tiistai 29. maaliskuuta 2011

Siemenkeksit parmesaanilla ja basilikalla


Ruoasta ja syömisestä saa mielestäni nauttia. Minun vhh-ruokavaliossa teen kaikenlaisia ruokia, joita mieleni tekee. En rakenna ruokavaliota kieltoja täyteen, vaan pyrin löytämään itselleni uusia tapoja toteuttaa mielihaluni. Näistä kekseistä tulee väkisin hyvä mieli, niitä on kiva rouskutella erinomaisella, hyvällä omallatunnolla!

Tänä aamuna mieheni kysyi, onko meillä jotain meille sopivaa leipää. Hän tarkoitti vähähiilihydraattista leipää. Vaan leipä oli loppu. Kun minulla ei ollut aikaa leipoa leipää, päätin leipoa keksejä. Annos on pieni ja keksit herkullisia. Keksit katoavat koko perheen suihin nopeasti. Ensi kerralla teen kaksinkertaisen annoksen ja paistan annokset samanaikaisesti kiertoilmauunissa. Puolessa välissä aion vaihtaa peltien paikkaa, jotta lopputulos olisi tasaisempi.

Olen tehnyt näitä siemenkeksejä aikaisemmin.  Perusresepti on lainaus Ulrika Davidssonin kirjasta LCHF på mitt sätt –kirjasta. Nyt olen maustanut näitä helppoja ja hyviä keksejä parmesaanilla ja basilikalla.

Siemenkeksit parmesaanilla ja basilikalla
9 kpl

2 rkl   margariini
0,5 dl pellavansiemen
0,5 dl manteli
1 rkl  seesaminsiemen
1 rkl  psyllium (saa hyvinvarustetuista päivittäistavarakaupoista)
2        munaa
0,5 tl  suolaa
2 rkl   parmesaania raastettuna
9        basilikan lehteä

Sulata rasva. Sekoita pellavansiemenet, mantelit ja seesaminsiemenet tehosekoittimessa tai vastaavassa melko hienoksi jauheeksi. Kaada jauhe ja loput ainekset kulhoon. Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi.

Jaa taikina lusikalla yhdeksään palaan leivinpaperin päälle. Levitä taikinamöykyt veitsellä tai kertakäyttöhanskalla taputtaen litteiksi, pyöreiksi, noin 3 mm paksuisiksi kekseiksi. Laita jokaisen keksin päälle basilikan lehti. Ripottele parmesaania pinnalle.

Laita keksit 150 asteiseen uuniin 30 minuutiksi. Ota virta uunista, avaa uuniluukku ja jätä keksit uuniin kuivahtamaan vielä puoleksi tunniksi.

Tarjoa sellaisenaan tai näkkileivän tapaan herkullisten päällisten kera. Nam.

Säilytä keksit kuivassa ja viileässä paikassa.

2 kommenttia:

  1. Oi kun näyttävät herkullisilta. Moni voisi kuvailla kuvan keksejä kuivan tai mauttoman näköisiksi, mutta minun silmää miellyttää :) Suolaisen naposteltavan ystävänä hotkisin nämä kyllä kitaani esseiden kirjoittamisen lomassa huit hait! Ainoa mikä pistää silmään on tuo margariini. Et ole oikeaa voita harkinnut käyttäväsi? Sen minä vaihdan, muuten resepti näyttää niin passelilta, että laitankin sen heti äidille kokeiltavaksi =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maama: luulen, että keksit näyttävät kuivilta ja ehkä vähän tylsiltä, kuten minäkin ;) Hyviä ne ovat.

      Joo ja tuota rasvajuttua olen väkerrellyt tässä vhh-matkani varrella. Nykyisin laitan resepteihin valinnaisesti voita tai margariinia, kukin valitkoon itsellen sopivan. Pyrin itse käyttämään rasvoja siten, että elimistöni kiittää. Vähän epämääräisesti ilmaistu, mutta reseptin kirjoitusvaiheessa minulla olivat kolestroliarvot hieman koholla ja kokeilin josko kasvisrasvat tepsivät tässä. Käytän nykyään voita kasvisöljyjen lisäksi.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...