sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Siikacarpaccio

järisyttävän tylsä kuva, anteeksi!
Siikacarpaccio on ällistyttävän nopea ja tyrmäävän herkullinen alkuruoka! Sitruuna-limemarinadi kypsentää kalan silminnähden lähes välittömästi - siika muuttuu valkoisemmaksi. Tätä reseptiä voi käyttää myös lohen ja kuhan kanssa. Ainoa erityisvaatimus on, että kala on todella tuoretta. Innostukseni kalasta valmistettuihin carpaccioihin olen saanut ystävältäni Erikalta, jälleen ;) Jyrki Sukulan Kaikilla mausteilla -keittokirjaa hyödyntäen olen löytänyt oman versioni carpacciolle.

Kalacarpaccioita voi tarjota sinappikastikkeen ja parmesaanilastujen kera. Tällä kertaa tarjosin kuitenkin mätikastikketta siikacarpaccioni kanssa. Ne sopivat ihanasti yhteen. Ainoa mikä unohtui annoksesta, oli jokin kaunis vihreä väri kuten vähän yrttejä tai rucolaa. Annos jäi valjun väriseksi siksikin, että käyttämäni siianmäti oli kotimaista vähemmän hehkuvan oranssia kuin kanadalainen serkkunsa. Ulkonäöstä huolimatta annos oli ihanaa. Poikasenikin huokaili tyytyväisenä, että äiti tämä on toooosi hyyyväää :)

Tein myös turhan sinappisen öljyn mausteeksi, mutta se kannattaa mätikastikkeen kanssa jättää pois. Ei siitä haittaa ollut, mutta ei myöskään mitään iloa. Kuvassa näkyvä keltainen liemi on se sinappiöljy :S Silti, siikacarpaccio on tyylikäs ja ihanainen alkuruoka.

Siikacarpaccio
4:lle

300 g siikaa fileinä

marinadi:
0,5     sitruunan mehua
0,5     limen mehua
2 rkl   oliiviöljyä
sormisuolaa ja mustapippuria

koristeluun:
tuoreita yrttejä (esimerkiksi ruohosipulia) tai rucolaa

Siivuta siiasta erittäin ohuita, laakeita viipaleita (mikäli olet aloitteleva kokki kalan kanssa, laita fileet ensin pakkaseen noin 15 minuutiksi ja aloita siivuttaminen kohmeisilla kaloilla, se helpottaa siivuttamista). Asettele viipaleet alkuruokalautasille levälleen vierekkäin (ei toistensa päälle). Sekoita kupissa haakukkaa käyttäen madinarin ainekset keskenään. Sivele siikaviipaleet marinadilla. Rouhi mustapippuria ja ripottele sormisuola siian päälle. Laita jokaiselle lautaselle oma kelmu ja nosta lautaset jääkaappiin marinoitumaan 20 minuutiksi. Tarjoa mätikastikkeen kera.

Mätikastike

100 g   mätiä
0,75 dl smetanaa
2 rkl     ruohosipulia silputtuna
suolaa ja valkopippuria

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna makuuntua hetki jääkaapissa.

2 kommenttia:

  1. Tämä on varmaan NIIN hyvää :) Siika on minun lempikala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppu: joo, on todella hyvää!

      Ja tosiaan siitä saa kauniimman annoksen, kun ei hosu, kuten minä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...