ainakin New Yorkin kadunvarsilla myytävät paahdetut kastanjat tuoksuvat huumaavan hyviltä, joten ainakin tuoksumuiston johdattelemana odottelen herkullisia onnistumisia.

      Onnea arvontaan!

      Poista
  5. Kastanjajauhot ovat minullekin uusi tuttavuus, mutta alkoi kiinnostaa suuresti. Netissä joku väitti maun olevan todella pähkinäinen ja savuinen - antaa varmasti kivaa lisäpotkua moniin leivonnaisiin!

    Noudatan itsekin pääsääntöisesti vähähiilihydraattista ruokavaliota, mutta pääsiäisenä tulee helposti syötyä varsinkin sellaisia pieniä suklaamunia... Muuten en ole pääsiäisherkkujen ylin ystävä: mämmiä inhoan yli kaiken, eikä lammaskaan oikein maistu. Pasha on tosin ihan hyvää.

    Pari vuotta sitten pääsiäisenä sain hillittyä suklaamunahimoni leipomalla vähähiilihydraattisen suklaatuorejuustotortun. Siitä tuli niin hyvää, että söin sitä koko pääsiäisen niin aamiaiseksi, päivälliseksi kuin välipalaksikin :D

    Terveisin Zaranja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kuvittelen kastanjajauhojen maun olevan pähkinäinen ja savuinen. Kiva kuulla, että jollakin on ollut asiasta kokemusta. Mielestäni jauhojen ravintoarvotkin vaikuttivat hyviltä, sikäli kuin näin maallikko niistä mitään ymmärtää ;)

      Hauska "pahe" sinulla nuo pienet suklaamunat :D Jos arkena aterioi pääsääntöisesti terveellisesti, on suorastaan tarpeen nauttia juhlapyhinä jotain vähän paheellista -pysyy mieli hyvänä ja jaksaa elää arkeakin iloisena.

      Suklaatuorejuustotorttu kuulostaa taivaalliselta. Löytyykö resepti nettimaailmasta?

      Mämmi ja lammas jakavat mielipiteitä. Yksi tykkkää, toinen ei ja jatkona tähän: Hiidenuhma tykkää melkein kaikista ruoista ;)

      Onnea arvontaan!
      (Huomasin, että en aina muista toivottaa kaikille onnea arvontaan - toivotan tässä nyt kaikille unoitetuille myöhäis- ja etukäteisonnentoivotukset.)

      Poista
    2. Niin minäkin ajattelen, että pienet paheet silloin tällöin piristävät elämää ;)

      Suklaatuorejuustotorttu löytyy ihan sillä nimellä karppaus.infon reseptit-osiosta. On tosiaan aivan järjettömän hyvää, ja ohjetta on myös helppo muokata omaan makuunsa :)

      Terkuin Zaranja

      Poista
    3. Hyvä, kun annoit ihanan vinkin. Laitan sen omalle to-bake -listalle.

      Poista
  6. Onnea blogillesi!
    Olen ihan hurahtanut Kinder-yllätyksiin; joka kevät kerään leluja. Nyt mies yllätti ja osti minulle 100 kinder-munaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos merikukka!

      Ihana mies sinulla :) Kinder-munat kuuluvat meidänkin pääsiäiseen. Minä tosin ostan niitä vähän maltillisemmin.

      Minulla on iso kassi kaikenlaisia suklaamunia - myös Kindereitä - kotona nyt jo Palmusunnuntaita odottamassa. Omille ja lähitienoon virpojille vaihdettavaksi kauniisiin virvontaoksiin.

      Lisäksi lapsukaiseni löytävät mm. Kinder-munia pääsiäispäivän suunnistustehtävässä, jossa he auttavat yleensä Rouva Kanasta löytämään kadonneita suklaamunia pääsiäisnoidan piilottettua niitä sinne ja tänne. Myönnän, että rakensin lapsukaisille naperosta asti fantasiatarinan pääsiäiseen tipuineen, kanoineen, kissoineen, pupuineen ja noitineen. Niin, että meillä on joulupukin ja kotitontun lisäksi uskottu pääsiäsinoitiin. Vähän kerettiläistä, mutta uskon mielikuvitusmaailman rikastuttavan lapsien ajattelua.

      Poista
  7. Voi, pääsiäinen on ruoan puolesta ehdottomasti lempijuhlani! Makeista herkuista rakastan rahkapiirakkaa, pashaa, pähkinäisiä suklaamunia, erilaisia hedelmäisiä jäädykkeitä, juustokakkuja... Oikeista ruoista mieleen tulee heti lapsuuden lammaspaisti ja merileväkaviaarilla täytetyt kananmunat. :) Joskus äitini teki pääsiäisenä meze-tyyppisen pääsiäispöydän, idea oli minusta erinomainen: makutarjottimelle mahtui esimerkiksi lammasta, minttua ja munakoisoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, herkullisia pääsiäsruokia ja -jälkkäreitä sinulla perinteenä! Kiitos, kun kirjoitit, me muut saamme mielikuvamaistella :)

      Lammas, minttu munakoiso combona kuulostaa mahdottoman tyrmäävältä. Nam!

      Onnea arvontaan!

      Poista
  8. Minä käytän pullataikinassani desin verran pellavan siemeniä, jotka jauhan tehosekottimessa hyvin ohueksi jauhoksi. Pellava antaa yllättävän hyvää sitkosta taikinaan ja on todella vähähiilarista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli sinä et käytä gluteenia sitkonantajana pullissa?

      Pellavanlima on minullekin tuttu, mutten ole osannut käyttää sitä leivonnassa hyväkseni. Viime vuonna leivoin laskiaisena pullia ilman gluteenia, käyttäen ksantaania psylliumia antamaan sitkoa. Joko mittasuhteet eivät olleet kohdallaan tai sitten ne eivät hiivataikinassa mantelijauhojen kanssa kolmisin toimi. Pullani nimittäin olivat pieniä, kovia kikkareita. :(

      Olisi kiva tutustua reseptiisi tarkemmin, jossa käytät pellavansiemeniä sitkonantajaja.

      Poista
  9. Meillä rahka on ehdoton ykkönen pääsiäisenä sekä kananmunat. Pullapohjaiset piirakat on kiellettyjä hiivan takia joten yleensä teen jotain piirakkatyyppistä tai sit vaan hyytelöjä.
    Onnea kaksivuotiaalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne onnistteluista!

      Meidänkin pääsiäsieen kuuluvat rahka ja kananmunat. Lapsuudessani meillä leivottiin pääsiäisenä suklaa-rahkakakku (vai olikohan se rahka-suklaakakku). Todella herkullinen suklaatäytekakku sitrunaisella rahkatäytteellä.

      Tulipa mieleeni, että tuon hiivan voi kiertää leipomalla sitruunaisia muffinsseja, jotka kuorruttaa rahkalla ;) Toki piirakat, vanukkaat ja hyytelötkin ovat ihania.

      Onnea arvontaan!

      Poista
  10. Munia ja rahkaa meilläkin kuluu pääsiäisenä, mikäli mahdollista vielä enemmän kuin arkena, sillä ne molemmat ovat monikäyttöisiä herkkuja. Juhlana tosiaan saa herkutella, joten tulin blogiisi oikeastaan etsimään jotain hyvää ohjetta...
    Takavuosina olin lomamatkalla Unkarissa, jossa söin mahtavan hyviä kastanjaleivonnaisia. Muistaakseni lehtitaikinasarven sisään oli pursotettu kastanjasoseella maustettua kermavaahtoa. Voisikohan tuosta kastanjajauheesta kehitellä jotain tuontyyppistä leivonnaista?
    Onnea syntymäpäivän johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omat Eväät!

      Nuo kastanjaleivonnaiset kuulostavat hirmuisan herkkullisilta, vau ja nam! Kiitos upeasta ideasta! Ehdottomasti lähden kokeilemaan - onkin toinen juttu, saanko aikaiseksi herkkua ;)

      Onnea arvontaan!

      Poista
  11. Onnittelut 2-vuotiaalle! Minä jo kerran kommentoin tähän, mutta viesti ei näköjään ole tallentunut.

    Meillä pääsiäiseen kuuluu paljon leipomisperinteitä, pitää aina olla samanlaista pullaa, rahka- ja lihapiirakkaa. Omanlainen pasha kuuluu kanssa pääsiäiseen, samoin mämmi. Mämmiä syödään aamulla ja illalla ja siinä välissä. Ja tungetaan jäätelöön ja drinkkeihin ja rahkaan ja vaikka mihin. Niin, ja kai voi sanoa villisian kinkun kuuluvan kanssa pääsiäisperinteisiin, kun sitä on ollut jo monena vuotena peräkkäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sauvajyvänen! Onpas kumma, kun viestit eivät tallennu.

      Leivotkos levylihapiirakkaa pääsiäisenä? Se on hurjan hyvää! Vaniljajäätelö ja mämmi ovat minusta ihana makupari. Mämmijätskin koristelen paahdetuilla jälkiuunileivän muruilla...hullutuksensa kullakin ;)

      Huomaa kyllä, että olette riistaperhe, kun teille tulee näitä riistaherkkujen kuulumisia juhlapyhien ruokapöytään. Kyllähän meillekin kelpaisi, mutta koska meillä ei ole yhtään riistan pyytäjää perheessä, joudumme tyytymään vaatimattomanpaan lampaanviuluun.

      Onnea arvontaan!

      Poista
  12. Voi miten mahtavia piiraita! En tiennytkään että mantelimaitoa voi tehdä itse, usein olen sitä kyllä kaupasta ostanut. :) Meillä ei juuri muita pääsiäisperinteitä ole, mutta rahkapiirakkaa kyllä leivotaan. Onnea ihanalle blogillesi!
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Shiva :)

      Minä hoksasin vahingossa, että mantelimaitoa voi tehdä itse. Olen aikaisemmin ostanut sitä kaupasta, mutta jatkossa teen maitoni itse. Täytyy kyllä sanoa, että on tämä nettimaailma siitä mahtava, että täältä voi tehdä ihan mielettömän upeita löytöjä - minun tapauksessani reseptiikkaan liittyviä. Toisaalta on myös ilo jakaa sellaisia kokemuksia, jotka ovat tuottaneet itselle suurta mielihyvää ;)

      Rahkapiirakka on oiva perinne sinällään pääsiäisenä. Eipä kaikilla kuulukaan olla hillitöntä pääsiäsipöydän repertuaaria. Perheet, elämäntilanteet ja uskomuksetkin vaikuttavat siihen, mitkä asiat ovat itse kullekin tärkeitä ja tradition arvoisia. Toisinaan traditiota tulee lisää elämän varrella, toisinaan niitä karsiutuu pois. Hyvä näin.

      Poista
  13. Meillä syödään pääsiäisenä aina lammasta, tänä vuonna se vaihtuu kylläkin vuohenlihaan, koska tuli mahdollisuus sitä ostaa :) Muita vaki raaka-aineita ei sitten olekkaan. Usein tulee katsottua mitä reseptejä ruokalehdet sesonkeihin tarjoaa ja kokeiltua sitten uusia juttuja
    -Aino-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vuohi - en ole koskaan syönyt sitä. Ihanaa harvinaisuutta!

      Minäkin selaan vimmaisesti kaikkia ruokalehtien sesonkireseptejä. Välillä ihan nolottaa lehtien määrä. Olen reseptiahmatti ;)

      Poista
  14. Minun pääsiäiseen kuuluu aina lampaanviulu ja valkosipuliperunat. Joskus jälkiruokana mämmiä ja vaniljakastiketta. kahvin kanssa on aina rahkapiirakkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitin ehdottaa miehelleni, että tehtäisiinkö tänä pääsiäisenä karitsan potkaa. Mieheni -jäärä, kun on - sanoi, että pitää olla lampaanviulua. No, potkaa sitten toiste. Valkosipuperunat sopivat viulun kanssa erinomaisesti. Tein viime vuonna valkosipulista naurisgratiinia viulun kaveriksi, joka toimi myös.

      Vaniljakastike mämmin kera on varmasti oiva yhdistelmä. Minä olen vain lotrannut kerman kanssa.

      Onnea arvontaan! (Myös Ainolle, jolle en onnea muistanut toivotella.)

      Poista
  15. Onnea!
    Kiitos herkullisesta Ohjeista!! On helppoa kun joku kokeilee !!ja jakaa !!

    VastaaPoista
  16. Vastaukset
    1. Kiitos Tuija!

      Minusta on hirmuisan mukavaa kokeilla, varsinkin silloin kun onnistun ;)

      Poista
    2. Asiasta toiseen olikos sulla ohje siihen rahkatortuun (kääretorttu)?? ei olis nyt aikaaetsiä!

      Tuija

      Poista
    3. No juu. Tässähän tämä:

      kääretorttu:
      3 kananmunaa
      100 g rahkaa
      1 tl soodaa
      ripaus suolaa
      0,5 rkl psylliumia (voi jättää pois)

      Erottele valkuiaset ja keltuaiset. Vatkaa ensin valkuainen vaahdoksi. Sekoita keltuaisiin rahka, leivinjauhe ja suola. Lisää psyllium rivakasti sekoittaen. Yhdistä valkuaisvaahto ja keltuaisseos varovasti käännellen. Levitä taikina leivinpaperin päälle. Paista 150 asteessa noin 25 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä liinan alla.

      Löytyy sivulta: http://hiidenuhmankeittiossa.blogspot.fi/2013/01/tonnikala-rahkakaaretorttu.html

      Poista
  17. Onnea 2-vuotiaalle blogille! Meillä syödään pääsiäisenä ainakin hedelmäistä kanaa. Jälkiruokiin kuuluvat tietysti perinteiset mämmi ja pasha, mutta tänä vuonna saattaa valmistua pääsiäistäytekakkukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos EevaM!

      Hedelmäinen kana kuulostaa ihanalta - onko sinulla reseptiä jaettavaksi? Nam mämmi &pasha :)

      Onnea arvontaan!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...