perjantai 16. marraskuuta 2012

Sienipasteijat


Leivoin hiljattain ihanalla ruis-rahkavoitaikinalla punasipulipiiraita. Ne maistuivat kaikin puolin herkullisilta ja havaitsin pohjataikinan erinomaisuuden. Nyt käytin taikinaa sienipasteijoiden kuoriksi. Ilokseni pasteijatkin onnistuivat :)

Olen huomannut, etten ruoan suhteen ole kohtuuden ihminen. En osaa tehdä pieniä annoksia. Tein täytettä tuplaten alla olevaan reseptiin nähden, koska pelkäsin sen loppuvan kesken. Voin vain todeta, ei tarvitse liioitella ;) Jos täytettä jää yli, sen voi laittaa munakkaan joukkoon, nautiskella leivän päällisenä tai jauhelihapihvin höysteenä.

Taikina on tavallista vehnäjauhoista  valmistettua taikinaa herkemmin rikkoutuvaa. Pienellä kärsivällisyydellä ja tarvittaessa paikkailuilla saa kauniita pasteijoita aikaiseksi. Taikinaa pystyy taputtelemaan ehjäksi. 

Heti uunista otettaessa pasteijat ovat murenevaisia. Jäähtyessään ne muuttuvat napakammaksi ja ovat syötävissä jopa käsin. Täytteen aineksia on helppo vaihdella sen mukaan, mitä kotoa löytyy. Keitetyn kananmunan voi vaihtaa raejuustoon, tofuun, kypsiin papuihin tai linsseihin . Kermaviilin mieleiseensä kostukkeeseen kuten kaurakermaan tai ranskankermaan. Pasteijat ovatkin erittäin muuntelukelpoisia.


Sienipasteijat
12 kpl

ruis-rahkavoitaikina:
125 g voita
1,5 dl mantelijauhoja
1 dl    ruisjauhoja (tai gluteenitonta jauhoseosta)
1 tl     psylliumia
1 tl     leivinjauhetta
1 mm suolaa
125 g (0,5 prk) maitorahkaa (vaihtoehtoisesti kaurakermaa tai juoksevaa tofua)

täyte:
0,5 l   sieniä silputtuna (tai kaksi pientä kourallista kuivattuja sieniä, turvotetaan vedessä ja silputaan)
0,5     sipuli silputtuna
0,5 dl kermaviiliä
1        kovaksi keitetty kananmuna silputtuna
0,5 dl persiljaa tai lipstikkaa silputtuna
(1 tl    sienisuolaa)
(0,5    suolakurkku hienoksi siputtuna)
suolaa ja musta- tai maustepippuria

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää voi nyppimällä jauhoihin. Sekoita joukkoon rahka. Kun taikina on kunnolla vaivattu sekaisin, muovaa taikinasta pötkylä. Laita taikinapötkö pitkittäin kelmun päälle, taita taikinan päälle kelmua siten, että taitteeseen jää muutama sentti tyhjää tilaa. Painele taikinaa kelmun päältä noin puolen sentin paksuiseksi levyksi. Taittele kelmun reunat taikinan päälle. Laita taikinalevy jääkaappiin kovettumaan tunniksi. (Taikinan voi myös pakastaa tässä vaiheessa.)

Kuullota sieniä ja sipulia rasvassa. Kaada ne kulhoon. Lisää joukkoon kermaviili, kananmuna, persilja ja sienisuola. Mausta suolalla ja pippurilla.

Ota taikinalevy jääkaapista. Levitä yksi lisäleveys kelmua työpöydälle, avaa taikinalevy kelmusta, nosta taikina pois kelmusta ja levitä taikinan ympärillä olleesta kelmusta puolet työpöydällä olevan kelmun kanssa vierekkäin, vähän päällekkäin. Laita taikina kelmujen keskelle. Käytä ylijäänyttä kelmua taikinan päällä ja kauli taikinaa kelmujen välissä ohueksi levyksi. Leikkaa taikinalevystä 12 pyöreätä tai neliskanttista paloja. Kauli aina ylijäävästä taikinasta uusi levy. Irroittele taikinapalat kelmusta ja nosta ne leivinpaperin päälle. Levitä kaikille taikinapaloille ruokalusikkallinen täytettä. Painele pasteijat varovasti reunoista kiinni. Voitele halutessasi kananmunalla.

 Paista pasteijoita noin 14 minuuttia 225 asteessa uuni keskiosassa, kunnes ne saavat kauniin värin.

Jälkikirjoitus:
Tein eilen tämän talven (?) ensimmäisen piparkakkutaikinan. Sellaisen tavallisen lapsia varten. Poikaseni totesi, että on odottanut piparkakkujen leipomista yli vuoden, sillä edellisen kerran hän leipoi niitä viime vuonna marraskuun 5. päivä. Aikas söpöä, että hän muistaa jopa päivämäärän. Taitaa piparien leipomiset olla erityisen tärkeä perinne! Hyväntuoksuista joulun odotusta kaikille jouluihmisille :)


4 kommenttia:

  1. Mä en onnistunut näiden pasteijoiden tekemisessä, voi olla etten ollut tarpeeksi kärsivällinen :P En siis saanut taikinaa pysymään ehjänä millään, saati että olisin saanut käänneltyä sen pasteijoiksi. Päädyin siis niihin piiraisiin, mutta eri täytteellä (joskin niissäkin oli pakko vähän kerrallaan painella taikina muffinssivuokiin), ja oli oikein hyvä niinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän, tämä on hieman näpertelyä.

      Sain omat pasteijani onnistumaan, kun puuhailin hiljakseen ja kaikessa rauhassa. Niin ja hermostumatta itselleni. Tein jokaisen pasteijan yksitellen; kaulin taikinan kelmujen välissä, leikkasin muotilla pyöreän taikinapalasen, varovaisesti irroittelin sen kelmuista ja nostin leivinpaperille, lisäsin täytteen, käänsin pasteijan kiinni (korjailin tarvittaessa revennyttä kuorta) ja sen jälkeen aloitin seuraavan pasteijan tuhertamisen. Kun taikina oli kuin totaalisen reikäinen riepu, tein siitä pallon ja kaulin sen uudelleen kelmujen välissä.

      Mietin kyllä sitä, että aion kokeilla seuraavalla kerralla tuplaamalla psylliumin määrän - saa nähdä mitä se tekee taikinalle.

      Poista
  2. Kuulostavatpa herkullisilta.Minulla on välillä vähän sama tapa,eli teen liikaa....
    Tuota sinun taikinaasi pitää joku päivä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Yaelian :)

      Taikina on oikein hyvää ja sopii pasteijoiden lisäksi erinomaisesti piirakkapohjiksi!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...